Livearviot

Metalcamp 2009 ‚Äď perjantai

03.07.2009
Tolmin/Slovenia

Death Angel


Thrash metalin ensimmäisten aaltojen harjoilla aikoinaan ratsastanut Death Angel vietti vuosikymmenen manan majoilla, kunnes ryhmä kasattiin uudelleen vuonna 2001. Kuoleman Enkeli on julkaissut uudella vuosituhannella kaksi tiukkaa pitkäsoittoa, mutta viime aikoina uutiset bändin tiimoilta ovat olleet huolestuttavia. Ensiksi basisti Dennis Pepa erosi muonavahvuuksista loppuvuodesta 2008, ja vuoden 2009 alussa myös rumpali Andy Galeon ilmoitti jättävänsä Death Angelin. Näin alkuperäisestä kokoonpanosta on jäljellä enää vokalisti Mark Osegueda sekä kitaristi Rob Cavestany.

Osequeda myös noteerasi nämä muutokset spiikissään, jossa hän kertoi yhtyeen kärsineen viimeisen puolen vuoden aikana paljon. Samassa yhteydessä hän esitteli uudet vahvistukset, basson varteen tarttuneen Sammy Diosdadon sekä rumpaliksi kiinnitetyn Will Carrollin. Kitaristi Ted Aguilar on sentään pysynyt alkuperäisvoimien rinnalla halki viime myrskyjen.

Uudet jäsenet toivat esiintymiseen roppakaupalla uutta energiaa, jos keikkaa vertaa vaikka Wackenin muutaman vuoden takaiseen, niin ero oli kuin yöllä ja päivällä. Osagueda on toki aina painanut pitkin lauteita estoitta, mutta nyt basisti Diosdado yhtyi mukaan ilonpitoon. Bassotaiteilijan esimerkki innoitti myös selvästi Cavestanya sekä Aguilaria yhtymään moiseen toimintaan. Settilista rakentui tasaisesti koko uran tiimoilta, mutta suurimmat suosionosoitukset irtosivat jälleen klassisen Ultraviolence kiekon siivuilla, joista etenkin Evil Priest upposi tehokkaasti yleisön kollektiiviseen mieleen.

Kataklysm Kanadalainen Kataklysm aloitti taipaleensa jo 1991, mutta vasta kuluvalla vuosituhannella yhtye on p√§√§ssyt kunnon vauhtiin. Montrealilaiset ovatkin julkaisseet 2000-luvulla jo kuusi pitk√§soittoa, mik√§ on n√§in√§ p√§ivin√§ melkoinen temppu. Kataklysmin lanseeraama ‚ÄĚnorthern hyberblast‚ÄĚ on pohjimmiltaan rankkaa deathia, jossa Max Duhamelin kiivas rummutus rakentaa kappaleille raskaasti blastatun rungon.

Allekirjoittaneen oli kuitenkin vaikea ymm√§rt√§√§ yhtyeen saamaa suitsutusta, sill√§ ei Kataklysm nyt mit√§√§n niin ihmeellist√§ esitt√§nyt. Duhamel on toki rumpali paikallaan, mutta muuten touhusta tuli liev√§ liiallisen tuttuuden tunne mieleen. ‚ÄĚKanadan oma slipknotti‚ÄĚ, kuten er√§s kuulija totesi, eli se siit√§. Onneksi alueen toisella laidalla tapahtui jotain huomattavasti mielenkiintoisempaa‚Ķ

Radwaste … sillä pienellä estradilla lauteille oli ehtinyt jo kivuta sveitsiläinen Radwaste, joka ennakkoon netistä kuultujen pätkien perusteella vaikutti mielenkiintoiselta tapaukselta. Yhtye oli ehtinyt tässä vaiheessa jo aloittaa osuutensa, mutta nopeasti herrain death-thrashista sai kiinni.

Sveitsil√§isyys voi joskus olla pienoinen taakka, mik√§li mit√§√§n on p√§√§tteleminen Radwasten showsta. Yhtye n√§et viskoi yleis√∂ns√§ sekaan suklaata, v√§lispiikin mukaan siit√§ yksinkertaisesta syyst√§, ett√§ he olivat sveitsist√§. Samasta syyst√§ yleis√∂ll√§ huudatettiin my√∂s metallikeikoilla ei-niin-yleist√§ ‚ÄĚToblerone! Toblerone!‚ÄĚ julistusta. Keikka olisi maistunut allekirjoittaneen mielest√§ jo ilman n√§it√§ yll√§tt√§vi√§ v√§lipalojakin makealle, mutta eih√§n pieni annos sveitsil√§ist√§ suklaata ole koskaan pahasta. Noin puolen tunnin n√§ytteen perusteella orkesterille voi povata makeaa tulevaisuutta ja yleis√∂menestyskin oli olosuhteisiin n√§hden mainio ‚Äď toisella puolella aluetta soittava Kataklysm kun osoittautui todelliseksi massamagneetiksi kaikesta keskinkertaisuudestaan huolimatta.

Päivä oli tarjonnut jo tuhdin annoksen tiukkoja akteja, mutta tuskin kellään oli missään vaiheessa mitään epäselvyyttä illan pääesiintyjästä. Niinpä kun Nightwish sitten kapusi pääestradin lamppujen alle olivat juhlat valmiit alkamaan. Jukka Nevalaisen asettuessa rumpupatterinsa taakse yleisöstä irtosi jo hyvä määrä ääntä, herrat Hietala ja Vuorinen sekä rouva Olzon otettiin myös niin ikään asianmukaisesti vastaan, mutta todellinen potti räjähti vasta siinä vaiheessa kun maestro Tuomas Holopainen astui valokeiloihin. Taannoisen saippuaoopperan käännökset ovat tehneet massoille ainakin selväksi sen, kenen yhtyeestä tässä on oikein kyse.

Nightwish


Illan ja itse asiassa koko festivaalin pääesiintyjä aloitti myös osuutensa pitkällä introlla, joka päättyi räjähtäen ensimmäiseen kappaleeseen. Setti rakentui luonnollisesti pitkälti uusimman Dark Passion Playn sekä sitä edeltäneen Oncen varaan ja tämä kelpasi totta kai juhlijoille. Kaikki kulkikin muuten mallikkaasti, mutta ikävä kyllä Olzon ei ole juuri missään suhteessa edeltäjänsä tasoinen esiintyjä. Enkä kaipaa tässä nyt mitään oopperavenytyksiä, vaan kyse on ainoastaan siitä, että keulakuvalta puuttuu tarvittavaa karismaa, eikä pieni lisäpotku äänessäkään varmasti olisi haitaksi.

Aika mennyt koskaan ei palaa, vaikka totisesti toivoin sitä kun Century Childin upea Dead To The World otettiin käsittelyyn. Harvoin on tullut koettua niin voimakasta myötähäpeää esiintyjien puolesta. Pisteet silti Olzonille ja koko yhtyeelle hillittömästä yrittämisestä, ja monet saivat varmasti juuri sitä mitä halusivatkin, mutta myös pieniä vaaran merkkejä oli jo ilmassa. Nightwish

Vain muutama ensimmäinen rivi jaksoi todella innostua menosta ja moni tyytyi seuraamaan esitystä taaempana olevilta istumapaikoilta, vaikka sadekin oli jo tässä vaiheessa tauonnut. Katsoiko iso osa yleisöä keikan vain sen takia, että niin kuului tehdä? Siltä hieman vaikutti, eikä moista suorittamista jaksanut seurata edes loppuun saakka. Hietala pystyi osuuksillaan pelastamaan paljon, mutta ei tietenkään kaikkea. Toivottavasti tuleva albumi tuo tullessaan jotain muutoksia, sekä lisää kappaleita jotka sopivat nykyiselle kokoonpanolle paremmin.

Näihin kuviin ja tunnelmiin päättyi ensimmäinen festivaalipäivä, joka oli antanut roppakaupalla lämpöä, sadetta sekä mielenkiintoisia esiintymisiä. Seuraavaksi nokka osoitti kohti höyhensaaria, sillä seuraava päivä oli kellon mukaan alkanut jo aikoja sitten.

Lauantai
Sunnuntai
Maanantai
Tiistai

Teksti ja kuvat: Mika Roth




Lukukertoja: 2351
Facebook
Artistihaku
Uusimmat livearviot