Magyar Posse: Random Avenger

Verdura

Hurjaa suitsutusta ja kiitosta hienolla Kings Of Time�albumillaan ker�nnyt Magyar Posse on l�pimurron j�lkeisist� musiikillisista poluista valinnut kolmannelle pitk�soitolleen sen kunnianhimoisemman. Yhtye ei pyri toisintamaan toisen levyns� paatoksellista kauneutta sellaisenaan, vaan vie sen uuteen kontekstiin. Ensimm�isill� kuunteluilla Random Avenger tuntuukin hieman h�mment�v�lt�. Tahtilajit ja tempot vaihtelevat kuin 70-luvulla konsanaan, ja voimakkaimpana vaikutelmana mieleen j��v�t kappaleesta toiseen toistuvat ryhdikk��t n�pp�ilyt, kun edellislevy� hallinneet melodiset kliimaksit taas tuntuvat lipuvan ohi kuin huomaamatta.

Useamman kuuntelun j�lkeen tihe� rytminen kudos alkaa kuitenkin antaa periksi ja saa huomion kiinnittym��n instrumentaatiokerrosten yl�puolella liihottavaan Sandra Mahlam�en kauniiseen viuluun, jonka rekrytointi on ollut posselta fiksu veto. Ryhm� punoo j�lleen pakahduttavan kauniita ja harkitun pitki� kaaria, ne pit�� vain v�lill� osata kaivaa esiin yksityiskohtia pursuavasta ��nimaisemasta. Samankaltaisten rytmisten aihioiden k�ytt� levyll� saa aikaan voimakkaan yhten�isyyden tunnun - Random Avenger onkin ensisijaisesti teemallinen albumikokonaisuus, joskin siit� teemasta on v�h�n hankala menn� tekstien puuttuessa mit��n sanomaan.

Uusi suunta tuntuu siin�kin mieless� hyv�lt�, ett� yhtyett� ajoittain vaivannut totisuus saa nyt mukavaa kontrastia leikittelev�st� rytmiikasta. Samalla v�lill� turhan l�helt� Godspeed You! Black Emperoria liipanneet tunnelmat pyyhk�ist��n maton alle. Magyar Posse seisoo omilla jaloillaan, ja kun keitokseen lis�t��n viel� liuta yhtyeen parhaimmistoon kuuluvia kappaleita, kuten Oldfieldin Manaaja-teemalla leikittelev� Sudden Death, levyn yli kaksitoistaminuuttinen nimikkoj�rk�le European Lover/Random Avenger, sek� maanisessa junnauksessaan Circlenkin kalpenemaan saava Intercontinental Hustle, voidaan jo hyv�ll� omallatunnolla todeta Random Avengerin vastaavan siihen kohdistuneisiin valtaviin odotuksiin enemm�n kuin tarpeeksi.

Toivottavasti yhtye jatkaa vastaisuudessakin uuden etsimist�, sill� ainakin nyt rohkea saa sit� kuuluisaa rokkaa aterioitavakseen. V�lill� kuitenkin mieleen hiipii ajatus, ett� b�ndi olisi voinut saada aiheesta viel�kin enemm�n irti, vaikka toisaalta liiallinen uppoutuminen rytmiseen kudokseen olisi voinut pilata kappaleista huokuvan voimakkaan tunnelman. Niin tai n�in, kyseess� on kuitenkin yksi vuoden hienoimmista julkaisuista, joka viimeist��n sinet�i Magyar Possen paikan l�yh�sti m��ritellyn postrock-genren johtavana kotimaisena nimen�.