Psykedeelisesti groovaava Luutalo

Muutos on ainoa pysyvä voima ja vakio universumissa. Kaikki muuttuu ja Luutalo sai alkunsa, kun laulaja-lauluntekijä-kitaristi Juho Paavola päätyi elämässään uuteen tilanteeseen. Oli aika laittaa bändit tauolle, mutta into musiikkiin ei kuitenkaan kuollut. Paavola kiinnostui twang-tyyppisestä ja vähän puhtaammasta kitarasoundista. Hän kuunteli vanhaa rock’n’rollia, surffia ja jenkkirokkia. Luutalon perusta oli löydetty.

Mitä alussa varsinaisesti ottaen tapahtui, mikä sai ketjureaktiot käynnistymään? - Luutalo rakentui, kun jouduin laittamaan kaksosten synnyttyä bändit tauolle. Ennen taukoa soitin pääasiassa blueshengessä reunasäröllä. Samalla mietin, että rakentaisiko sooloprojektia vai bändiä. Siinä biisejä tehdessä ja demotellessa tein Luutalo-nimisen biisin. Se tuntui kiteyttävän aika paljon sävyjä, joita biiseissäni on, ja nimi tuntui bändin nimeksi sopivalta myös.

Alkuun Paavola kutsui uutta musiikkia folkabillyksi, koska folk liittyi melodisuuteen ja sanoitusten monipuolisuuteen ja billy viittasi bluesrock-sävyihin. Keväällä 2023 syntyi soolo-EP Kuumat virtaukset. Siirtymä soolosta bändiksi vaati paria kohtaamista. Ensin löytyi rumpali ja pian tarina jatkui.

- Pyysin Oulussa asuvaa vanhaa bändikaveria auttamaan, eli Mikko Norontaus tuli tässä vaiheessa kuvioihin. Hän innostui biiseistä ja reenasi biisit, joita oli suunniteltu äänitettäviksi. Teimme niin, että ekan kokoonpanon rumpali Keijo Goman äänitti kolmen biisin rummut, me Mikon kanssa loput. Kaksi biisiä äänitimme niin, että Mikko soitti sekä rummut että basson. Tästä muotoutui EP Varovaisuuden kylmyys, joka valmistui syksyllä 2024.

Pian rumpali vaihtui ja Oula Lipposen liittymisen myötä kasassa oli nykyinen bändi. Tuolla kokoonpanolla ryhdyttiin kasaamaan biisejä ja äänittämään Joonas Alaräihän kanssa hänen Studio Asbestille Oulussa huhtikuussa 2025. Siellä asiat sujuivat niin hyvin, että narulle tarttui enemmänkin lopullista kuin piti.

- Äänitimme rummut, osan bassoista ja kitaroista studiolivenä. Ja loput äänitykset kesällä. Nyt helmikuussa 2026 vihdoin nämä julkaistiin. Biisit miksasi Joonas Alaräihä ja masteroi Jarkko Viitalähde.

Soitatte melodista, menevää ja toisinaan aika groovaavaakin kitararockia. Seassa on hiukan rautalankaa, bluesin henkeä ja psykedeelisenkin rockin juttuja voi aistia ilmasta. Onko seos syntynyt täysin omalla voimallaan, vai onko Luutalon ilmaisua tietoisesti jalostettu tiettyyn suuntaan?

- Biiseissä taitaa yhdistyä soittajien musataustat, jotka ovat monipuoliset. Itse olen soittanut paljon esimerkiksi 60-luvun rockia ja muuta sen ajan rytmimusaa. Mikon bassovaikutteet ovat tulleet Luutalon aikoina pitkälti 80-luvun postpunk-bändeiltä. Oulalla on monipuolinen rumpu- ja perkkatausta, niin myös rumpusovitukset ovat olleet rikkaita ja monisävyisiä.

Oliko alussa jotain bändejä tai artisteja, jotka asetettiin jonkinlaiseksi verrokiksi?

- Vaikutteita voisi listata, mutta listasta tulisi pitkä. Biisin luonne aina aktivoi mielikuvat. Esimerkiksi basson ja rumpujen groovea kehiteltäessä taustavaikutteet voivat tulla monesta suunnasta, kuten lattarista tai Iron Maidenilta.

Kunkin biisin ehdoilla siis mennään ja tyylit muuntuvat sen mukaisesti.

- Esimerkiksi tuntui, että Vuoristoradan kitara kaipasi tremolon lisäksi flangeria. Kun hankin flangerin niin sitä tuli käytettyä myös 107 000 km/h -biisissä, mikä toi lisää psykedelia-vibaa. No, tämä psykedeelinen groove on jäänyt takaraivoon, ja nyt työstettävät uudet biisit ovat vielä pikkuisen enemmän psykedeelisiä.

Useimmiten kappale tulee Juhon arkistoista, mutta uudempiakin biisejä on jo joukossa. Kappaleita työstetään aina yhdessä.

- Yleensä Mikko ehdottaa muutamia erikoisempia sointuja, joita testaamme, ja osa jää sovitukseen, osa ei. Testaamme rytmejä ja Oula pohtii sopivat kompit. Taas biisi muokkautuu. Tällä tavalla lopullinen biisi on kollektiivinen näkemys.

Miltä ajalta tuoreen 107 000 km/h EP:n raidat sitten ovat ja kuinka ne taittuivat EP:lle?

- 107 000 km/h:n viidestä biisistä Liskokuninkaallinen ja Maalari ovat jo vanhempia kappaleita. 107 000 km/h muutaman vuoden vanha aihio, joka sai luutalomaisen sovituksen, eli vähän lisäkuvioita kertsiin. Tavallista parempaa on myös muutaman vuoden vanha. Tämä syntyi ekana biisinä, kun sain ulkoisen jousikaiun ja sitä testailin. Vuoristorata on sitten jo harvinaisen uusi ja se oli ihan tuore, kun aloitimme sitä sovittamaan.

Luutalon historia on vielä lyhyt, mutta keikkojakin on ehditty tekemään jo muutama. Liekö sattumaa, mutta 107 000 km/h on maapallomme keskimääräinen kiertonopeus tähtemme ympäri. Tällä ei nyt ole suoraa yhteyttä Luutaloon, mutta NASA lähetti ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin astronautteja kiertämään Kuuta. Mitä EP:n otsikko merkitsee teille ja onko tulevaisuudessa luvassa biisiä Artemis II -lennosta?



- EP:n nimi viittaa maapallon nopeuteen. Painelemme koko ajan hyvää vauhtia. Avaruusteema on ollut minulla lauluissa mukana, ja enemmän sitä kautta, että avaruus on myös meidän oma tulkintamme ja havaintomme, se on päämme sisällä. 107 000 km/h sanat muotoutuivat joskus 2021, kun oli 5 eri kuurakettiprojektia käynnissä globaalisti. Vielä korona-aikana. Mielestäni siinä oli huvittavaa mahtailua. Tässä laulussa halusin tuoda esiin, että paras keskittyä avaruuden ja maailman tutkimiseen itsestä ja ympäristöstämme käsin. Korvien välissä on kova vauhti ja suhina, etenkin jos on treffeillä elokuisessa puistossa. Silloin ei kannata mahtailla. Artemis II jää hautumaan takaraivoon, saapa nähdä, mihin siitä olisi. Kiitos vinkistä!

Sinkuksi nostettu avausraita Vuoristorata näkee puolestaan parisuhteen kyytinä, jossa kertoja on enemmänkin matkustaja ja havainnoitsija. EP:n jokaista biisiä leimaa mielestäni positiivisuus ja halu nähdä asiat mahdollisuuksina, lasit puolitäysinä ja hopeareunat synkissäkin pilvissä. Mistä moinen taipumus kumpuaa ja mitä se teille antaa?

- Hauska kysymys! Ja laittaa miettimään. Sanoituksissa on usein ironista twistiä ja tummaa mutta elämänläheistä huumoria. Sanoituksissa pitää olla vääntöä ja ristiriitaa. Ja saattaa olla, että tässä asiassa voisi musiikki ja sanat olla samansuuntaisia. Vähän bluesia, mutta samalla svengiä. Vuoristoradan kyyti liittyy siihen, että kun ei pysty rauhoittumaan esimerkiksi parisuhdearjessa, silloin kyytiä riittää ja sitä säätää lisää. Sitten siellä on hämärä metsä, jonka voi ajatella jonain itseä suurempana asiana tai sitten vaan tilanteen esimerkiksi parisuhteen tutkimisena ja kestämisenä.

107 000 km/h on kolmas EP:nne. Kuinka uutukainen eroaa kevään 2023 Kuumat Virtaukset ja syksyn 2024 Varovaisuuden Kylmyys EP-levyistä?

- Suurin muutos on se, että nyt sai tehdä bändillä. Ja se oli oikein mukavaa. Helpompi sovittaa ja luoda meininkiä. Parhaimman tuntuisia ja mukavimpia piirteitä haluaa korostaa. Siksi svengin ja fiiliksen määrä saattaa olla kasvussa.

Mihin musiikki on mielestänne siirtynyt sitten alun, vai onko kyse enemmänkin tutun soundin syventämisestä?



- Kahden ekan EP:n kirkkaus ja folkahtavuus muuttuu psykedeelisemmäksi ja varmaan omaperäisemmäksi. Ei radikaalia muutosta, mutta hieman rockimpaa otetta on viimeisimmällä EP:llä ja tulevilla biiseillä.

Bändinne on tällä hetkellä perustrio, jossa kitara, basso ja rummut soivat. Onko tilanne pysyvä, vai voisiko tulevaisuudessa olla mukana toista kitaristia, kosketinsoittajaa, lisäperkussionistia, peräti puhaltimia, jousia...

- Nyt olemme perustrio. Siinä on mukava puoli se, että nyt Oulan ja Mikon rytmiryhmä on tiivis ja mun on helppo kellua pinnalla. Mutta samalla täytyy myöntää, että asiasta on ollut puhetta ja neljäs jäsenkin saa astua remmiin, jos joskus tulee sopiva henkilö vastaan.

Kuka on myyttinen Liskokuninkaallinen dramaattisessa kappaleessanne, vai onko kyse ihan vaan vertauksista ja fiktiosta?

- Itse biisi lähti liikkeelle erään kitaristikaverin lämmittelykuviosta, josta kysyin, että mikäs tuo on. Se oli vain lämmittelyä. Ajattelin, että siitä pitää tehdä biisi. Tein ekan aihion tuolloin 2014. Silloin biisin nimi oli Liskokuningas, ja hän oli sellainen syrjäytynyt hupparin suojissa maleksiva nuori. Biisin innoituksena oli tieto aavikolla elävistä liskoista, jotka syövät tosi harvoin ja voivat odottaa pitkiä aikoja seuraavaa saalista.

Vuosikymmen myöhemmin biisi pulpahti esiin ja siinä oli sopivaa tummuutta nykyiselle Luutalolle.

- Mikko kehitti omat mystiset bassolinjat, ja Oulan rumpusovitus oli jotakin odottamatonta. Lisäksi nykyistä Luutaloa kuvastaa soolo-osuus, jossa sävellaji nousee puolikkaan verran - pieniä erikoisuuksia, jotka kuitenkaan eivät liikaa pomppaa esiin.

Tekstikin koki pientä trimmausta.

- Liskokuninkaallinen-hahmo on (nyt) enemmänkin joku perusduunari, perhe-eläjä, joka puurtaa ja jonka nahka alkaa kiristää. Lisko teemaan liittyy ajoittainen nahan luominen.

Entä mistä ihmeestä kotimaista kaihorautalankaiskelmääkin viistävä Maalari oikein kertoo? Kuka maalaa ja mitä?

- Olisikohan tämä folk-rautalankaa. Maalari on myös vanha biisi, ja vuosi oli 2014 noin. Biisissä oli aluksi enemmän säkeistöjä, nyt sooloissa on mukava meno niin laulusäkeistöt antoivat tilaa. Tässä on ajatuksissa ollut duunari, joka polttaa siltoja ja siirtyy seuraavalle paikkakunnalle. Siellä voi taas luoda siistiä jälkeä ja maalata sotkuja piiloon, kunnes sitten erehtyy vakiintumaan johonkin niin pitää tehdä tiliä selväksi menneen kanssa.

Maalarikin tuli esiin vuosikymmenen unen jälkeen. Raita ei ollut ykkösrivissä, mutta kivasta livebiisistä on nyt myös studiossa ikuistettu versio. Lisäksi Paavola nostaa esiin, että rummut ja basso -akselilla ei ole ihan perinteinen twist, vaan Luutalo-twist.

Mitä seuraavaksi? Miltä bändin lähitulevaisuus näyttää?

- Seuraavaksi olisi kiva tehdä keikkoja ja äänittää lisää. Nyt EP:n valmistuttua on pitänyt ottaa vähän kevyemmin, mutta meillä olisi uusia biisejä, joissa on lisää kiinnostavaa svengiä ja psykedeliaakin.

Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain jäi kertomatta niin nyt olisi se aika.

- Nyt viimeisimmän EP:n pohjalta lennokkaampi groove ja psykedelia jäivät itämään. Kiihdytimme 107 000 kilometriin. Nyt saatamme lisätä siitä vielä vähäsen kierroksia ja irrottelua. Tämä olisi hauska todistaa myös livenä. Olemme sen verran uusi ja pieni bändi, ettei livekeikkoja kovin paljon ole tiedossa. Kiva, jos niitä aina silloin tällöin olisi.

Haastattelu: Mika Roth
Kuvat: Juho Puranen, bändilogo: Juho Paavola