Supo - Pannaan basso niin kovaa, ettei kukaan tajua, että kitara puuttuu!
17.03.2011
Kun basso ja sen soittaja on Jumala.
Supo on muutakin kuin poliisiorganisaatio. Nimeä tottelee myös suomenkielellä operoiva voimatrio, joka harvinaisesti EI kumarra kitaralle vaan hoitaa maalauksensakin alapäällä. Yhtyeen muodostavat rumpali J-P Hautalampi, basisti Arvi Hasu sekä solisti Petteri Tikkanen, joista nelikielisen taitaja Hasu vastaili yhtyeen puolesta desibeli.netin haastatteluun. Arvi, milloin, miten ja miksi Supo löysi muotonsa?
- Mulla alkoi pyöriä joskus 2006 paikkeilla ajatus bändistä, joka kuulostaisi tosi vähillä elementeillä tosi rehvakkaalle, mutta silti siitä ei kuulija jäisi kaipaamaan musiikin peruselementtejä. Jotenkin siinä vaiheessa alkoi itseäni kyllästyttää musiikissa valtavaan äänimassaan luottava tuotanto. Perus rock-biisiinkin pitää saada Pro Toolsilla tuhat raitaa ja olen sitä mieltä, että monet bändit latovat raitaa raidan päälle epävarmuudestaan omaan materiaaliin ja siten hukuttavat vahvankin biisin liian täyteen ympättyyn soundiin.
- Mielessä oli bändi, joka luottaisi rock n rollin perusaineksiin, siinä täytyisi olla svengaava biitti, joka luottaisi ronskiin vanhanliiton yliajettuun Marshalliin ja jossa tulisi olla vokalisti, jonka tulkintaa ei kyynisinkään rock-natsi pääsisi analysoimaan neiteilyksi. Perusmeininkiä siis, mutta tänä päivänä kuitenkin niin kovin harvinaista toimintaa.
- Alettiin sitten siinä joskus `06 talvella muistaakseni JP:n kanssa soittelemaan silloin tällöin ihan muina miehinä ja kaljanjuonnin lomassa huomattiin, että meillähän alkaa olla muutamia sangen kelvollisen kuuloisia riffeja hallussa, joten miksipä emme perustaisi bändiä niiden pohjalta. Itselläni oli siinä vaiheessa aika kova AC/DC (Bon -vainaan aikuinen) ja Motörhead -kausi päällä. Jotenkin sellanen hyvällä tavalla itseironinen meininki kolahtaa kovaa…
- Petteri tuli kuvioihin sit oliskohan ollut 2008 tahi sinne päin. Sitten alkoikin tapahtua. Sovitettiin riffeistä biisejä ja päätettiin, että aletaan vetämään suomeksi ja semmosella meiningillä että oksat pois. Melkein kaikki ekan levyn biisit tehtiin aika lyhyen ajan sisällä tuon alkuräjähdyksen jälkijäristyksissä. Kun materiaalia oltiin jonkin aikaa treenattu kolmeen pekkaan totesimme, ettemme tarvitse ryhmään muita jäseniä. Pannaan basso niin kovaa, ettei kukaan tajua, että kitara puuttuu. Nerokasta!
Mitkä ovat Supon olennaisimmat piirteet? Itse nostaisin yhdeksi keskeisimmäksi jyrän…
- Mainitsisin SUPOn oleellisimmaksi piirteeksi svengin. Jyrästä mulle tulee enemmän mieleen hurjasti särötetty kitaravalli. Toki ryhmä jyrääkin ja on levyllä käytetty melkoista vahvistinarsenaalia tietyn "jyrän" aikaan saamiseksi, mutta sana on silti mielestäni hieman harhaan johtava. Ja ollaanhan tässä vahvasti rytmimusiikin kanssa tekemisissä.
Mainituista esikuvista Motörhead ja Radiopuhelimet ainakin kuuluivat heti omaankin korvaan. Riittävätkö MC5, AC/DC, Purple ja Ganes kertomaan tarpeeksi meiningistä? Ja miten Larry Graham liittyy Supoon?
- Tämä esikuva-juttu on mulle aina ollut jotenkin hankala. Toki jokainen ylläolevasta listasta edustaa mahtavuutta, mutta esikuva tuntuu jotenkin niin vahvalta. SUPO on kuunnellut tokkiinsa edellä mainittuja kokoonpanoja jokseenkin paljolti, jolloin toiston aiheuttama rappio kuulossa että sielussa alkaa vaikuttaa myös omaan ulosantiin. Jos meiningin puolesta rummuissa olis Phil Rudd vm. 1978 ja bassossa Lemmy vm. 1979, niin laulajan pallilla voisi olla vaikkapa Jyrki Mäki vm. ? (huh). Aikamoista touhua, eikä taatusti kuulostais yhtään SUPOlta!
Ja Larry Graham on kunkku!
Entä desibeli.netin tarjoilema kuvaus: ”Hienolla dynamiikalla varustettu kerosiini-blues-trio”? Osuuko?
- Dynamiikka ja energia ovat musiikin olennaisimpia asioita, joten jos siitä on kysymys, niin kyllä. Kyllä osuu.
Miten Supo päätyi juuri Bad Vugum-Heikoselle eli BV2:lle?
- Levy tehtiin masteriksi asti SUPOn toimesta. Ideana oli sen jälkeen master-nauhan kanssa kalastella matskulle julkaisija. Aika perinteinen tarina nykyisellään. Levy masteroitiin huhtikuussa 2010. Masteri saatteineen lähetettiin valehtelematta jokaiseen kotimaiseen levy-yhtiöön ja kaksi näistä kuinkahan monesta kymmenestä kiinnostui. Lopulta Heikonen innostui nähtyään meidät kohkaamassa livenä Lepakkomiehessä elokuussa ja siitä hommat alkoivat kehkeytyä. Talvella saatiin sopimusasiat kondikseen ja tässä sitä nyt ollaan.
“Vokalistin energisyys oli hämmästyttävällä tasolla, mies riehui spastisissa sfääreissään kuin raivohullu karhu, edes mikrofonin putoaminen lattialle kesken kriittisimmän hetken ei saanut otetta herpaantumaan. Kaveri syöksyi perässä, ja hoiteli loput mahallaan, todellista taituruutta ja spontaanin rock n´ roll –spiritin ruumiillistumaa.” Näin totesi Kuitunen desibelissä vuoden 2009 Ilosaaren keikasta. Kulkeeko Petteri Tikkasen alias Black Peiderin esiintyminen aina vastaavilla kierroksilla?
- Kokemusteni mukaan kyllä.
Samaisessa arviossa lanseerattiin myös Arvi Hasun basismista saatteeseenkin nostettu “Vähän kuin Cisse Häkkinen ja Albert Järvinen samassa paketissa.” Onko Supo viimein se bändi jossa basso on jumala?
- Kyllä. Minä olen jumala.
Edelleen samaisessa arviossa J-P Hautalammen rumpalointi kuitattiin näin: “Tilanteen erikoisuutta lisäsi vielä se, että bändin rumpali oli ainoa joka ei ollut keikan jälkeen yltäpäältä hiessä. Mies oli kieltämättä philruddmainen viilipytty, mutta hoiti tonttinsa mallikkaasti.” Oliko tämä vain kyseisellä keikalla todistettu rauhallinen vastapaino vai toimiiko yhtyeen paketti juuri näillä vastakkaisuuksilla?
- Kyllä. Aineenvaihdunnan erilaisuudet ovat SUPOn ydin.
“Pysähtymiset olivat ne koukukkain juttu. Hyviä käännöksiä ja mahtava kaasupoljin.” Tärkeintähän ei ole se että kaasupoljin on hirttänyt kiinni vaan myös se että jarrut toimii ja rattia voi välillä kääntääkin..?
- Kyllä. Kappaleissa on dynamiikkaa sekä rytmisiä ideoita!
Timo Kämäräinen vahvistaa levyllä kuutta kahdeksasta biisistä. Kuinka olennainen osa kitara on soundia - ovatko biisit yhtälailla toteutettavissa esimerkiksi livemuodossa myös ilman kitaraa?
- Levyä tehdessä idea oli koko ajan se, että basso on keskiössä ja kitaralla tehdään rytmistä höystöä, harmonista levitystä ja pari sooloa. Biisit olivat studioon mennessä jo livekunnossa triona, mutta koska Timo halusi lähteä mukaan päätimme tehdä levylle myös kitararaitoja ja saada äänimaisemaan lisäsyvyyttä.
Basisti Hasu vastaa myös levyn tuottamisesta. Millaisia asioita painotit sillä pallilla?
- Kuuntelin ennen äänitystä ja miksausta aika paljon 70-80-lukujen vaihteen brittiläistä rock-musaa. Tuolloin soundissa ollut tietty kuivuus ja karheus miellyttävät suuresti. Lisäksi kuuntelussa oli vanhaa trash -meininkiä jonkin verran. On erittäin mielenkiintoista se, kuinka saada rumpusetillä ja sähköbassolla vahva ja täyteläinen perussointi levylle vailla mitään studiohärpätyksiä. Saada tosi pienillä jutuilla asiat kuulostamaan luonnollisilta, läsnä olevilta ja energisiltä. Petterin lauluihin koetettiin saada kans tosi vahva läsnä olevuus, jotta meininki että mahtavat lyriikat saisivat ansaitsemansa tilan.
- Jotenkin kiteytettynä; jos bändi tekee ja soittaa musiikkia kunnioittaen vanhaa rankempaa rockia, täytyy sen välittyä myös tuotannossa. Aikamoinen seikkailu, mutta olen kyllä tosi tyytyväinen. Aikaa ja rahaa oli tosi vähän, mutta saatiin komeen kuulosta soundia nauhalle talkoomeiningillä. Tästä super-kiitokset Sampsalle ja Jarkolle!
Millaisia tavoitteita Supo on itselleen asettanut?
- Ensi kesänä mieluusti parit pikkufestarit. Keikoilla on kivaa. Eka levy on nyt ulkona. Ensi talvena uuden levyn äänitykset.
Millaisella suunnitelmalla Supo valtaa maailman rock-kuulijoiden sydämet?
- "Vertigon soundi,
bassovoittoinen.
Määritti suunnan,
ikiaikaisen.
Pentatoninen musta polku,
viettelee houkuttaa.
Pauloihinsa kietoo,
jälleen koukuttaa."
Haastattelu ja livekuvat: Ilkka Valpasvuo, muut kuvat: myspace.com/supop
