Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 73 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

iiwanajulma: Tuhottu tila
Arvioija: Mikko Heimola
Arvio:

UHO Production

Iiwanajulmaa samoin kuin Saraa on kutsuttu "Suomen Tooliksi", ja vaikutteet ovat kyllä kiistattomat, olkoonkin että nämä kaksi suomalaisyhtyettä ovat lähempänä toisiaan kuin amerikkalaista esikuvaansa. Iiwanatkin näyttävät tavoittelevan varsin progressiivisia sfäärejä, mutta vaikka biisien rakenteet ovatkin mutkikkaita, koostuvat ne suurelta osin perusratkaisuiden kierrättämisestä. Vaikutelma on paikoin kiusaannuttava, kun mielenkiintoista instrumentaalista osiota seuraa säkeistö geneeristä kertosäerokkia tai tunnelmametallin oppikirjasta lainattua fiilistelyä. Levyllä on kuitenkin myös hyviä hetkiä. Parasta päätä edustaa mm. Unohdettu tulevaisuus, jossa biisin osat istuvat hyvin yhteen, ja kaiken huipentaa kauempaa progehuurujen historiasta ammentava c-osa. Myös levykokonaisuus pysyy kasassa hyvin, joten yhtyettä voi onnitella pätevästä lätystä, vaikka se minut hieman kylmäksi jättääkin.

Linkki: iiwanajulma
Päivämäärä: 29.03.2008
Lukukertoja: 755


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

iiwanajulma

Puoliprogressiivista vaihtoehtometallia soittava yhtye on muokannut nimensä kirjoitusasua parikin kertaa. Nyttemmin Helsinkiläistynyt iiwanajulma tunnettiin aiemmin nimillä Iiwana Julma ja IiwanaJulma

Kotisivut: iiwanajulma@uhoproduction

(Päivitetty 29.03.2008)
Levyarviot:
Tuhottu tila

29.03.2008
Arvostelijana Mikko Heimola
Sitä ei ole mitä en näe

28.03.2006
Arvostelijana Mika Roth
Kuningas

22.03.2004
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo
IiwanaJulma

10.03.2003
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo
Kuun Lapsi

28.03.2002
Arvostelijana Teemu Jokelainen
Sinkut – Joulukuu 2006

26.12.2006

Sinkut – Marraskuu 2005

05.11.2005


Valokeilassa:
Iiwana Julma - Raskasta mehaprofia

17.04.2003


Livearviot:
Iiwana Julma, Viikate

14.03.2003
Klubi/Tampere