Pienet

Pienet - Kesäkuu 2005

11.06.2005


Dian Dian: Promo 05
Levynsä aluksi hyvinkin raskaalla otteella jyräävä Oululaisnelikko Dian lähetti Desibeliin neljän biisin promonsa, jossa kaksi ekaa biisiä ovat tuoreempia, kaksi jälkimmäistä vuoden 2004 satoa. Kuten bändi itsekin saatteessaan toteaa, on yhtyeen soitossa kaksi tärkeää juonnetta: ensinnä jyräävä, grungensukuinen metelirock, joka tummuudessaan lähentelee jo altsurockin metallisinta siipeä. Toisaalta groovesti, melkeinpä funkysti nykivä pohdiskelevampi soitanto, jonka sovituksellisissa muodoissa on käytetty mukavasti mielikuvitusta, tuo mukavasti kevyempää vastapainoa raskauteen. Hommassa maistuu hivenen jopa Red Hot Chili Peppersmäinen funkin ja punkin ristisiitos, tosin melko raskaalla soudulla.

Laulaja-kitaristi Janne Ker√§sen tumman painostava laulutulkinta sopii erinomaisesti avausraita New You:n jyr√§√§n, jossa osataan my√∂s k√§ytt√§√§ vaaniskelevempia v√§liosia. Groove Sunshine Eventide esittelee sitten sen funkymm√§n posken. Biisin√§ mainion kiireet√∂n ja tasapainoinen, vaikka poukkoileekin sinne t√§nne v√§lill√§ jopa raivokkaasti. Vanhemmasta matskusta Funky Grim Reaper kertoo jo nimess√§√§n meiningist√§: groovaavaa irvistely√§h√§n t√§m√§. P√§√§t√∂sraita Airscrewed puolestaan palauttaa homman avausraidan m√§tkeeseen. Voisi kuvitella, ett√§ n√§inkin erilaisen materiaalin sis√§llytt√§minen samalle √§√§nitteelle voisi aiheuttaa kitkaa, mutta ainakin t√§ll√§ promolla homma toimii yll√§tt√§v√§n sulavasti. Soitto on monipuolista ja nelikolla on selke√§sti hyv√§ kemia. Ehk√§ silti raskautta ja groovea voisi t√§t√§kin vahvemmin nivoa yhteen ‚Äď nyt yhtyeen persoona j√§√§ hiukan liikaa kaksitahoiseksi.


Jermaine Jermaine: Promo 05
Pirkkalalaisnelikko Jermainen neljän kappaleen promo jatkaa samaa hyvää työtä mitä kesällä 2004 julkaistu debyytti-ep None Of Us Live In Glass Houses lupaili. Positiivisen menevä, emon ja indien maailmoja hyödyntävä rokkaus vakuuttaa turhia irvistelemättömällä vauhdikkuudellaan. Laulaja-kitaristi Pete Mäkelän värisevä tulkinta, Peten ja Antti Loposen korkealta kaahavat kitarat ja rytmiryhmän energinen työskentely luovat kesäisen kiireettömän (etenkin eteerisellä I Took A Bulletilla) mutta samalla kiivaasti jyräävän keitoksen, joka samaan aikaan hymyilyttää ja pistää rokkipunttia liikkeelle.

Vaikka tällä promolla ei ehkä ihan Boston Massacren kaltaista hittiä olekaan, niin melkoisen hyvältä kuulostaa. Jotenkin tuntuu, että Jermaine olisi hiukan entistä rauhallisempi, vaikka biitti ei ole laskenutkaan. Ehkäpä se on tuollainen itsevarmuuden myötä kasvava kiireettömyyden tunne, joka kuuluu nelikon tekemisessä. Siinä missä nelikon taannoisesta keikasta jäi hyvä maku, myös levypuoli vakuuttaa.


Julia¬īs Window Julia¬īs Window: Sleeper
Sein√§jokelaisnelikko Julia¬īs Window m√§√§rittelee musiikkinsa kulkevan vaihtoehtopoprockista grungeen ja tosiaan, aikalailla tuollainen kevyehk√∂ Seattle ‚Äďhenki soittoa ja etenkin laulaja-kitaristi Leksan ulosantia leimaa. Samoin yhtyeen mainitsemista esikuvista etenkin Bush ja my√∂s Placebo maistuvat kohtuullisen raskaassa soitossa, johon on osattu my√∂s kevyempi√§ kohtia j√§tt√§√§. Debyyttieepeen nimibiisi jyr√§√§ energisesti, nykien mukavasti. Silti rauhallisen laahaava tunnelmointi ja korkealta kaartava raskaampi junnaus yhdistyy minun korvaani parhaiten kolmosraidalla Prevail, jossa rumpali Tuomon ohjelmoimat konekuviot tuovat toimivan lis√§elementin. Suhteellisen tuoreeksi b√§ndiksi Julian ikkuna toki kuulostaa melkoisen valmiilta, mutta aikalailla keskiverroiksi lajityyppins√§ edustajaksi n√§m√§ biisit viel√§ j√§√§v√§t. Omaleimaisuus lis√§√§ mielenkiintoa t√§ss√§kin genress√§.


Karkkipäivä Karkkipäivä: Kun maalaisjärkesi ei sinua auta
Helsinkil√§inen Karkkip√§iv√§ tekee omalaatuisen kieroa, jopa hassua musiikkia. Basisti Raino Prihan ja Johanna Storckin ilkikurisia loruja laskettelevaa sanailua tuetaan lupsakan ‚ÄĚh√∂lm√∂sti‚ÄĚ pienieleisell√§, junnailevasta humppaavaan vaihtelevalla soittojunnauksella. Uruilla vahvistettu kitarahalitulijamppailu pist√§√§ h√∂r√∂ttelem√§√§n l√§mpim√§sti, tunnelmien vaihdellessa ahdistuneesta hilpe√§√§n ironiaan. Jo pahaenteinen avausraita Keuruu alkaa l√§mminhenkisesti sanoilla linnut sy√∂v√§t oksennusta.... Ufo-ulina yhdistettyn√§ kerron sanoihin t√§n√§ y√∂n√§ menetet√§√§n neitsyys tai etuhampaat hersytt√§√§ ainakin meik√§l√§iselt√§ makeat naurut. Py√∂rteilev√§n Vantaan ajatuskudelma maailman vittuuntuneimmat miehet ajavat Vantaalla bussia, t√§√§lt√§ on p√§√§st√§v√§ pois mill√§ tahansa hinnalla kertonee nelikon lauluaiheista riitt√§v√§sti. N√§ihin kuskeihin kuuluu niin Bodom-j√§rven murhaajaa kuin sotarikollisia...

Puolivillaisissa humppatunnelmissa jatkaa my√∂s Hei hippi, dipi-dipi-dipi-dip-dip ‚Äďh√∂p√∂ttely on mainio. Nelosraita Hei nuori tuo keitokseen hypi ja pompi ‚Äďpelimusiikin ja siihen nivoutuvan hillitt√∂m√§n p√§√§tt√∂m√§n stemmalaulun. Hevahtava viitosraita Liskot sis√§√§n paljastaa j√§lleen yhden uuden puolen Karkkip√§iv√§√§. T√§llaista vapautuneen kieroa p√∂hk√∂ily√§ kuuntelee ainakin n√§in vaihteluksi oikein mielell√§√§n. Lasten mehuhetkih√§n t√§ss√§ selke√§sti toimii vaikuttajana, mutta silti ihan samoja tikkareita ei nuolla. Ilman ep√§ilyksen h√§iv√§√§ kierroksen hauskin.


Piru Kange Piru Kange: Sumuhumala
Lammin kotipaikakseen mainitsema Piru Kange tarjoilee tällä kuuden kappaleen demo-eepeellään niin raskassävyisiä, progemausteisia suomirock-kappaleita kuin akustisempia tummia mietteitä. Mollivoittoisuus leimaa viisikon soitantoa, jossa perinteiset särökitarasävelet saavat vastapainoa tummina kiertelevistä koskettimista. Alakuloa jo nimensä myötä tarjoileva Kaamos lähtee kerrossaan mukavasti positiivisempiin tunnelmiin, säröjunnaileva säe jää synkeine sävyineen perus mahtipontiseksi mollitunnelmoinniksi. Toki jo tällä biisillä yhtyeellä on melko selkeä ja toimiva kaava, kun muistetaan kyseessä olevan bändin ensidemo.

Rytmikkäämmin rokkaava Maaniset maahiset ja suomalaiskansallisen rauhallinen En halua täältä pois akustisine keinutteluineen ovat ihan kelpo raitoja, mutta säröilevä Huuto vakuuttaa paremmin jyhkeällä potkullaan. Ville Pekkasen laulusuoritus pukee hyvin soittoa, mutta ei kasva kovin persoonalliseksi. Tiluttelevan tykittelevä Unessa rullaa tummasti ja suht tyylikkäästi, mutta etenkin akustinen nuotionäppäily Vasten valkeaa lunta viehätti meikäläisen korvaa. Vaikka yhtye itsekin myöntää soitossa ja soundeissa löytyvän vielä kauneusvirheitä, on Sumuhumala yllättävänkin toimiva äänite. Tällaiselle suomenkieliselle rock-soitannolle voisi olla hyvinkin tilausta... Kelpo suoritus.


Preesens Preesens: Promo ‚Äď05
P√§√§kaupunkiseutulaisviisikko Preesens vakuuttaa kolmen biisin promo-eepeell√§√§n. Koskettimiin ja uneliaasti jumittaviin kitaroihin luottava yhtye tuo jousiorkestroidulla avausraidallaan Ghost Town vahvasti mieleen Radioheadin, etenkin ne laahaavat tutkielmat. Kakkosraita I-Me Wars junnaa kiivaammin, hiukan samassa hengess√§ kuin kotimainen Underwater Sleeping Society, mutta rutosti uneliaammissa tunnelmissa. Jylh√§sti kaartavat melodiat yhdistettyn√§ junnaukseen ja laulaja-kitaristi Jussi Palmusaaren ohikiit√§v√§st√§ raastavaan vaihtelevaan laulutulkintaan sek√§ suunnitellun tyylikk√§isiin pohdintataukoihin nostavat Preesensin musiikkillisen preesensin (heh!) todella mielenkiintoisille tasoille. B√§ndill√§ on ik√§√§ jo kahdeksan vuotta, mutta tuorein j√§sen, kosketinsoittaja Juuso Kontiola, liittyi mukaan vasta 2002. Kohtuullisen ik√§√§n n√§hdenkin yhtyeen seesteisesti junnaava ‚Äď p√§√§t√∂sraidalla miltei h√§iritsev√§n Thom Yorkesti taittuvalla laululla varustettu ‚Äď indiepoppailu on eritt√§in kyps√§√§ ja n√§kemyksellist√§. Mit√§h√§n t√§lt√§ b√§ndilt√§ viel√§ saadaankaan kuulla? Mainio n√§yte.


Sininen: Demo 2005
Ranskalaisen Philippe Santrainen, englantilaisen Lee Garnerin ja amerikkalaisen Noah Schenkerin aika on nähtävästi käynyt pitkäksi. Helsingissä majaileva kolmikko on päättänyt perustaa bändin, nimennyt sen suomalaisella nimellä Sininen ja äänittänyt kuuden biisin demollisen Belle & Sebastianin, The Smithsin ja David Bowien hengessä keinuvasti hellivää, akustispainoista melankoliapoppia, jossa Leen kitaran lisäksi soi Noahin basso ja tarpeen mukaan koskettimet. Soipa siellä hetkittäin myös jonkinlainen huilu tai pilli sekä tamburiini, vain muutaman mausteen mainitakseni. Lisäksi naisäänen taustalaulu on hieno. Philippen Bowiemainen laulelu viehättää kyllä, ja kun aiheetkin kulkevat avausraidan The Girls That Dump Nice Boys Suck kaltaisissa sympaattisissa ajatuskudelmissa, on Sininen ehdottomasti tutustumisen arvoinen kaikille pienieleisen popin ystäville. Puolivillaisen kömpelöä, mutta juuri siksi niin hellyttävää.


Stanley Stanley: Days Ago
Turkulainen alternative rock ‚Äďnelikko Stanley yhdistelee soitossaan raskaasti reuhtovia kitaroita ja melankolisia melodioita. Yhtyeen mainitsemia hengenheimolaisia hyv√§ksik√§ytt√§en voisi kuvailla b√§ndin naittavan Deftonesin raskauden Mew:maisiin pop-elementteihin. Eip√§ tuo v√§ltt√§m√§tt√§ ole kovin kaukana my√∂sk√§√§n samoilta suunnilta kotoisin olevan Deep Insightin emo-indiest√§, vaikkakin Stanley maistuu selke√§sti raskaammalta. Vuodesta 2001 tosissaan soittaneen nelikon kolmas demo pit√§√§ sis√§ll√§√§n kolme aika samalla kaavalla meuhkaavaa raitaa, joista kolmosraita Ghost On Polaroid on kuitenkin muita rauhallisempi ja seesteisempi. Biisi kasvaa ihan komeasti junnaten. Kohtuu synke√§√§ ja jotenkin armottoman totista soittoa. Toki tyylik√§st√§ ja ihan persoonallista, muttei viel√§ v√§r√§hdyt√§ sen kummemmin. Perusasiat ovat hyvin hallussa ja kaava on mielenkiintoinen, joten b√§ndilt√§ on lupa jatkossa odottaa vaikka mit√§.


Tapes Tapes: Tapes
Tamperelaisen Jukka Salmisen mies ja kitara ‚Äďty√∂skentely on todella nautinnollista kuultavaa. Taiteilijanimell√§ Tapes humisevalla laululla ja pienieleisell√§ kitaran√§pp√§ilyll√§ kulkeva herra on ehtinyt vakuuttaa meik√§l√§isen jo sen verran vahvasti, ett√§ haastattelukin tuli tehty√§, vaikka ainoa musiikki√§√§nite t√§h√§n menness√§ onkin t√§m√§ seitsenbiisinen demo. Jukan laulussa on samanlaista sympaattista tukkoisuutta kuin Sister Flon Samaella, mutta Jukan sooloilu kulkee hivenen uneliaammissa ja eteerisemmiss√§ maailmoissa. Avausraita Barcelona on levyn hele√§n rauhallinen hitti, jossa kyynelet tulevat silmiin lentoasemalla, vaikka paikalliset frendit j√§iv√§tkin hivenen pintapuolisiksi tutuiksi. Koti-ik√§v√§√§ pohdiskelevalla minimalismilla... Valumo -mies Tuomas Luukkosen upea huilu tuo valtavan lis√§panoksen niin Small Roomin uneliaisuuteen kuin Cloudsin utuiseen elokuvalliseen fiilistelyyn.

Venyttelevä In The Garden hymyilyttää humisevine synamausteineen, kantriralli Jackson Fieldissä Jukan laulutyyli vaihtuu muutaman asteen tummempaan. Silti aurinkolasit naamalla hymyillään edelleen rauhallisesti. Pelottavan kaunis Brighter Light ja kiihkeän utuinen Document täydentävät vaikuttavan seiskan. Vaikka elementit ovatkin vähissä, on levylle saatu monipuolisesti erilaisia tunnelmia, yleisen rauhan ja pohdiskelevan heleyden toimiessa peruskivinä. Vaikka tämäkin levy on äänitetty jo kesällä 2004, olisi sen sivuuttaminen virhe. Kertakaikkiaan mainio kokonaisuus.


Ups Ups: Musta tuntuu
Viisi laulajaa, kontrabassoa, viulua, nokkahuilua, fonia, pianoa mutta myös rokkaavaa kitaraa ja lyömiä. Siinä on tarvikkeet Helsinkiläisen Ups -yhtyeen hyväntuuliselle, jostain Ultra Bran ja Värttinän puolivälistä kulkevalle folkpopille. Vahvan naislauluvetoinen paneutuu aiheiltaan pitkälti gospelin maailmaan, luojaa, herraa, ylistystä ja niin edelleen. Seitsenhenkinen bändi aloittaa groovella stemmalaululla mukavasti nykivän Sateellakin nauramaan -biisin tahdeissa. Svengaavasta rokkailusta siirrytään rauhallisempiin keinutteluihin Kivisiä katuja -kappaleen myötä. Hellästi hissutteleva biisi kasvaa komeasti mahtipontiseen stemmakertoon. Kaihoisa päätösraita Pisaroita siirtyy selkeästi vahvemmin folk-maailmaan, jonnekin keskiaikaiseen kirkkoon kenties? Vaikka aihepiiri helposti karkottaa monia rock-musiikin ystäviä on Upsilla kieltämättä mukavan persoonallinen ote touhuunsa.

Ilkka Valpasvuo




Lukukertoja: 14056
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs