Need For Treatment ja yksi kaupunki musiikin muodossa

Vuonna 2004 perustettu helsinkiläinen Need For Treatment liikkuu kakkoslevyllään Songs For The City rouheasti niin punk rockin kuin torvilla koristellun ska-nytkeen parissa, sävyjen vaihdellessa akustisesta banjo-näppäilystä tiukkaan laukkaan. Tässä on tiivistetysti levyn teema myös bändin itsensä mielestä. Biisimateriaali on osittain todella vanhaa, joten Songsilla on parahultainen kattaus uutta ja vanhaa NFT:tä.

Miksi sitten juuri tällainen soundia melkoisesti monipuolistava kokonaisuus suoraviivaisemman debyytin perään? Lätyn punaisena lankana on yksi kaupunki ja erinäiset tapahtumat ja tunnelmat sen sisällä. Tarkoituksena oli biisejä rustatessa yrittää säilöä nuo fiilikset musiikilliseen muotoon. Siksi levystä tuli näinkin monipuolinen.

Verrattuna debyyttiin biisejä hiottiin nyt tarkemmin kuosiin niin treeniksellä kuin itse tuotantovaiheessakin, ehkä jopa hieman ammattimaisemmalla otteella. Bändi suhtautui levyntekoon enemmän tosissaan kuin viimeksi, ja nauhoituksetkin taidettiin hoitaa selvin päin. Ainakin näin muistellaan. Isot kiitokset kuuluvat bändin mielestä tietenkin hovituottaja Joiku Harmajalle, jolla taisi olla taas kestämistä noiden muutaman viikonlopun ajan...

Aluksi NFT:in biisinteosta vastasi pitkälti laulaja-kitaristi Jussi, mutta musiikillisen linjan alkaessa selkiytyä alkoi ideoita tippumaan joka jampalta. Nykyään ainakin sovitusduuni tehdään kimpassa treeniksellä. Sanoitusten teko on silti edelleen Jussin homma, mies toteaa tiukasti ettei ala noiden muiden paskanjauhamisia ja rakkausrunoja laulamaan...! Niin oikein.

Levyn julkaisi indielevy-yhtiö Hold On Records. Treatmentin jätkisten hyvä ystävä Robin Fagerström laittoi Hold Onin kasaan booking- ja levy-yhtiönä, ja Jussin mielestä onkin helvetin hienoa tehdä "virallista" hommaa kaveripohjalta. Hommat hoituu kuulemma ammattimaisesti hoituu hommat eikä levynmyynti-, postitus- ja promootiohommat kaadu enää bändin niskoille. Pystytään keskittymään olennaiseen.

Levyllä kaikaavat perinteisten rokkisoitinten ohella myös torvet ja instrumentaatiossa löytyy muutakin kielisoitinta kuin kitaraa. Livenä yhtye ei ainakaan vielä ole buukannut sellaisia keikkoja joissa esimerkiksi torvisektio olisi mukana:

- Tähän asti ollaan vedetty ihan neljän miehen voimin. Haittana siinä kyllä on ettei biisit kuulosta karvalakkikokoonpanolla läheskään samalta kuin levyllä ja jengi saattaa hyvinkin pettyä. Ollaan kyllä kelattu että ainakin isommille keikoille pyydettäis jotain puhallinosastoa messiin.

Need For Treatment on keikkaillut kohtuullisen paljon mm. Tirehtöörien ja Heartbreak Stereon kanssa. Kenen kanssa on tähän mennessä ollut antoisinta soittaa? Miltä keikalta on jäänyt vahvimmat muistot takaraivoon?

- Jep, ollaan saatu vetää monien loistavien pumppujen kanssa yhteiskeikkoja. Joka keikallahan on omat puolensa, mut sanotaan näin kliseisesti että parhaat vedot on niitä joissa on paljon jengiä ja saatanan hyvä meininki. Sitten on nämä "soittakaa Paranoid" ja "vittuun sieltä lavalta"- keikat erikseen. Niissäkin kuitenkin on aina jotain jotka diggaa joten aina annetaan kaikkemme, ellei sitten olla ihan vitun kännissä, mitä sitäkin on päässyt tapahtumaan. Mm. Porvoon keikalla keväällä vedettiin 6 biisiä ja lopetettiin kun ei siitä tahtonut mitään tulla...

Yhtye aloitti uransa välttäen turhaa viilailua, ja alkoholi kuului aika vahvasti bänditoimintaan. Onko tilanne näiden osalta edelleen samoilla linjoilla vai onko homma siirtynyt yhtään harkitumpaan ja/tai raittiimpaan suuntaan? Jussi myöntää että kyllähän siellä alkupäässä keikat oli enemmän hauskanpitoa kuin yleisön viihdyttämistä:

- Rätkittiin oma setti – yleensä joku 25 minuuttia – alta pois jotta päästiin takaisin pullon ääreen. Onpa käynyt niinkin, että meikäläinen on sammunut ennen keikkaa ja sit uudestaan keikan jälkeen joten ei siinä välissä mihinkään mestarillisiin suorituksiin voi yltää.

- Välillä noita ohilyöntejä sattuu vieläkin, mutta kyllä mä siitä lähtisin että niin studiossa kuin lauteillakin NFT on skarpannut ihan saatanasti eikä toi viinan kanssa läträäminen ole enää se pääasia. Muutenkin tuo "punk"- asenne on karissut harteilta, ei tässä jaksa enää kolmenkympin kynnyksellä olla oikein mitään vastaankaan. Ehkäpä seuraava levy kertookin keskiluokkaisen perheen arjen kiemuroista!

Tähän mennessä yhtye on saanut tekemisistään lähinnä positiivista palautetta. Uutta levyä ei ole vielä taidettu kovin monessa julkaisussa arvostella, mutta fanit on kyllä yllättyneet ja sen jälkeen jopa tykänneet. Kaikkiahan ei voi miellyttää eikä se ole tarkoituskaan, ne tykkää jotka tykkää ja toiset haukkuu. Kaikki otetaan vastaan.

Viimeisenä kysymyksenä pistän Jussin pohtimaan sopivaa mottoa Neef For Treatmentille? "On turha hakea tuoppia kaapista, kun olut on jo lattialla." Siinäpä se.

Teksti: Ilkka Valpasvuo, kuvat: www.needfortreatment.com