Klassikko

YUP: 1990-1992, 1992

17.04.2014



Jo näillä varhaisilla suomenkielisillä julkaisuilla monet YUP:n olennaisimmat palaset olivat muotoutumassa, mutta zappamaiset rakentelut saivat vielä rönsyillä holtittomammin kuin myöhemmillä albumeilla. Enkä mitenkään halua vähätellä bändin myöhempiä saavutuksia, mutta juuri tämä mielipuolisuus, arvaamattomuus ja kaiken haastaminen koukuttivat allekirjoittaneen nopeammin kuin ehdin sanoa: ”saatana meni korvasta sisään”. Ydinkolmikko Jussi Hyyrynen, Valtteri Tynkkynen ja Jarkko Martikainen antoivatkin rockin progeutua kunnolla, kun alku-uran hc-punk vaihtui nyt koukerointiin. Sittemmin muistan lukeneeni haastattelun, jossa joku em herroista harmitteli, kuinka ”yhtye oli haaskannut” hyviä ideoita varhaisissa biiseissään, mutta tässä kohdin en voisi olla enempää toista mieltä. Juuri tuo palapelimäisyys, monisyinen mosaiikkinen rakenne ja ideoiden nopea käyttö ovat se juttu. Karsinnalla koko homma olisi vain vesitetty siksi samaksi suomirockiksi, jota maailmassa oli jo tuolloin aivan riittämiin.

Iloisempia näytteitä kukkaan puhjenneesta luomisvoimasta ovat pienoiseksi ug-hitiksi noussut Paha vaatturi, suorastaan grandslamista soiva Popov, runokone ja minä, sekä profeetalliseksi julistukseksi kasvava He lensivät öisin, joka teroittaa bändin järjestäytyneitä uskontoja kritisoivan pikkukeihään huipputerään. Menneestä muistuttavat vielä kahteenkin kertaan kuultava Kirvesperseet, sekä kokoelman loppumetreillä maisemaan kajahtava Paratiisin sahakielet: yhtye oli yhä punk, vaikka siirtymä oli jo käynnissä.

”niin, ja taustalla alati pauhaa
se sama melu: se alati pauhaa
Se murksaa! Jauhaa! Ei hetken rauhaa!
Pilkkokaa stereonsa! Pilkkokaa radionsa
Kirjansa polttakaa!”




YUP saavutti sittemmin lähes kaiken mahdollisen kotimaisen rockin saralla, kiitos yksinkertaistetun ilmaisun ja yleisöystävällisempien lyriikoiden. ”Koko kansan omaisuudeksi” muuttunut yhtye siirtyi määrittelemättömän pituiselle tauolle vuonna 2009, minkä jälkeen bändin päähenkilöt ovat vaikuttaneet kukin tahoillaan omilla tavoillaan. Nähtäväksi jää tuleeko ryhmä vielä jatkamaan jossain muodossa tulevaisuudessa, mutta käy miten käy, yksi asia on ainakin varma: toista samanlaista kautta, kuin vuosina 1990-1992, YUP ei tule kokemaan. Tuon siirtymä-/käymisvaiheen hedelmät olivat kenties kummallisen muotoisia ja paikoin kirpeän makuisia, mutta ehkäpä juuri näistä syistä ne ovat omaan makuuni kaikkein rakkaimmat.

Mika Roth




Lukukertoja: 1821
Facebook
Artistihaku
Klassikoissa myös