Intensiivistä kiihkoa. Pirkkalalainen Jermaine listaa vaikuttajikseen mm. At The Drive-Inin ja Sunny Day Real Estaten eli ainakin hyvä musiikkimaku tuntuu näillä olevan. Amerikan soundin vaikutus kuuluu myös yhtyeen soitossa, ja jos Jermainelle pitäisi jokin genre-leima antaa, niin siinä lukisi luontevasti sanat punk, emo- ja post-core. Lisäksi Hundred Reasonsin kaltainen pop-metalli on lähellä Jermainen tuotantoa.

Boston Massacre aloittaa debyytti-ep:n kuulostaen Disco Ensembleltä, johon on lisätty nu-metallista kitaran sahausta. Glass Houses tuo mieleen alkuaikojen Smashing Pumpkinsin. Diversity Whatever ja Mercer Street voisivat olla vaikka lostprophetsin levyiltä eli biisit ovat tarttuvan melodista MTV-metallia täynnä hyvinvointiahdistusta. Nice Shot päättää hyvä soundisen levyn popmaisen koukuttavan kertosäkeen ja melodian yhdistelmällä.

Yhtye on ollut kasassa vasta yhden vuoden, mutta nelimiehisen kokoonpanon yhteissoitto on varmaeleisen itsevarmaa. Vaikka biisit hyviä ovatkin, niin toistaiseksi Jermainen musiikista on kuitenkin helpompi kuulla imettyjä vaikutteita kuin omia ideoita. Toteutus toimii, mutta lisää näkemystä ja omaperäisyyttä tarvittaisiin ylittämään mieleenpainumiskynnys.