Roskilde, Humppaa tai kuole!

Kaikkien jotka aikovat mennä katsomaan Gogol Bordelloa livenä pitäisi muistaa, että se ei ole yhtye. Se on raivoava mustalaissirkus, joka räjähtää lavalle hevoset hirnuen ja viulun kieltä vinguttaen. Keikka oli yhtä tulitusta: ihmisiä sinkoili sinne ja tänne eikä akrobaattisilla kappaleille näkynyt loppua. Tuoreelta levyltä kuultiin mm. Not a Crime, Dogs Were Barking ja Immigrant Punk. Start Wearing Purple -kappaleessa bändi sai myös mukavaa ripaska-henkeä mukaan. Tulinen keikka päättyi hikiseen kymmenen minuutin rutistukseen kappaleesta Underdog World Strike, jonka jälkeen hiki virtasi kuin viini ja sydän jyskytti kuin iso lihava rumpali.

Kuolleen miehen tango, Kaizers Orchestra ja humppa sen kuin jatkuu…

Pitkän manalan rajoilta tulleen intron jälkeen lavalle asteli valkoiseen pukuun sonnustautunut mies, jonka kasvoja peitti toisen maailmansodan aikainen kaasunaamari. Tuo ikuisesti riivattu mies polki ja pumppasi urkuaan kuin paholaiselle sielunsa myynyt poliitikko. Ilmoille kajahtelivat urkusoinnut jotka aloittivat kappaleen Ompa till du Dør. Keikan alku meni melko kronologisesti. Ompa till du Dørin lisäksi bändi soitti debyytiltä kappaleen Bøn fra Helveten. Toisen kappaleen kohdalla bändi laittoi nelosvaihteen päälle ja hyödynsi tunnusomaisia peltitynnyreitään. Räminä ja pauke villitsivät kuumuuden paahtaman yleisön täysin. Näiden jälkeen rumpali piiskasi tulisen kompin Hevnervalsin introksi, jota seurasi samalta levyltä Contender. Myös harvinaisempia biisejä kuultiin, lähinnä Død Mans Tango -ep:ltä.

Keikan aikana sattui erittäin epäonninen sattuma, nimittäin kontrabassosta katkesi kieli. Kielen vaihtaminen vei tietysti aikaa ja pysäytti keikan täysin. Loistavalla karismallaan laulaja Ottesen kuitenkin otti yleisön silmänräpäyksessä haltuunsa. Hän sai monituhatpäisen yleisön laulamaan urkurille syntymäpäivälaulun, kääntymään muutamaksi minuutiksi selin lavaa kohti ja lopulta viihdyttämään itse itseään laulamalla kappaleen Mr. Kaizer hans Constanze och Mig.

Bassokielen napsahdettua paikalleen setti jatkui vielä tulisesti ne viimeiset minuutit mitä jäljellä oli. Kaiken kaikkiaan setissä kuultiin myös kappaleet Di Grind, Kontrol på kontinentet – jonka aikana käytiin yhtyeen kaikki kunnianarvoisat kaizerit – ja setin päättänyt Maestro. Odottamatonta kuitenkin oli, että yhtä bändin parhaista live -biiseistä Resistanssenia ei kuultu Roskilden hikisessä iltapäivässä.

Melodisen metallibändin Opethin kuuntelu jäi harmittavan vähäiseksi. Ehdin kuuntelemaan vain muutaman biisin, mutta ne riittivät. Ruotsalaisyhtye oli vedossa. Mikael Åkerfeldtin välispiikit poikkesivat paljolti normaaleiden hevivokalistien örinästä. Opethin aikana kuultiin enemmänkin sivistynyttä brittiaksenttia siitä kuinka Bob Dylan rokkaa. Vastaus siihen nähtäisiin myöhemmin.

Morrissey aloitti vahvasti Hang the DJ -kappaleella. Muutenkin ikääntyvän, mutta edelleen harvinaisen karismaattisen raspikurkun setti koostui lähinnä The Smithsien vanhoista biiseistä ja hiteistä kuten Girlfriend in a Coma. Tietenkin myös Morrisseyn omasta soolotuotannosta tuli paljon biisejä, enimmäkseen tuoreelta Ringleader Of The Tormentorsilta, jolta kuultiin Father That Must Be Killed ja I Will See You Far-off Places. Loppua kohden kun iltakin oli saapumassa How Soon Is Now? -kappale nousi arvoon arvaamattomaan. Morrisseyn tapaan romanttinen ja samalla kyyninen setti sai arvoisensa päätöksensä auringon paetessa kummun taakse.

Vaikka päivä oli laskemassa illan tieltä sivuun, niin se ei tarkoittanut että päivä olisi ohi. Morrisseyn jälkeen melkeinpä takaoven luokse vetäytynyt Dylan aloitti syntikkavetoisella versiolla Maggies Farmista. Syntikka toi todella oudon säväyksen kappaleeseen, mutta kotoista tunnelmaa loi Dylanin ainiaan särisevä kiekuminen. Toisen kappaleena tuli sitten legendaarinen Times They Are A-Changin, hieman perinteisempänä versiona ja sisältäen rutkasti kantria. Vaikka Maggies Farm olikin modernisoitu uuden kuuloiseksi, niin se ei kuitenkaan määritellyt koko setin linjaa. Setti nojasi enemmänkin kantrin suuntaan hyödyntäen steelkitaroiden soundia. Kosketinsoittimia koko illan soittanut Dylan soitti enimmäkseen hieman tuntemattomampia biisejä, mutta aina välillä yleisö sai tunnistettavakseen Don´t Think Twice It´s Alrightin kaltaisia kappaleita. Pitkä setti päättyi Dylanin sanomatta sanaakaan kappaleisiin Like a Rolling Stone ja All Along the Watchtower.

Illan vaihduttua yöksi, töryn ilmapiiri laskeutui Roskilden päälavalle verhoten koko alueen punaiseen väriin. Paheellisen törkykirkon ovet avautuivat kaikille vapaamielisille ja suvaitseville. Scissor Sisters raivosi eteenpäin feminiinisen libidon ja diskobiitin voimalla, tasapainotellen juuri discon ja vanhan 70-luvun soulrockin ristitulessa. Tina Turner -intron jälkeen Take Your Mama Out aloitti illan. Eteenpäin rullattiin seksuaalisesti vihjaillen ja yleisö villiten Laura- ja Tits on the Radio -kappaleiden avulla.

Maistiaisina yleisö sai nauttia tuoreita biisejä tänä vuonna julkaistavalta studioalbumilta. Muutaman biisin otos ei ainakaan vakuuttanut allekirjoittanutta, vaikka suuri osa bändin tuotannosta passaakin. Yö huipentui bändin omaan diskoversioon Pink Floydin Comfortably Numb -kappaleesta, joka kuultiin myös myöhemmin festivaalin aikana oikeassa kontekstissaan. Sen jälkeen polkaistiin soul-ralli Music Is The Victim käyntiin, jonka jälkeen painettiin diskojytä Filthy/Gorgeous täysillä loppuun asti. Festivaalilla joka ei koskaan nuku, jäivät riettaat sanat kaikumaan yöhön.

Toinen päivä loppui raivoisaan diskobiisiin ja maratonmaisen päivän tuottamaan uupumukseen, mutta seuraava olisi taas jotain uutta. Siitä lisää täällä. Edelliseen päivään pääset täältä.

Teksti ja kuvat: Otto Kylmälä