Julkaistu: 06.03.2009
Arvostelija: Ilkka Valpasvuo

Hämeenlinna-Helsinki-akselilla toimiva, muutaman vuoden toiminut laajakangaspop-yhtye Delay Trees juontaa juurensa ainakin enemmän rockaavan brittihenkiseen Aeroflopiin. Treesiä voikin ehkä pitää jonkinlaisena luontevana seuraavana askeleena, jossa musiikki on seestynyt, hienovaraistunut ja samalla rikastunut. Eteerisen sumuisesti kaartava Desert Island Song ei suotta stressaannu vaikkei laivaa näykään vaan ottaa rauhallisesti päivän kerrallaan, hidastean elämän ympäröivän kiireettömyyden mukaan. Vaikka About Brothers liikkuukin reippaammin ja toiveikkaammalla ilmeellä, on sama seesteisyys ja rauhan tunne edelleen läsnä. Laulun pehmeä pohdiskelevuus toimii erittäin hyvin kontekstissa. Kaiken kaikkiaan nimensä mukaisesti pehmeä rakennus.
Movingin kauniin haikea vaellus ja Coral Windin rikas uneliaisuus saa peräänsä levyn koukukkaimman sävellyksen. Tarantula/Holding On tarjoilee maukkaan pohjan päälle vielä hienosti kasvatetun taivaanrannan, josta löytyy niin kuvankaunista melodiaa kuin mieleenpainuvaa kertsiä. Hienoa dream-poppista! Saman hienon tunnelman pitävät myös raukeat Replay ja Resurrection Of Sonic Blue. Toki Delay Treesin musiikkia ei ehkä ihan joka tilanteeseen kannata pistää soimaan, se kun ei ehkä kaikkein pirteintä musiikkia ole. Silti rauhallisempiin ja keskittynempiin kuunteluihin nelikon kasvava maalailu on onnen omiaan.




Hämeenlinna-Helsinki-akselilla toimiva, eteerisen maalailevaa raukeaa laajakangaspoppia soittava yhtye.
Linkki:
delaytrees.com
(Päivitetty 7.7.2011)