If Society

Levyttävänä yksikkönä kaksimiehiseksi kutistunut Viola vie uudella albumillaan sointiaan elektronisempaan suuntaan. Koneet kilkattavat ja ohjelmointi on kulmikasta retrofuturismin hengessä. Meininki on yhä ehtaa 80-lukumaista mustahuulipoppia, josta kuuluu tyylilajin dinosauruksilta (New Order, The Cure, Smashing Pumpkins, Suede) imetty vaikutus.

Levyn perusilme on enemmän reippaan poppaava kuin junnaavan synkistelevä. Välillä melodiat ja sovitukset livahtavat jopa naiviuden puolelle, johon myös levyn kansitaide viittaa. Melodiat soljuvat katkerassa mollissa, kellopelit ja syntetisoijat soivat hellyttävästi. Tällainen ironia on tyylilajille harvinaista ja virkistävää. Kiekon selkeimmiksi hittiraidoiksi erottuvat Life`s Too Long ja Deadweights. Viimeinen varsinainen kappale Elevator Into The Sky on kuin räätälöity nukuttamaan goottityttäret suloisen ankeisiin uniin. Tämän illuusion pilaa kuitenkin viimeisenä bonusraitana tuleva homodisco Dance The Distance, joka olisi pitänyt jättää levyltä pois.

Jotta Anything Can Stop Us nousisi todella hyväksi levyksi, tarvitsisi yhtye useampia ässäveisuja. Se hallitsee kyllä kiitettävästi tyylilajin estetiikan, mutta se tärkein, unohtumattomat melodiat, ovat harvassa. Kappaleiden rakenteet ovat usein yllätyksettömiä ja melodiat kliseisiä. Tuntuukin siltä, että Viola ja muut kaltaisensa goottipopparit ovat jumittuneet liiaksi palvomaan ikoneiksi muodostuneita esikuviaan. Toisaalta tämä on ymmärrettävää, sillä goottilaisuus (kaikkine konnotaatioineen) tuntuu olevan tänä päivänä väärinkäsityksiä aiheuttava kirosana ja muoti-ilmiö, jota ei oikeiden goottien mielestä saa sekoittaa siihen aitoon meininkiin. Kuitenkin esimerkiksi Nine Inch Nailsin raivaamaa modernimpaa polkua seuranneet artistit ovat tuottanut huomattavasti mielenkiintoisempaa synkistelymusiikkia. Joka tapauksessa sympaattinen Viola on tyylinsä parhaimpia edustajia kotimaassaan.