Moon Cakes, Espionnage
13.04.2011
Semifinal / Helsinki
Uutta levyään ajoissa juhlinutta pidemmän linjan rockyhtyettä edelsi rauhallinen ja vähäeleinen kaksikko.
Kysymykseen koska yhtye on telakalla ja koska vain pitkitetyllä tauolla, taitaa olla yhtä monta vastausta kuin tapaustakin. Pääosin pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva Moon Cakes ei ole mielestään ollut koskaan jäissä, vaikka edellisestä albumista on vierähtänyt jo kymmenen pitkää vuotta. Nyt harvakseltaan keikkoja viskellyt yhtye on pyöräyttänyt kasaan uuden albumin, jonka julkaisua juhlistettiin Helsingin Semifinalissa hieman ennakoidusti, sillä kuudes pitkäsoitto XX ilmestyy vasta 18. toukokuuta.
Mutta ei mennä asioiden edelle, sillä ennen päänumeroa oli luvassa pieni lämmittelytuokio, josta vastasi helsinkiläinen Espionnage. Duon ilmaisussa suurin elementti oli seesteinen laulu, jota väritettiin akustisella kitaralla, satunnaisilla koskettimilla, sekä harvoilla rytmisoittimilla, joita käytettiin äärimmäisen säästeliäästi.
Setti käynnistyi muutamalla todella vähäeleisellä kappaleella, joista tuli yhtä aikaa mieleen niin Daniel Martin Moore, sähköt menettänyt Motoboy, äärimmilleen riisuttu Nick Cave kuin jopa itsensä The Carpenters. Folkahtavat pop-kappaleet soivat helkkyen ja miehen sekä naisen lauluäänet liittyivät vaivattomasti ja kauniisti toisiinsa. Kaksikko uskalsi myös soittaa niin hiljaa, että pienimmätkin palaset saivat merkittävän aseman ja vahvan tunnelman luonti onnistui kuin itsestään. Ikävä kyllä setin jälkimmäisellä puoliskolla äänenpaine kasvoi ja biisit ”rokkiintuivat” enemmän, jolloin tuo vaivalla aikaan saatu taika lähti murtumaan.
En yleensä ole aivan näin seesteisen musiikin ystävä, mutta parilla kappaleella Espionnage kosketti minussa jotain jota en tiennyt edes olevan olemassakaan. Kaunista musiikkia elämän hiljaisiin hetkiin, alkukevään aurinkoon ja sateisiin sunnuntaipäiviin.
Mutta eipäs nyt herkistytä liikaa, sillä illan juhlakalu oli ihka oikea rock-orkesteri nimeltään Moon Cakes. 90-luvulla bändi julkaisi nipun hienoja kiekkoja, joista etenkin vuoden 1994 Golden Days on saanut allekirjoittaneen kotistereoissa kyytiä aina näihin päiviin saakka. 00-luku kului bändiltä enemmänkin hiljaiseloa vietettäessä, mutta 10-luku potkaistaan liikkeelle uunituoreella albumilla, joka siis katkaisee kymmenen vuoden mittaisen kuivan kauden.
Yhtye keskittyi luonnollisesti tuoreen materiaalinsa esittämiseen, mutta kun uudet kipaleet ovat kuunneltavissa ainoastaan bändin sivuilta, ei iloiseen menoon tahtonut päästä oikein mukaan. Keikan avannut Shoot Straight tuntui hiukan kalsealta, eikä asiaa ainakaan auttanut hakoteillä olleet soundit. Rytmiryhmän soitto paukkui päälle, Aino Roivaisen hunajainen laulu ei kuulunut juuri lainkaan ja Sakari Pesolan kitarakin haki paikkaansa. Parin biisin jälkeen tilanne lähti korjaantumaan, mutta äänipuolen pieni haparointi jatkui halki setin mistä pitkä miinus.
Moon Cakes jatkaa uusimmallakin albumillaan seikkailua eri tyylilajien tiheässä viidakossa, poimien koriinsa herkkuja hiukan sieltä ja täältä. Tuhdin hard rockin opeilla kasattu Fly In Pieces sai puntit tutisemaan ihan kirjaimellisesti ja koko albumille epäsuorasti nimen antanut Xtra Xcellent osoittautui nimensä mukaiseksi kiskaisuksi. Upeimpia tuoreita numeroita oli puolittain englanniksi ja puolittain kiinaksi esitetty Mind Like a Radio, jossa yhtyettä suurimman osan keikasta vahvistanut kiinalainen laulajatar Cui Wei pääsi hienoine äänineen kunnolla esille. Samoin encorena esitetty Red kuulosti todella väkevälle numerolle, joka saattaa aiheuttaa levyltä kuultuna vielä pienimuotoisen räjähdyksen.
Kuukakut selvästi hermoilivat, mikä toisinaan auttoi bändiä ja toisinaan taas ei. Nähtävästi edellisestä lauteilla käynnistä oli kulunut jo jonkin verran aikaa, eikä paikalle raahattu runsas kuvausarsenaali, jolla keikka tallennettiin tulevaa käyttöä varten, ainakaan helpottanut tilannetta.
Välillä Aino heitteli hauskoja välispiikkejä, välillä soittajat taas tuijottelivat toisiaan ja odottivat kärsimättöminä, että konehuoneesta vastaava rumpali Mika Sainio saisi painettua sitä elektronisen vempaimen oikeata nappia ja uusi intro voisi käynnistyä. Rennoin koko joukosta oli basisti Kirka Sainio, jonka fyysinen soittotyyli ja biiseihin mukaan heittäytyminen olivat mukaansatempaavaa katsottavaa.
Koetun perusteella Moon Cakesin tuleva albumi jatkaa tutuilla urilla, mikä ei ole lainkaan negatiivinen asia. Lämppäri poikkesi tyyliltään melkoisesti illan päänumerosta, mutta tässäkin tapauksessa monipuolisuus oli ainoataan vahvuus. Harvasta keskiviikkoillasta saa näin paljon irti, sanoisinpa jopa että Xtra Xcellent!
Teksti ja kuvat: Mika Roth
