Red Number Two hakee raskaita ilmaisukeinoja hevin ulkopuolelta
09.12.2005
Davidlynchiä yritetään tehdä, mutta lopputulos on lähempänä stevenseagalia. Näin vertailee jyväskyläläinen Red Number Two musiikkiaan elokuvailmaisun sherryyn ja kiljuun.
Red Number Two perustettiin vuoden 2004 syksyllä. Yhtyeen ensimmäinen ep näki auringonvalon jo seuraavana kesänä. Soittokokemusta oli kuitenkin kertynyt mikepattonmaista äkkiväärää hardcorea vääntäneestä Puputupunasta ja isosoundista stadionpoppia suoltaneesta Elliotista. Jälkimmäinen muistettaneen muutaman vuoden takaisesta Satellite Of Love -radiohitistä.
Red Number Two:n kitaristi-kosketinsoittaja Juha Luomala ja rumpali Tom Jones istahtivat tietokoneensa ääreen kertomaan Desibelille yhtyeensä menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta.
– Ensimmäisen ep:n perusperiaatteina ja suuntaviivoina pidimme kauniita melodioita, progressiivisia sovituksia ja isoa tunnelmaa. Debyyttijulkaisun jälkeen musiikillinen suuntauksemme on kristallisoitunut entistä tarkemmaksi, Luomala kertoo.
Vaikuttajikseen ja suosikeikseen yhtye listaa orkestereita, kuten Oceansize, Mew, System Of A Down, Tool, Pink Floyd, The Mars Volta, Interpol, Faith No More ja A Perfect Circle. Vaikuttava lista, josta löytyy monta viidentähdenlevyn tekijää ja musiikillista suunnannäyttäjää. Ennen kaikkea jokaisen edellä mainitun yhtyeen musiikkiin voisi liittää määreen innovatiivinen.
– Oceansize kuulostaa paikoitellen hyvin paljon siltä, miltä mekin voisimme kuulostaa, Luomala vertaa.
Myös postrockmaiset pitkät äänikaaret kuuluvat yhtyeen musiikissa, erityisesti nimihirviössä Vague Concept Of Inspiring Opportunities Hiding Behind Approval. Luomala toteaakin, että hän ja toinen kitaristi Matti Puhakainen ovat kovia Sigur Ros -faneja, ja muihinkin jäseniin, laulaja Jami Haavistoon ja basisti Toni Haloseen, jälkirockin eeppisyys ja elokuvallisuus vetoavat.
– Explosions In The Sky ja Mono ovat suosikkejani, Jones jatkaa nimien pudottelemista.
Uutta musiikkia onkin helpompaa ja kuvaavampaa määritellä vertaamalla sitä muihin musiikintekijöihin ja kokoonpanoihin kuin yrittää lokeroida sitä epämääräisillä musiikkityyleillä ja -termeillä.
Yhtye on debyyttijulkaisuunsa tyytyväinen, vaikka myöntääkin samalla, ettei yksikään bändi saa yhdessä vuodessa aikaan loppuun asti hiottua jälkeä. Ep-levy toi uusia merkintöjä keikkakalenteriin, herätti mielenkiintoa yhtyettä kohtaan ja keräsi pääasiassa myönteistä palautetta. Jälkiviisasteluun kypsymisestä ja kehittymisestä ei ole siis syytä ryhtyä. Ep on ajankuva.
– Se kuvastaa bändiä sillä hetkellä. Koko ajan homma kehittyy ja syntyy parempia biisejä, Jones perustelee.
Uutta materiaalia onkin jo kirjoitettu pitkäsoitollisen verran, mutta tilapäinen treenikämpättömyys on hidastanut materiaalin työstöä. Nyt asia on korjaantunut ja seuraavaa julkaisua ruvetaan tehtailemaan ensivuoden puolella.
– Aiomme hioa syntymässä olevaa timanttia selkiyttämällä ja vahvistamalla ilmaisua entisestään. Luvassa on progressiivisempia, kauniimpia, rankempia ja isompia biisejä. Siihen on kuitenkin vielä matkaa, koska emme ole päässeet treenaamaan puoleen vuoteen, Luomala kertoo.
Debyytti herätti kuulokuvia niinkin pitkältä kitara-akselilta kuin Audioslave–Mogwai. Luomala lupaa, että seuraavaan julkaisuun mennessä Red Number Two:n musiikillinen linja on selkiytynyt. Joneksen mukaan uusi materiaali tulee olemaan aikaisempaa eeppisempää.
– Aina pitää olla valmis muuttumaan ja antautumaan musiikin vietäväksi genreistä välittämättä, Luomala päättää.
Piste.
Teksti: Marko Ylitalo
Livekuvat: Mikko Niemelä
Promokuva: Panu Räsänen
