Julkaistu: 09.06.2026
Arvostelija: Mika Roth

Omakustanne
Kokeellista ja samaan aikaan erittäin tarttuvaa elektronista musiikkia tanssikulma edellä luova Ahva julkaisi viisi vuotta sitten pirtsakan Padworksin. Elektronisen psykedelian kevyemmissä pop-yläpilvissä pysytellään myös nyt, kun Clean Your Soul summaa uusimpia julkaistuja kipaleita.
Vuosi sitten ilmestyi ensimmäinen albumin kappaleista ja superaurinkoinen Inspector Kondo on täydellistä kamaa kesän tanssisoittolistalle. Stressitön pop leikittelee menneiden vuosikymmenten soundeilla ja venyttelee niin räiskähteleviä synasoundejaan kuin veikeitä vokaalejaankin. Juuri aikakausien kanssa venkoilu ja menneiden päivien patinoista hohdetta hakeva tekotapa irrottaa Ahvan tehokkaasti tästä ajasta. Kiinnittämättä häntä kuitenkaan myöskään mihinkään tiettyyn jo elettyyn aikakauteen peruuttamattomasti.
Olemme kaikki historioidemme summia, joiden ei tarvitse olla loppusummia, vaan ennemminkin välisummia. Menneistä on löydetty musiikillista arvoa ja ideoita, mutta Clean Your Soul on silti myös tätä päivää ja vuotta 2026. Konmaritus toimii oivana ohjenuorana Inspector Kondon käydessä läpi taloa ja tietysti talo toimii oivana vertauskuvana itse konmarittajaan. Ahva voi tarttua kuin terva ja olla saman biisin aikana jopa filosofinen, ahvamaisella tavalla nyt ainakin. Kuulija saa valita mitä kuulee ja miten kuulee, mutta pintojen alla on mielestäni toistuvasti uusia pintoja ja tiloja.
Niin ikään viime kesän helteille ehtinyt The Bike Song on rytmiltään takovampi ja kappaleena selkeä timanttihetki. Kaartelevassa melodiakulussa on hyvä määrä modernin David Byrnen maailmaa syleilevää hilpeyttä, jolle on vaikea kurtistaa kulmiaan. Kipaletta huomaakin hyräilevänsä jo ensialtistumisen jälkeen. Samaa maailmaa värikkäine huiskineen kaikkineen edustaa kirjoissani myös Supercomfort, joka käsittelee mukavuuden konseptia ovelasti.
Eikä nopeutta ja superhilpeitä pop-koukkujaan tarvita jokaiseen väliin. Old Bangers on melankolinen tuokio ja vilkaisu menneeseen vailla sen kummempia kaunoja. Aika virtaa meille vain yhteen suuntaan, eikä se käänny kenenkään toiveista mihinkään. Ja aina voi sentään tehdä uusia biisejä, jotka voivat kertoa vaikka vanhoista musajermuista ja heidän muistoistaan.
Levy sulkeutuu kuitenkin huomattavasti kohottavimmissa tunnelmissa, kun retrofuturistinen Portals tulee ja raottaa seuraavan kauden verhoa edestä. Vocoder-soundi on periaatteessa halpa jekku, mutta toimii tässä ja nyt kuten pitääkin. Kaikki on kierrossa, kaikki muuttuu ja silti maailmanpyörä tuntuu toisinaan viistävän liki jo aiemmin nähtyjä paikkoja, vaikka vuorokaudenaika onkin selvästi eri.




Elektronista psykedeliaa tanssilattioille luova kotimainen projekti jonka takaa löytyy helsinkiläinen muusikko-äänisuunnittelija Tuomas Ahva.
Linkki:
facebook.com/ahvamusic
instagram.com/ahvasound
(Päivitetty 9.6.2026)