Kirjat

Brian Wilson: Valoa ja varjoja – muistelmat

25.03.2017



Synkemmän varjon Brian Wilsonin ylle langetti tohtori Eugene Landy, joka saapui ensi kertaan hänen elämään vuonna 1975. Tuolloin tohtori sai puhdistettua lahjakkaan muusikon huumeista ja alkoholista, mutta palattuaan hoitamaan Wilsonia vuonna 1983 hän hitaasti mutta varmasti otti haltuunsa kaiken Wilsonin elämässä. Muusikkoa hoidettiin 24/7 ja hänen jokaista liikettä tarkkailtiin, Landyn kahmiessa samalla vastuuta ja omaisuutta itselleen yhä enemmän ja enemmän. Vasta Wilsonin toisen vaimon, Melinda Ledbetterin, ja tuolloin yhä The Beach Boysissa vaikuttaneen Carl Wilsonin avulla tohtorin kuristava ote saatiin murrettua. Lisäksi Landyn ”musiikillinen kumppanuus” Wilsonin soolotöissä riitautettiin ja Landy menetti koko sotkussa lääkärinoikeudet, minkä jälkeen hänestä ei enää kuultu. Landyn nimi esiintyy silti kirjassa usein ja vaikka hän on jo kuollut, ei Wilson päässe koskaan täysin eroon entisestä tyrannistaan.

Kolmas ja vaikein varjo Wilsonin elämässä on tämän itsensä luoma. Tosin paljon syystä voidaan langettaa huumeiden, alkoholin ja virheellisen diagnoosin kautta saadun lääkityksen piikkiin. Etenkin Landyn yhdeksänä kontrollivuotena kaikki karkasi täysin kontrollista, yliampuvan lääkityksen pirstoessa hitaasti hoidettavan psyykettä ja minuutta. Kaikessa on silti kaksi puolta. Wilson on kuullut ääniä päässään jo parikymppisestä lähtien, mikä on aiheuttanut hänelle mittavia välillisiä vahinkoja, mutta samalla ne ovat piiskanneet häntä tekemään yhä enemmän ja enemmän musiikkia.



Omaksi harmikseen Wilson on vain melkoinen kontrollifriikki, joka saatuaan päähänsä jonkin näkemyksen kappaleesta on harvemmin muuttanut mieltään. Ja tuo jyräävä luonteenpiirre on ollut menneisyydessä hänen suurin ongelmansa, sillä vaikka mies on nero, hän ei aina muistanut, että muillakin ympärillä olevilla saattoi olla toteutuskelpoisia ideoita, näkemyksiä tai ehdotuksia.

Kontrollifriikkiyden suurin monumentti onkin Smile-albumi, josta piti tulla Wilsonin magnum opus, mutta toisin kävi. Pet Soundsin seuraajaksi aiotusta järkäleestä ei tullutkaan levyä, joka olisi nostanut rantapojat pysyvästi The Beatlesin, Rolling Stonesin ja kumppaneiden edelle, vaan se päätyi pölyttymään keskeneräisenä hyllylle vuosikymmeniksi. Samalla Wilson haavoitti itseään pahemmin kuin ehkä kukaan muu, ja uusi kierre lääkkeiden, viinan ja sekoilun saralla saattoi alkaa.



Brian Wilson on veljessarjan viimeinen elossa oleva jäsen, joka on löytänyt paikkansa maailmassa. Hänen ei tarvitse enää turruttaa itseään lääkkeillä, tai päteä musiikillisilla taidoillaan. Hänen viimeisin omaan musiikkiin pohjautua sooloalbumi, No Pier Pressure, ilmestyi keväällä 2015, eikä mikään tule pitämään häntä poissa musiikin saralta. Kirjassaan Wilson luo vivahteikkaan ja rosoja täynnä olevan kuvan itsestään, muusikosta joka ehdottomuudessaan oli nuorempana mahdoton, visionääristä jonka pään sisällä oli joskus liikaa toteutettavaa tavaraa, sekä tietysti se poikkeuksellisen lahjakas poika, joka ei koskaan ymmärtänyt isäänsä.

Kirja on raskaista elementeistään huolimatta palkitseva luettava, sillä elämänsä halki taistellut päähenkilö kasvaa siinä ihmisenä aivan uudelle tasolle ja voittaa matkan varrella mitä uskomattomimmat ongelmat. Kuka vielä sanoo, että ihmeitä ei muka tapahdu?

Mika Roth




Lukukertoja: 459
Facebook
Artistihaku
Lue myös nämä
Kirja-arvioissa myös