Pienet

Sinkut – Tammikuu 2006

17.01.2006

Graydance: Care Less, Hurt Less

Kotimainen Graydance on vuosien saatossa julkaissut monta singleä, mutta hyvistä yrityksistä huolimatta läpimurto on jäänyt saavuttamatta. Jo viime keväänä äänitetty sinkku Care Less, Hurt Less pyrkii nyt muuttamaan tuota tilannetta kolmen kappaleensa voimin.

Aloitusraita Utopia Full Stop lähtee hitaasti liikkeelle, mutta intoutuu pian yhtyeelle sangen ominaiseen menevämpään Anathema-fiilistelyyn. Tomi Färmin koskettimet piirtävät rajoja, joita Jukka Veiksolan ja Niklas Granön maalailevat kitarat täyttävät taiten. Jarkko Virta on upean melodisen laulunsa ansiosta jälleen paljon vartijana, eikä mies petä nytkään. Lämmin laulu onkin se yhtyeen vahvin ase, jota siivussa osataan myös hyödyntää taiten. Kakkosbiisi Grimeshine siirtyy tummemmille ja rankemmille vesille, säilyttäen kuitenkin samalla sen tietyn herkkyyden joka saa yhtyeen kuulostamaan niin omanlaiseltaan. Päätösraita Bittersweet vie ilmaisun jälleen eteerisempään suuntaan, mikä tuntuukin olevan bändin vahvinta kenttää. Kaikessa seesteisyydessään ja kuulaudessaan kappale tavoittaa jotain todella kaunista, jotain johon vain harva yhtye yltää.

Hienoa musiikkia joka pystyy herättämään kuulijassa syviä tunteita ilman pateettisuuden vaaraa. Bändin hiottu tyyli on aivan omanlaisensa ja sen tekemisistä henkii jatkuvasti tietty valmius ja rentous. Kyllä tällaista musiikkia kuuntelisi mieluusti ihan pitkäsoitonkin verran, toivottavasti Graydance saa jossain vaiheessa mahdollisuuden tehdä vielä sellaisenkin.

Mika Roth

Leijonamieli & Putkimiehet: Laulu sadepäivän varalle
Plastinka

Helmikuun puolivälissä debyyttipitkäsoittoaan orgaanisemman Putkimiehet-orkesterin kanssa julkaiseva Leijonamieli on tällä kakkossinkullaan lähes yhtä kovaa kamaa kuin soittolistoilla roikkuneella Tartu mun käteen -hitillä. Haikeasti jazzahtavasta säkeestä mennään sujuvasti Kristiina Wheelerin heleällä taustalaululla varustettuun kertoon. Tunnelma tässä rakkauslaulussa on herkkä ja intiimi, silti kevyt ja aurinkoinen. Oikeastaan ainoa asia joka biisissä voi ärsyttää on Leijonamielen itsensä ääni, joka ainakin itselleni maistuu hivenen liikaa honottavalta. Levyn kahdesta versiosta tippuu oikeasti paremmin se originaali eli kakkosraita. Mikko Pettisen trumpetti ja putkimiesten groovaavan letkeä soitto toimii.

Ilkka Valpasvuo

Macon Dead: Ten N´Two

Macon Dead yhtyeen historia ulottuu vuoteen 2000, jolloin kitaristi Guitar Bains kuuli vokalisti Nadi Hammoudan bändin demon. Jo aiemmin toisensa tunteneet kaverukset huomasivat musiikillisten näkemystensä kohtaavan ja perustivat näin ollen tietysti oman bändin.

DVD-formaatissa arvioitavaksi saapunut Ten N ´Two single on viimeisen päälle mietitty ja ammattimaisesti viimeistelty kokonaisuus. Yhtye katsoo soittavansa progressiivista hard rockia, mutta omaan korvaani tuo progressiivisuus on lähinnä vähäisen mausteen asemassa. Rertkueen rock kun on menevän tuntuista ja vahvan makuista. Hammoudan englanninkielinen voimakas laulu lyö väkevän leimansa yhtyeen soittoon, jossa Bainsin kitara johtaa selvästi muuta soittimia. Biisiin on saatu luotua tarttuvuutta pienillä koukuilla ja ykkösluokan melodioilla, jotka jäävät soimaan miltei välittömästi päähän.

Matti Strengellin ohjaamassa videossa vanhaa tarinaa punahilkasta ja sudesta on viety hieman uuteen suuntaan ja mukaan on saatu liitettyä vielä miltei saumattomasti pienessä mökissä soittava yhtye. Video on tekniseltä tasolta ja toteutukseltaan aivan MTV-tasoa, mistä pisteet vielä Macon Deadille.

Mika Roth

Samae Koskinen: Hän asuu näillä kulmilla
KHY Suomen Musiikki Oy

Sister Flon nokkamiehenä tunnettu Samae Koskinen julkaisee soolodebyyttinsä Vol. 1 helmikuun 8. päivä. Levyn rakennuksessa käytettiin hieman harvinaisempaa kaavaa, jossa Sami lähetti säveltämiään demoja kotimaan eturivin runoilijoille, jotka sitten tekivät biiseihin sanat. Levyä odotellessa maistiaisiksi on tarjolla yhden levyn raidan ja kaksi bonusta sisältävä single. Nimibiisi Hän asuu näillä kulmilla on haikea sävellys, johon Kauko Röyhkän arkinen tarina sopii erinomaisesti. Kuten yhtyeensä kanssa, myös soolona Samin musiikki on rikasta ja utuista poppia, jossa tietyn tunnelman luomiseen on todella paneuduttu. Ja biisissä kieltämättä onkin koskettava, takakireisen oloinen, mutta silti tarkoituksenmukainen rypistys. Kakkosraita Virsi on lyhyt ja herkkä ”elämän käännekohta” Sanna Karlströmin eron hetkeä käsittelevällä tekstillään. Kolmosraita Krakatau on alunperin Jarno Alhon sanoitus, josta Samae teki biisiversion Talo jonka pihalla pelto-kokoelmalle vuonna 2002. Sinkulle Sami on tehnyt biisistä selkeästi reippaamman version, jossa akustinen rullaa, rokkaava tahti nappaa mukaansa ja koskettimet soivat hienovaraisesti taustalla. Tällaisena raipakkana versiona biisi saavuttanee taatusti suosiota keikoilla. Lupaa erittäin hyvää tulevaa pitkäsoittoa ajatellen.

Ilkka Valpasvuo

Stanley: Roads
Mastermind

Turkulainen alternative rock-nelikko Stanley on päässyt sinkkukantaan. Korkealta kaartava ja kiivaasti maalaava tummasävyinen kitarointi kohtaa eteenpäin pyrkivän rytmin ja laulaja-kitaristi Peten tunnelmoivan tulkinnan. Mieleen nousee niin Deep Insight kuin Callistokin – yhtyeet joiden kanssa ruotsalainen Jonas Olsson on Suomessa työskennellyt. Eli aika samoissa maailmoissa liikkuvat kaikki Joonaksen tuottamat yhtyeet...

Levyn nimiraita Roads kasvaa haaveellisesti, kaihoisasti leijaillen, mutta lähtee aggressiivisella säröllä maalaamaan korkeaa kaarta. Verrattuna viimekesäiseen demoon yhtyeen soundi on huolellisemmin viimeistelty ja ehkä hiukkasen enemmän annetaan tilaa tuolle herkemmälle siveltimelle. Aika meuhkaavaa tummuuttahan tämä silti edelleen on. Kakkosraita Tides pohdiskelee pelkistetymmin ja selkeästi toiveikkaammin, mutta riffittelee vähintään yhtä raivokkaasti. Nyanssien tajusta iso kiitos, pehmeämmät hetket on mainiosti sulautettu kiivaampiin. Stanleystä on kasvamassa vähintään tasavertainen kilpakumppani Deep Insightille ja kumppaneille. Saa nähdä, kuinka pitkälle se riittää...

Ilkka Valpasvuo

The Bad Excuse: Moderator

Espoossa treenaileva The Bad Excuse on nelihenkinen rock-orkesteri, jonka hard rock murisee hevisti, mutta rullaa juurevasti. Solisti Jack Devilsin laulu on mukavan tukkoista, mies osaa hyvin antautua soiton mukaan. Aloitusraita My Rock´N´Roll on levyllä eniten rullaavaa rollia, nimensä mukaisesti. Hommassa on mukana tarvittava rentous. Kakkosraita World Moderator rämistelee vakavammalla naamalla, tuttujen murisevien kitarasointujen kierittelyn tahtiin. Tiluttelullekin annetaan tilaa. Päätösraita Out Of Control groovaa raskaasta säröstään huolimatta ilmavasti ja onkin letkeällä marssillaan sinkun viihdyttävintä antia. Perusrokitusta.

Ilkka Valpasvuo

The Dance: Saturday

Helsinkiläinen The Dance soittaa edellisen näytteensä tapaan iloista tanssilattiakohkausta, jossa kohtaavat menevä rocksärö ja kevyen ilmava pop. Tämä kahden biisin äänite pääsi sinkkukarkeloon juuri viimeisen päälle tasokkaan kokonaisuutensa vuoksi, vaikkei taidakaan mikään varsinainen levy-yhtiötuotos olla. Vaikka mukana ovatkin olleet Nuorisoasiankeskus ja Humanistinen ammattikorkeakoulu eli Humak...

Ajan hengessä taivaltavasta retrokitarapopista on siis kyse. Toki tuulia pitää seurata ja The Dance hoitaa hommaansa hienosti. Kun ei hirveästi motkotettavaa löydä kuin laulaja-kitaristi Jussi Kosusen hiukan särähtävän ääntämisen, niin hyvin menee. Perusasiat, eli juoksevuus, toiveikas tunnelma, taputuksilla mukaansa innostavan tanssirokin parhaiden sävyjen osaava hyödyntäminen... Nelikko tuntuu tietävän mitä on tekemässä, kyllä minä tällaisen diskopunkin tahdissa jamittelen. Todella viihdyttävä kaksiraitainen ja hienot kannet.

Ilkka Valpasvuo

The Fable: Ideals & Choices

Saarijärvellä vuonna 1995 perustettu, nykyään akselilla Tampere-Helsinki-Jyväskylä toimiva The Fable yhdistelee melodista melankoliaa rupiseen säröön ja solisti Jaakko Kuosmasen räkäiseen lauluääneen. Vaikka yhtye tulkitsee tällä sinkulla Stoogesin Search & Destroyn, ei koko totuus kuitenkaan jää pelkkään Stooges-rokkiin. Nimiraita kasvaa hienosti kaihoisasti leijuvasta ja junnailevasta näppäilystä tiukkaan säröön, kakkosraita Consequences juoksee kiivaammin. Vaikka hommassa on rutosti särmää ja jopa sitä räkää, on touhussa myös mukavan viimeistelty ja viilattu maku. Grungea löytyy, samoin on kuunneltu laajemmin alternativekenttää. Ihan persoonallinen ja kelpo sinkura.

Ilkka Valpasvuo

Lukukertoja: 10230