Juggling Jugulars – biisevää hardcorea sydämellä

Suomen pitkäikäisimpiin yhtäjaksoisesti toimineisiin punk-yhtyeisiin lukeutuva Juggling Jugulars on pistellyt vuodesta 1990 alkaen kunnioitettavan kasan pääasiassa lyhyitä kiekkoja pihalle. Samalla on kierretty aktiivisesti niin kotimaassa kuin muualla. Viimeistään vuoden 2004 Nothing´s Finished -pitkäsoitto räväytti bändin levymuodossa viimeisen päälle iskuun – yhtä tiukkaa, särmää, kiukkuista ja mukaansa tempaavaa hardcorehtavaa punkkia on kuultu aika harvoilta. Ensi vuoden alkupuolelle yhtye lupaa uutta, kaikkiaan kolmatta pitkäsoittoa, joten on enemmän kuin korkea aika ottaa yhtye puhutteluun.

Henkiseksi kodikseen Seinäjoen mainitseva viisikko ei ole päässyt helpolla siihen missä nyt ollaan. Alun perin Suomen ja Ruotsin välisellä laivamatkalla vuonna 1989 kipinänsä saanut yhtye on kohdannut vuosien saatossa monta myrskyä, joista on kaikista selvitty vahvempina, muttei ilman haavereita. Ja missä sitten ollaan juuri nyt? Yhtye tekee elämänsä parasta musiikkia, mutta otsikoissa se ei silti pyöri. Jugularsin kohdalla voidaankin puhua todellisesta ug-bändistä, joka rakastaa tehdä omaa juttuaan omassa rauhassaan. Eikä kyse ole pelkästään siitä, että punk olisi ja on suomalaisessa musiikkilehdistössä lapsipuolen asemassa, vaan herrat ja rouva myöntävät itsekin viihtyneensä enemmän valokeilan ulkopuolella. Ehkä tämäkin on viimein muuttumassa…

Syvennymme asian ääreen Tampereen Telakalla, jossa vastapäätäni istuvat yhtyeen henkinen johtaja, kitaristi Petteri, joka loppuviimeksi on se joka sanoo viimeisen sanan muuten vahvasti demokraattisessa luomistyössä ja toiminnassa; sekä Jugularsien nykysoundiin ehdottomasti leimaavimman piirteen antava laulaja Arja, jonka tinkimätön äänenkäyttö ja heittäytyvä esiintyminen on se viimeinen kuorrutus Jugularsien kipakkaan keitokseen. Sukellamme heti kylmiltään asian ytimeen – mitä ovat Juggling Jugularsin keskeisimmät teesit – niin musiikillisesti, toimintatavoissa kuin sanomassa?

Kaikki toiminta lähtee Petterin mukaan tee-se-itse-meiningistä, tehdään mitä halutaan ilman kompromisseja. Arja pohtii että homma lähtee turhia miettimättä suoraan sydämestä. Varsinaisia tavoitteita ei ole oikeastaan koskaan asetettu, vaikka toki haaveita ja visioita on olemassa. Tottakai sekä musiikissa että toiminnassa on alusta lähtien ollut mukana kunnianhimoa, mutta siitä ei silti ole lähdetty tekemään sen suurempaa numeroa. Petteri myös muistuttaa, että kaikilla jäsenillä on työt ja perheet, joten bändi on siinä mielessä sivuroolissa. Arja painottaa silti, että vaikka sivuroolissa onkin, niin bändi on silti kaikille helvetin tärkeä. Petteri jatkaa, että silloin kun sitten bändin edestä tehdään juttuja, niin tehdään tosi intensiivisesti ja viimeisen päälle. Vielä kun bändin jäsenet asuvat hajallaan, ei mitään pystytä tekemään ilman perusteellista suunnittelua. Ja kun muistetaan vielä että puhutaan 18 vuotta maailmaa tahkonneesta yhtyeestä, niin useimmat mokat on varmasti jo koettu ja niistä otettu opiksi. Niinpä bändin suunnitelmallisuus onkin varmasti lähellä ammattimaista toimintaa. Sitä vähää aikaa mitä bändille on uhrattavaksi, sitä ei kukaan halua haaskata vaan hommat hoidetaan täysillä.

Se palo, joka bändin jäsenillä on yhteistä juttuaan kohtaan, on ollut tarpeen. Petterin mukaan Jugulars toimii jonkinlaisten seitsenvuotiskausien mukaan. Ensimmäinen sykli alkoi siitä kriisistä, kun vuonna 1992 saatiin viimein bändin miehistö vakiinnutettua ja päättyi siihen lopettamisuhkaakin hehkuneeseen kriisiin, jonka seurauksena Arja otettiin bändin laulajaksi. Tässä oli siis lähinnä kyse motivaation puutteesta ja uuden työskentelytavan (bändin aika – perheen aika) hakemisesta tietynlaisen "loppuunpalamisen" seurauksena; TÄYTYI ottaa huomioon ns. tavallinen elämä bändin kustannuksella, että voitiin jatkaa.

Tuorein kriisi tapahtui sitten viime vuonna, kun vuodesta 90 mukana ollut basisti Jantsa joutui jättämään soittamisen vakavan aivoverenvuodon takia. Bändi oli juuri palannut Norjasta ja kuin salama kirkkaalta taivaalta tuli soitto että näin on käynyt. Koska bändi on jäsenilleen niin tärkeä asia, haluttiin sen kanssa voittaa tämäkin onnettomuus ja Petterin mukaan vuoden prosessin jälkeen mukaan otettu uusi nelikielisen taitaja Jaani on loksahtanut paikkaansa hyvin. Tietenkään koko asian käsitteleminen, päätös jatkaa ja sen toteuttaminen eivät ole olleet helppoja asioita, eikä muutos ole missään nimessä tapahtunut niin yksinkertaisesti kuin miltä se saattaa tuossa edellä olevassa tekstinpätkässä vaikuttaa.

Eikä helppoa ollut myöskään Arjan mukaan tulo vuosituhannen vaihteessa. Ongelma ei ollut bändikemioissa, koska oltiin tuttuja ja lähtökohdat koko musiikin tekemiseen olivat samoja. Jugularshan teki melkoisen kulttuuriteon ja pioneerityön Suomessa, kun ottivat jo siinä vaiheessa selkeästi iäkkäämmän naisen laulajaksi punk-bändiin. Arjan mukaan hänestä ainakin tuntui siltä, että meni varmasti viisi vuotta ennen kuin asia Suomessa hyväksyttiin. Missä ovat keski-ikäiset punk-bändissä soittavat naiset? Mitä tapahtuu punk-tytöille? Varttuneempia miespuolisia punkkareita kyllä tulee vastaan, mutta naiset tuntuvat katoavan. Arjan mielestä se ei ole ainakaan sitä, etteikö naisia kiinnostaisi soittaa?

Ehkä naisilta odotetaan länsimaisessa kulttuurissa paljon painokkaammin sitä että perheellistytetään ja vakiinnutaan. Nuorena saa ”kapinoida” ja ”kokeilla”. Toki Arja ei pidä itseään ”naisena bändissä” vaan nimenomaan yhtenä artistina yhtyeessä. Miksi moista pitää edes pohtia? Punk-ympyröidenhän pitäisi nimenomaan olla suvaitsevaista ja erilaisuutta arvostavaa. Punkbändi joutuu miettimään onko jokin soveliasta, mitä ihmettä?

Koska Jantsan palaamista bändiin ei ole realistista odottaa, pohdimme mitä uusi basisti Jaani on tuonut tullessaan. Jantsa soitti bassoa aika omintakeisella tyylillä, jossa bassosoundi on liikkunut aikalailla siellä kitaroiden rinnalla, kun taas Jaanin bassoilu on perinteisempää, rumpuja tukevaa soittoa. Arjan mielestä alapään jyrinä on nyt ihan erilainen, ennen hän kuunteli livenä aina bassoa, nykyään kitaraa. Uuden soundin on voinut jo kuulla keikoilla, levyllä Jaanin bassottelemaa Jugularsia kuulee ensimmäistä kertaa tulevalla pitkäsoitolla.

Haastattelun vaiheessa levy on biisien puolesta valmis, mutta biisijärjestys ja lopullinen kokonaisuus on bändille itselleenkin vielä avoin. Mutta biiseihin ollaan tässä vaiheessa erittäin tyytyväisiä. Julkaisu tapahtuu siis ensi vuonna. Keikkojen puolesta yhtye on lähdössä ainakin Irlantiin, mutta Suomessa pyritään myös keikkailemaan aktiivisesti.

Jugulars soittaa hardcorepunkkia, mutta mistään pelkästä ärjynnästä ei ole kyse. Petterin mukaan haetaan aina biisejä ja kertosäkeitä. Arja pohtii, että onhan heilläkin toki sellaisia peräsuoli pitkällä huudettavia biisejä, mutta enemmän kyseessä on jonkinlainen yhdistelmä melodisuutta ja pohjalla olevaa hardcorea. Bändi on tottakai jatkuvasti kehittynyt ja nykyään keikoillakin on tullut vastaan kommentteja että Jugularsin biisit ovat todella sovitettuja. Sanoma on vuosien saatossa pysynyt aika lailla samoilla linjoilla, mutta näkökulma ja äänenpainot ovat muuttuneet iän kertymisen ja perheellistymisen myötä.

Vaikka perhe onkin ykkönen ja kaikki toiminta vaatii perusteellista suunnittelua, viihtyy Juggling Jugulars ehdottomasti tien päällä, silloin harvoin kun sinne lähteminen on mahdollista. Eikä yhtäkään hikistä kilometriä vaihdettaisi pois. Arjan mukaan mikään ei voita sitä fiilistä, kun puolentoista viikon reissaamisen jälkeen haistaan pahalta, on kylmä ja nälkä ja väsyttää… Se on se suola, vaikka välillä on NIIN kamalaa, mutta silti SE on juuri se mitä myöhemmin muistellaan. Kun oltiin niin hajalla ja nukuttiin autossa ja samaan hissiin osuneet turistit poistuivat heti seuraavassa kerroksessa kun taidettiin hiukan tuoksahtaa…

Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo, kuvat: Juggling Jugulars