Sakara

Koskaan et muuttua saa, sanaili Jarkko Martikainen Lauluja metsästä -levyn kappaleella Rankat ankat ja tuli samalla näpäyttäneeksi varhais-YUP:n faneja nenille. Niin aiheellista kuin vastakommentti olikin, on myös "tosifanien" itkemisessä totta toinen puoli. YUP on muuttunut tylsemmäksi ikääntyessään. Pahimmillaan on ollut kyse tylsästä geneerisestä YUP-suomirokista malliin Joutilas. Korjausliike suoritettiin vuoden 2005 levyllä Keppijumppaa, joka sekoitti sopivasti vanhaa sekopäisyyttä nyky-YUP:n soittotaitoon. Tuloksena oli hieno kokonaisuus, joka tyydytti suurinta osaa yleisöä. Nyt kolmen vuoden jälkeen on käsillä uusi levy. Kyseessä ei ole suurensuuri irtiotto edellisestä, vaan keski-ikäistynyt YUP elää edelleen uutta nuoruuttaan.

Vapauden kaupungit on siinä mielessä perinteinen YUP-levy, että se tuntuu alkuun hahmottomalta möhkäleeltä, jossa on käytetty melodioita ja eri osia välillä suorastaan tuhlailevasti. Eikä särössäkään ole säästelty. Mikä siis mättää? Vapauden kaupungit ei nimittäin aiheuta välittömiä ilonkiljahduksia eikä yksikään sen kappale singahda suoraan omalle kuvitteelliselle Hankalaa kuunneltavaa -varjokokoelmalle. Kenties tämä on sittenkin lisää sitä samaa? Myöhemmillä kuuntelukerroilla hommaan tulee selkoa ja eri osat alkavat erottua toistensa joukosta.

Levy alkaa hieman tylsästi. Kansanmusiikista lainaileva Suomalainen dervissi ei vielä aiheuta suurempia liikutuksia. Kilpa-ajajat on uusperinteinen rock, juuri sellainen kuin minkä nyky-YUP osaa tehdä. Alkuun hankala He olivat vapaat syöksyy kerrossaan liitoon suorastaan nostattavasti, muttei kuitenkaan kohoa aivan korkeimpaan lentoon. Hyvä numero kuitenkin. Tylsän Pullopään jälkeen Sähköpaimen lyö jälleen kipinää. Melko retrolla riffittelyllä alkava Auringon pieksämien säkeistö on ärhentelyä, Maria LundPauliina Salosen hunajoittama kertosäe puolestaan ihastuttavan pehmeä. Ei mitään, mitä ei olisi ennen kuultu, mutta jotenkin... vapauttava.

Jussi Hyyrysen tavaramerkkitiluttelu avaa kappaleen Kunhan kuluu tuhat vuotta. Säkeistöissä akustista kitaraa ja haitaria, sitten tamppaavaa ja yksinkertaisen tarttuva ja taas kansanmusiikista ammentava kerto. Taustakuoro biisin lopun kertosäkeissä on riemastuttava. Kyllä, aivan oikein on suora rock-biisi tähän väliin. Koneistetun oloisista rummuistaankin huolimatta melko tylsä tapaus. Mainosmiesten haamut puolestaan on yksi hyvä ehdokas suosikiksi tältä levyltä. Roimasti runnovassa kappaleessa on sitä makoisaa draivia, jota rokkaavalta YUP-biisiltä kaipaakin. Maailman paras maailma on hiljainen välipala ennen kun Aivan kaikki käy yrittää svengata. Kelpo biisi ja hyvät kitaraujellukset. 2/2-tahtilajissa juokseva folk-punk Sanomisen pakosta on levyn hektisin esitys. Lopuksi kuullaan Maailmannäyttely, pääosin rauhallinen mutta yllätyksellisiä rytmityksiä ja muita erikoisuuksia sisältävä perusbiisi.

YUP:n maine on jo aikoja sitten noussut sille tasolle, että se pääsee suoraan myyntilistojen kärkeen vanhalla maineellaan. Se on ansaittu osa. Vapauden kaupungeilla YUP ei kirjoita uutta lukua tarinaansa, mutta säilyttää asemansa. Osia kappaleista jää päähän pyörimään pitkäksi aikaa. On myös syytä kehua yhtyeen itse hoitelemaa tuotantoa, äänikuvassa on tutkittavaa monille kuuntelukerroille. Missään nimessä ei siis ole kyse keskinkertaisesta levystä saati vikatikistä. Tämä yhtye vain pystyy parempaankin, siksi tällä kertaa tylsistä tylsin arvosana.