Velvert - kaunista ja lämmintä musiikkia
08.04.2011
Pääkaupunkiseutulainen shoegazing-indiepoprock-yhtye Velvert julkaisi jälleen yhden ansiokkaan EP:n, jonka myötä desibeli.netkin päätti viimein tarttua härkää sarvista ja sukeltaa tarkemmin yhtyeen maailmaan. Millaisilla laatusanoilla haluaisit esitellä yhtyeenne desibeli.netin lukijoille, Velvertin laulaja-kitaristi Jussi Laamo?
- Select inspired aesthetic. Mitä hienommat kengät, sitä enemmän niitä tuijottaa.
Miten bändi sai alkunsa?
- Minä, Vepsu ja Wiltsu ollaan samalta ylä-asteelta ja ollaan musisoitu ja hengattu kimpassa niistä ajoista asti. Aika nopeasti kävi ilmi että tykätään samoista bändeistä, ja kun joku löysi uutta musaa (miltä vuosikymmeneltä tahansa) niin yleensä se meni muillekin jakeluun. Ei me toki mitään siamilaisia olla, Wiltsu kannattaa Manua ja Vepsu kuuntelee kantria…
Mistä lähdettiin, millaisia kehitysaskelia on otettu ja millaiseen muotoon ollaan päätymässä?
- Nimi Velvert otettiin käyttöön joskus 2000-luvun alussa. Erinäisiä häilyviä kyhäelmiä seurasi vakiintuneempi toimintamuoto 2004 kun rumpaliksemme tuli Jaakko Hannuniemi, joka kävi myös samaa ylä-astetta mutta tuli varsinaisesti näihin juttuihin mukaan vasta tässä vaiheessa. Tämän kokoonpanon huippuhetkeksi jäi 2008 julkaistu EP Lonely Face. Erinäisistä syistä pidimme pakkolomaa lähes vuoden, ja käynnistimme homman uudella draivilla Jarin kanssa viime syksynä. Nyt bändissä ollaan uuden ja vanhan rajalla, soitto on tiukempaa ja hallitumpaa mutta sama estetiikka on mun mielestä yleisesti pysynyt.
Kuka yhtyeessä tekee mitäkin ja miksi juuri hän? Miten yhtye toimii?
- Kappaleiden raakaversiot on yleensä mun tekemiä ja yhdessä sitten sovitetaan. Kaikilla on mahdollisuus osallistua mihin vaiheeseen tahansa, ainoa millä on merkitystä on se että biisit on parhaita mahdollisia. Sama pätee studiossa, eli kuka vaan saa soittaa mitä instrumenttia tahansa, kunhan se kuulostaa hyvältä. Rumpuihin ei tosin tarvitse muiden kuin Jarin koskea, ellei ole joku sample-juttu kyseessä.
"Laahaus ja kenkiintuijottelu ovat edelleen läsnä tummasti astelevan yhtyeen agendassa ja kyllä sitä säröä ja rock-elementtejäkin on mukana, mutta pääsääntöisesti Sebastian´s Garden liikkuu popin puolella kepeästi ja jopa hymy huulilla. Vastapainoa pienesti kauniille ja lämpimälle tulee oikeastaan vain harkiten käytetyistä syväkaikuisista säröiskuista, mollisoinnuista ja laulun tummasta poseerauksesta. Koleus jää aiempaakin vahvemmin sydämellisen takkatulen jalkoihin." Tällaisia asioita olen kirjoittanut EP:n arviooni. Millaisia ajatuksia palautteesta herää?
- Kaunista ja lämmintä musiikkia, sitähän tää runollisemmin ilmaistuna on. Tälle äänitteelle valikoitui popimpaa materiaalia, mutta seuraavalla kerralla voi olla jotain muutakin. Me intoillaan yleensä uusia juttuja treenatessa että ”tällaista ei vielä meidän setissä ole”, eli halutaan pysyä liikkeessä. Ja näinhän se homma pysyy itselle mielenkiintoisempana. Albumimitassa varsinkin laitettaisiin todennäköisesti vielä selkeämmin toisistaan erottuvia moodeja mukaan.
Yhtyeestä on heitelty vertauksia mm. The Verveen, Rideen, Dinosaur Jr:iin ja Pavementiin. Millaisia esikuvia tai verrokkeja itse haluaisitte korostaa ja mitä asioita koette heiltä saaneenne omaan tekemiseenne?
- Come Inside oli aikanaan tärkeä vaikuttaja. She Wants –live Jyrkissä, oisko se ollut 1998, se VHS on vieläkin jossain tallessa. Kun ne lopetti niin meidän oli pakko aloittaa! Vaikutteita on eri vuosikymmeniltä, lähinnä Briteistä ja Ruotsista, ja on aina kiinnostavaa kuulla mitä muut ihmiset kuulevat meidän biiseissä, kun ne tapaa olla jotain mitä ei ole tullut ollenkaan mietittyä. Varmasti musaan vaikuttaa ainakin ne bändit joiden tuotannon osaa ulkoa, eli mulla Oasis, Verve, Boo Radleys, Primal Scream, Spiritualized, Stone Roses, Cure, Jens Lekman, Beatles, (Brian Jonesin aikainen) Rolling Stones… Ehkä noilla pärjää, noi on pääosin kaikkien meidän suosiossa. Viime vuosina olen hurahtanut Håkan Hellströmiin ja yritän sitä markkinoida joka välissä missä vaan kehtaan. Känn ingen sorg för mig Nöykkiö… Tuli aikamoinen lista mutta mitä noista nyt karsisi? Hölmöintä on mun mielestä kuitenkin olla sanomatta vaikutteista mitään jos musa ei ole oikeasti jotain avantgardea.
Millaisia tavoitteita Velvertillä on?
- Ainoa tavoite on tehdä mahdollisimman hyvää musaa. Mulle riittäisi periaatteessa yksi täydellinen levy, joka saisi ansaitsemansa huomion. Kuten vaikka La’sin ainokainen. Kun se täydellinen äänite on tehty niin sitten voi miettiä onko vielä annettavaa, vai pitäisikö ryhtyä vaikka puutarhuriksi. Bändin on kuitenkin mentävä jonnekin ja kuulostettava tuoreelta, vaikea kuvitella mitä sitä sitten tekisi jos olisi tehnyt Forever Changesin tai Pet Soundsin. Toisaalta Manics uhosi kovasti tekevänsä yhden hienon levyn ja lopettavansa, ei mennyt ihan niin. Toisaalta ne on kai myyneet suurin piirtein kaikki periaatteensa muutamaan kertaan.
Milloin pitkäsoittoa?
- Tää on ihan resurssi-kysymys, materiaalia olisi pariinkin kokopitkään. Mutta ei siis äänitettynä.
Millaista palautetta yhtye on vuosien saatossa saanut tekemisistään?
- Tähän tuli todella heikosti mitään mieleen, kyllähän varsinkin Lonely Face herätti mielenkiintoa mutta me promottiin sitä helvetin laiskasti. Oliko se täällä desibelissä kun kirjoitettiin ”diapameja napsinut Dinosaur Jr.”? Nyt on vähän toiminnallisempi lääkitys päällä! Itse olen saanut selkeimmät ahaa-elämykset kavereiden kanssa jutellessa – erityisesti Jukka Vakio, Matias Lyytinen ja Timo Miettinen ovat tyyppejä joiden mielipiteitä on tullut kuunneltua tarkemmalla korvalla.
Haastattelu: Ilkka Valpasvuo, kuvat: myspace.com/velvert
