Viola´s Day Fest

Järjestyksessään jo kahdeksas Viola´s Day Fest keräsi lauantai-iltana hymyilevän ja kauniin joukon ihmisiä tuttuun Helsingin Semifinaliin. Luvassa oli kolme erilaista settiä niin hauskaa, koskettavaa kuin tanssittavaakin musiikkia – parhaimmillaan kaikkea tätä yhtä aikaa. Ensimmäistä kertaa mukaan päässeenä täytyy sanoa, että jos jostakin kesän kynnyksellä pidettävästä tapahtumasta tulisi tehdä henkilökohtainen traditio, niin se olisi ehdottomasti tämä. Viola on yhtye, joka tuntuu saavan yleisönsä jokainen kerta niin hyvälle tuulelle, että kesän aloittaminen joka vuosi hymy näin pitkällä korvissa olisi varmasti pysyvä askel parempaa elämää kohti.

Jo vuodesta 2002 asti mukana ollut illan aloittava cover-setti sisälsi tällä kertaa nauruhermoja kutkuttavia ja liikuttavia yhden hitin ihmeitä eri vuosikymmeniltä. Ensimmäisenä valintana kuultiin duon Zager & Evans hitti In the Year 2525 (Exordium and Terminus), jonka jälkeen seurasivat myös F.R. Davidin Words sekä muun muassa Right Said Fred -trion tunnetuksi tekemä I´m Too Sexy. Naurun ja kappaleiden esittäjiin kohdistuneen tietovisailun lomassa aikaa ei kuitenkaan jäänyt kuin noin viidelle biisille, vaikka kaksikon cover-tykitystä olisikin voinut ongelmitta kuunnella hyvin paljon kauemminkin.

Pienen tauon jälkeen oli vuorossa kokonainen annos vokalisti Rikun ”rocklaahauksiksi” lanseeraamia herkistelykappaleita. Toisen setin aloitti uuden Wonderabilia -albumin kaunis ja hento Starlight And Further, jota seurasi kakkosalbumin Anything Can Stop Us nimikkoraita. Kaksikon tueksi lavalle kipusi Tuomas Ilmavirta, joka jo aikaisemminkin on koskettimineen vieraillut Violan livekokoonpanoissa. Riisutut ja rauhoittavat kappaleet loivat yleisön päälle utuisen verhon, joka ei koko setin aikana tuntunut juurikaan hälvenevän. Utopia Frailway -biisin aikana lavalle kipusi myös Arttu Tolonen, jonka mukanaan tuomat musiikilliset mausteet saivat kappaleet hiljalleen kohoamaan hidastempoisuudestaan jopa lentoonlähtöasemiin. Toisen setin viimeisenä raitana ilmoille päästettiin upea Nuclear Beach, joka pituudeltaan ja vahvuudeltaan muistuttaa oikeaan paikkaan lykättynä jopa Mew´n Frengers -levyn mahtipontista lopetusraitaa Comforting Sounds.

Päivän siirtyessä virallisen Violan päivän puolelle oli yhtyeen viimeisen ja pisimmän setin vuoro. Tanssittavampaa Violaa edustanut perinteisemmältä keikkasetiltä kuulostanut kokonaisuus ei hävinnyt kahdelle ensimmäiselle setille minkään elementtinsä puolesta. Tilan ollessa pieni, bändin ollessa ystävällinen ja tuttavallinen ja suurimman osan ihmisistä tuntiessa toisensa ei tunnelmaa olisi pystynyt pilaamaan mikään. Edes Rikun kitarasta katkennut kieli ei saanut yhtyettä hidastamaan, vaan kitara sysättiin kitaratohtori Tolosen hoitoon siksi aikaa, kun Sad Eyed Disco Dancers ja Strange Delights hymyilyttivät yleisöä.

Violan kutistuttua duoksi on bändin live-esiintymisille tapahtunut jotakin. Vaikka multi-instrumentalisti musiikin monitoimimies Tommi Forsström onkin ihailtavaa katsottavaa sen suhteen, että hän tuntuu soittavan lavalla ainakin viittä instrumenttia yhtä aikaa ja vääntelevän siinä sivussa vielä paria nappulaakin, tuntuvat kappaleet silti aina lähtevän jossain vaiheessa käsistä. Ne eivät meinaa pysyä missään muodossa, vaan vaihtavat koostumustaan jopa kesken esityksen. Violan esiintymisestä tuleekin nykyiseltään ennemmin mieleen hulvattomat pop disco -jamit kuin harkitun ja tiukasti treenatun kokonaisuuden esillepano. Tämä tosin on omiaan takaamaan sen, että jokaisella keikalla on aina äärettömän hauskaa ja mukavaa, eikä kotiin kävellessään voi muuta kuin pudistella nauraen päätään. Mikäli tilaisuus sattuu kohdalle, ei Violan näkemistä kannata jättää väliin. Yhtä lämminhenkistä, suloista ja pisteliään hauskalla tavalla itseironista yhtyettä saa tästä maasta todella etsiä.

Teksti ja kuvat: Nunnu Koskenniemi