Bob Dylan: Another Self Portrait (1969�1971)

Columbia

T�h�n menness� tapahtunutta: Bob Dylan joutuu hengenvaaralliseen moottoripy�r�onnettomuuteen 1966. Aikakaudella, jolloin kolme albumia per vuosi on normaali k�yt�nt�, puolentoista vuoden julkaisutauko on oikeasti niin murhaa, ett� artisti saattaa h�ipy� unholaan. Dylan on kuitenkin onnettomuusvuonnaan julkaissut Blonde on Blonden, yhden rockhistorian parhaimmista albumeista - ja sit� ennen kolme vastaavaa.

Blonde on Blonde ylsi jenkkilistan yhdeks�nneksi. Sit� seurannut, 1968 julkaistu John Wesley Harding nousee tauosta huolimatta listakakkoseksi ja vuoden 1969 Nashville Skyline kolmanneksi. Vallankumouksellinen vaikutus pop-musiikkiin ja siit� saatava suitsutus laittaa p��kopan kierroksille. Kun sama musiikki menestyy, se on viel� kokonaan eri juttu: Dylania pidet��n legendana, vaikka h�n ei ole t�ytt�nyt edes kolmeakymment�.

N�iden ristipaineiden ja messiaanisten odotusten kourissa h�n painiskelee omaa sis�ist� taisteluaan maaliskuussa 1970, ��nitelless��n vanhoja folklauluja huvin vuoksi nauhalle. "Heitin kehiin kaiken mahdollisen ja julkaisin sen mik� tarttui kiinni. Sen j�lkeen kauhoin mukaan my�s ne, jotka eiv�t tarttuneet kiinni - ja julkaisin nekin." T�lt� pohjalta p�iv�nvalon n�kee kes�kuussa 1970 tuplalevy Self Portrait.

Another Self Portrait -tuplakokoelman esipuheen kirjoittaja, Rolling Stone -lehden Greil Marcus aloitti tuolloin levyarvostelunsa sanoilla: "What is this shit?" Dylan oli ly�nyt samaan kasaan folk-covereiden lis�ksi my�s omia versioita pop-lauluista, keikka��nityksi� ja - kuten Marcus toteaa - lauluja jotka h�din tuskin edes olivat lauluja. Dylan oli kyll�stynyt h�nen ymp�rille rakentuneeseen kulttiin ja halusi julkaista sellaista, josta kultin seuraajat eiv�t takuulla pit�isi.

Another Self Portraitin ei ole tarkoitus muuttaa tuota paskaa kullaksi: albumin 35 esityksest� vain kahdeksan l�ytyy jonkinlaisena versiona alkuper�iselt� Self Portraitilta. P��paino on julkaisemattomissa versioissa, jotka ovat iki-inhaa House Carpenteria lukuun ottamatta vahvoja esityksi�. Levy esitteleekin monipuolisen tulkitsijan, joka liikkuu sulavasti croonerista (komeasti laulettu Pretty Saro) astetta rujompaan folk-laulajaan (Thirsty Boots).

Self Portraitin lauluja kuullaan ilman alkuper�isi� p��llekk�isnauhoituksia, jolloin Dylanin ��ni ja tulkinta tulevat iholle asti. Samoissa ��nityssessioissa nauhoitettiin onneksi my�s pari kuukautta my�hemmin julkaistu New Morning, joka on niin ik��n hyvin edustettuna t�ll� kokoelmalla.

Vaikka t�m�n tuplan molemmilta kiekoilta l�ytyy m�keen heitett�vi� pahnanpohjimmaisia, kokonaisuus on hyv� ja suhteellisen tasainen. Esimerkiksi Self Portraitilta ulos j�tetty Spanish Is the Loving Tongue, vaihtoehtoinen versio Nashville Skylinen pehme�-��nisest� I Threw It All Away -balladista, New Morningin Went to see the Gypsy -demo sek� saman albumin nimibiisin vaihtoehtoinen puhallinversio edustavat monipuolista kavalkadia Dylan-helmi�.

Dylanin harvinaisuuksista koostuva The Bootleg Series on edennyt t�m�n my�t� jo kymmenenteen osaan. Se on ollut alusta loppuun harvinaisen kovatasoinen - ja piirt�nyt entist� rauhattomamman kuvan ikuisesta etsij�st�, joka ei koskaan l�yd� perille - ja tiet�� sen. Vaikka Dylan ei en�� vuosikymmeniin ole perusasetelmiltaan eronnut muista perinteisist� laulunkirjoittajista, h�n on arvaamattomuudessaan edelleen kiinnostavampi kuin yksik��n muu.