Iiwana Julma, Viikate
14.03.2003
Klubi/Tampere
Sadonkorjuun aika, Viikate heilahtaa! Klubille oli kokoontunut mukavasti asiaan vihkiytyneitä, tosin perjantai-illaksi olisi enemmänkin väkeä voinut paikalle odottaa. Viikatteen keikka oli osa helmikuun lopulla uudelleen startannutta Kaajärvi tanssii ja soimaa –kiertuetta. Samalla kiertueellahan Kaarle ja Simeoni olivat myös Pakkahuoneen puolella Apulannan kanssa, kun Helismaahevareita viimeksi olin katsomassa, ja melko samanlaistahan tuo oli meininki tälläkin kertaa.
Alakuloasialla oleva viihdeorkesteri sai Klubin keikalleen mukavaa lämmittelyä Juvalta Helsinkiin kotiutuneelta Iiwana Julmalta, joka aukaisi yleisön korvakäytävät raskailla riffeillään. Nelimiehinen orkesteri on julkaissut kaksi eepeetä, jotka ovat ainakin meikäläistä vakuuttaneet. Suomenkielisillä teksteillä jyrääviä raskaita rokitteluja maustavat niin proge-juoksutukset kuin rauhalliset fiilistelyosuudet. Yhtye on saanut jonkinlaista nimeä mainiolla videollaan Tilkkutäkki -biisistä, onpa rumpali/videotaiteilija Tommilla tosin kokemusta Kotiteollisuuden, YUP:n ja Impaled Nazarenen kaltaisten orkestraatioden musiikin kuvallisesta tallentamisesta. Tuorein projekti lienee Puoskarien uusi Joutilas -hitti. No se videoista, palataan musiikkiin. Bändin mukaan illan keikka oli vasta yhtyeen toinen, joka näkyi pienenä hermoiluna ja setin hiomattomuutena. Hallaa teki myös yhtyeen miksaajan puuttuminen, miekkonen kun joutui itse soittamishommiin toisaalla samaan aikaan. Tästä vaikutuksina ainakin laulun huono kuuluminen, ja kun Iiwanoillakin kaksi miestä mikkiä käyttää, laulun kuulumattomuus pisti korvaan. Muuten kyllä yhtye pisti melko mainiot kekkerit käyntiin.
Keikka alkoi raivokkaalla riffitulituksella, jonka herätettyä yleisön Iiwana Julma (tai Iivari Ilkiö) latasi Tilkkutäkkihitin tiskiin. Vauhtiin päästyään yhtye antoi kuulua varmaan kaiken yleisön saatavilla olevan materiaalinsa. Mukavalla poseerausmeiningillä mentiin ja täytyi todeta Iiwanankin kuuluvan siihen bändiosastoon, jonka musiikki (ainakin minulle) toimii paljon paremmin livenä tarpeeksi isoilla volyymeillä ja sopivilla livesoiton säröisyyksillä. Ne laulut kyllä kärsivät liikaa, muuta valittamista ei ole. Ja vaikka Desibelin sivuilla kommentoinkin tuoretta eepeetä ”hitittömäksi”, niin kyllä progejuoksutuksilla maustettu Rakkaani ja vimppana soitettu Ei perkele toimivat ja jäivät päähän. Monta hymyä näytti myös irtoavan Monologin riekkumisosiosta, missä basisti ja pääasiallinen laulaja Wille antoi näytteen mainiosta äänenkäytöllisestä lahjakkuudesta. Jos haluatte tuosta selvemmän käsityksen, menkää keikalle tai hommatkaa levy.
Esirippu laskeutui. Tauko paikalla, saa polttaa (paitsi savuttomalla alueella). Yön juuri käännyttyä lauantain puolelle alkoi verhojen takana tapahtua ja pian ne jo aukenivatkin paljastaen neljä miestä valmiusasennossa. Simeoni laittaa ykskakskol ja Kaarlen, Arvon ja Ervon kielisoittimet rämähtävät lantiolle soimaan. Kaarlen marssittama Viikate oli hyvässä terässä ja poseerauskunnossa. Taas kitarat ja basso nousivat rytmikkäästi, soitto oli raskasta ja synkkää, sanoitukset ehkä vieläkin synkempiä. Kyseessähän on alakulon esitaistelijat. Soundi oli hyvä, valomies vireessä ja yleisö hyvin mukana, eli ei keikasta juuri valittamista hirveästi jäänyt. Mitä nyt encore jätettiin kokonaan pois. No, olihan noita biisejä kuultu siihen mennessä jo melkoinen annos, mukaanlukien Ei ole ketään kelle soittaa, Nuori mies nimetön, Yönseutu, Viattomien lasten juhla ja niin edelleen. Minusta tuntuu, että sama se vaikka loisivat jotain aivan uutta keikan aikana, niin hyvin sekin kelpaisi yleisölle. Viikatteella nyt vain on se niitten oma juttu ja sillä hyvä!
Jotenkin alkaa jo tälläkin Viikatekokemuksella olla tuttuja nuo edellämainitut, kuten myös Päivän peili. Tällä kertaa keikan päätti kuitenkin ihan ensimmäiseltä eepeeltä tuttu Hanget. Ja kyllä jengi tuntui olevan enemmän kuin vähän pettynyttä siihen, ettei bändi enää lavalle astellut. Itsekin suuresti ihmettelin, alkaa tuo encore olla niin vakiintunut käytäntö rokkikeikoilla. Mutta näin tänään. Ja hitto vie täytyisi kyllä ilmoittaa Kaarle Mr. Pulisonki –kisoihin, miehen sideburnsit alkavat olla jo koko orkesteriin kuuluva tunnusomainen piirre. Jos miekkosen joskus näkisikin lavalla ilman karvoja...Tunnistaisikohan?
Oppitunti on päättynyt, pehtoorit poistuneet.
Ilkka Valpasvuo
