Michael McDonald viimeinkin soolona
07.12.2006
Mm. Treeballissa ja Montevideossa kitaroiva yhdysvaltalainen Michael McDonald on julkaisemassa levyllisen ajatonta ja heleän kiireetöntä kitarapoppia. Kuinka pitkällinen projekti Finally-levysi on? Nimen perusteella ainakin puhutaan aika pitkästä prosessista…
- Heti ensimmäiseksi pitää sanoa, että levyä ei ole vielä julkaistu! Levy on valmis, ja etsin parhaillaan levysopimusta tai edes jonkinlaista license-dealiä. Jos sellaista ei tule, aion kyllä julkaista levyn itse ensi vuoden puolella.
Joo... ensimmäisistä nauhoituksista valmiiseen levyyn kuului noin kaksi ja puoli vuotta. Opettajan työt ja muut projektit veivät tietysti aikaani, sen lisäksi reilu annos laiskuutta teki tästä niin pitkän projektin. Taustalla oli myös pelko, että jos/kun saisin levyn valmiiksi, niin sitä ei julkaistaisi, niin kuin ainakin tähän mennessä on nyt kyllä käynytkin! Hint, hint....
Kuinka alun perin päädyit Suomeen?
- Vuonna 1996 tutustuin suomalaiseen tyttöön kotikaupungissani, Greensborossa, North Carolinassa. Hän oli vaihto-opiskelijana siellä. Olin jo ehtinyt kiinnostua Suomesta ja Sibeliuksesta yliopistossa, ja tutustuin muuten Aleksi Ojalaan samassa yliopistossa vuosi aikaisemmin! (Kaikki Oulun yliopiston vaihto-opiskelijoita) Puolitoista vuotta myöhemmin muutin Suomeen ja aloitin musiikkikasvatuksen opinnot Oulun yliopistossa. Helsinkiin muutin 3 vuotta myöhemmin, vuonna 2001.
Entä miten päädyit edellä mainittuihin yhtyeisiin?
- Aleksi oli jo Montevideo-yhtyeessä, ja nähtyäni heitä Brians-klubilla huomautin Aleksille, että bändi oli hyvä mutta kaipaisi toista kitaristia. Kohta minut kutsuttiin treeneihin. Nick Trianin tiesin jo Radio Helsingistä, olin uskollinen kuuntelija. Esittelin itseäni ja annoin hänelle demo-cd:n makasiineilla Eels-yhtyeen keikalla vuonna 2001. Pari kuukautta myöhemmin hän soitti ja pyysi minua kosketinsoittajaksi Treeballissa, pesti, joka kyllä kohta vaihtui kitaristiksi.
Treeballin uunituoreella ilmais-levyllä on myös sinun käsialaasi olevaa materiaalia. Kuinka paljon pääset ilmaisemaan itseäsi bändeissä?
- Nick ehdotti itse, että Treeball voisi käyttää sitä biisiä. Olin yllättynyt, kun se ei ollut mun mielestä kummoinen biisi. Treeballissa keksin lähinnä omia kitarakuvioita, niinkuin Montevideossakin. Olen kai säästänyt omia lauluja, olen kai luullut että ne eivät sopisi näille muille bändeille, tai ehkä haluan päättää itse, miten niitä soitetaan ja nauhoitetaan.
Kuinka paljon soolosi eroaa muista bändeistäsi?
- Luulen, että se on aika paljon enemmän minun näköistä tai kuuloista. Toisaalta jännittää, kun olen nyt ikään kuin vastussa kaikesta, ja toisaalta on todella mukavaa vihdoinkin saada omia lauluja kuulluksi.
Oletko aina ollut näiden kaltaisten pop-ryhmien kannattaja vai löytyykö taustastasi muunkinlaista tyyliä? Heviä, hiphoppia, jazzia tms?
- Jenkeissä kyllä opiskelin klassista pianonsoittoa yliopistossa, olen soittanut koko ikäni (molemmat vanhemmat musiikkiopettajia). Myös klassista kitaraa. Kitara on aina ollut läheisempi soitin minulle. Kuuntelen edelleen mielelläni klassista musiikkia kuten esim. Arvo Pärtiä tai viola da gamba-soittaja Jordi Savallia.
Kysellessäni kiinnostustasi haastatteluun, kerroit että olit yllättynyt positiivisesta arviostani levystä ja että olit pelännyt että sitä kritisoidaan siitä että siinä olisi liikaa hidasta materiaalia. Toki itsekin myönnän, että loppupää ehkä hiukan ”laahaa”, muttei se ainakaan minua häiritse, koska hommassa on sen verran sielua ja rauhaa. Millaisia sanakäänteitä pelkäät kriitikkojen käyttävän?
- No ehkä just se kaikkein tavallisin komentti: Ihan hyvää muttei mitään erikoista. Ja se, että levyn ”toinen puolisko” on lähinnä täynnä akustisia biiseja ilman rumpuja, hitaita, melankolisia...
Onko levyllä omia suosikkeja ylitse muiden?
- Other Side on aika onnistunut Beatles-pläjäys, mutta kahdesta viimeisestä laulusta tykkään ehkä juuri siksi, että ne ovat juuri sitä hidasta tyyliä avoimessa kitara-virityksessä, jota Mark Kozelek soittaa.
Millaisia esikuvia Finallyllä kunnioitetaan?
- Löysin Sun Kil Moon-yhtyeen Uncut-lehden Americana -cd:ltä vuonna 2004. Tilasin melkein heti Ghosts Of The Great Highway -levyn, joka on minun ehkä kaikkien aikojen lempilevy. Ryhdyin tutkimaan Mark Kozelekin tuotantoa, ja olen edelleen hämmästänyt siitä, miten se voi olla niin hyvää. (Juuri ilmestynyt live tupla-cd meni heti mun vuoden 2006 Top 10-listan kärkeen.) Jos voisin saavuttaa edes murto-osan siitä tunnetilasta, joka hänen lauluissaan on, olisin tyytyväinen. Toisaalta Teenage Fanclubin vaikutus kuuluu aina välillä mun lauluissa, ainakin toivottavasti.
Saatteessa ”hehkutettiin”, että olet MySpacen listoilla ykkösenä signaamattomana artistina. Tarkoittaako tämä kuuntelujen määrää? Luulisi että moisesta syntyisi jonkinlaista kuhinaa. Onko näin?
- No, se on niin pöhkö juttu... en tiedä, mistä kriitereistä se johtuu, mutta olen siellä ensimmäinen signaamaton ”indie” -artisti, jos katsoo Top Artists Suomesta ja genre indie. En ole päässyt vielä hyödyntämään sitä! Outoa kyllä, kukaan ei tunnu tietävän, kuka päättää näistä ja miten tai miksi...
Omaa materiaaliasi tullaan kuulemaan myös livenä, jolloin bänditoverit Nick Triani, Janne Lehtinen ja ainakin Kauko Röyhkän kanssa soittanut Heikki Tikka täydentävät bändin. Milloin ”McDonaldsia” päästään näkemään?
- Tässä vaiheessa ei ole mitään varmaa, voi olla että Turussa on keikka tammikuussa, mutta treeneissä kyllä käydään joka tapauksessa keikkatarjouksien tulvaa odottaessamme.
Haastis: Ilkka Valpasvuo, kuvat: www.myspace.com/pleasantgarden
