Brian Wilson on pop-musiikin suuria neroja. Siin� fakta joka kannattaa muistaa, kun joku kertoo seuraavan Wilson-vitsin. Pit�� paikkansa ett� mies kuulee ��ni�, asui makuuhuoneessaan vuosia ja on k�ytt�ytynyt muutenkin kauniisti sanottuna eksentrisesti. Mutta h�nen saavutuksiaan niin The Beach Boysin ruorissa kuin taustajoukoissa on turha kiist��. Puhumattakaan omasta soolourasta, yhteisty�st� muiden artistien kanssa sek� tuotantotaidoista. Wilsonin el�m�ss� on mit� muistella, eik� mies ole lainkaan katkera vaan enemm�nkin oman paikkansa l�yt�nyt, onnellinen mies.
Like
Brian Wilsonin el�m�st� liikkuu paljon huhuja, joista osa on totta, osa perustuu totuuteen ja merkitt�v� osa on t�ytt� potaskaa. Kirjassaan Wilson ei l�hde sen kummemmin ruotimaan muiden kalajuttuja, vaan yritt�� luoda kuvan miehest� joka oli, on, ja tulee viimeiset vuotensa olemaan. Saavuttaakseen tavoitteensa h�n taustoittaa kirjan alussa paljon tarinaansa, mik� tekee ensimm�isist� kymmenist� sivuista haasteellista luettavaa. Ajassa pompitaan edes ja takaisin, ihmisten nimi� tiputellaan huimalla vauhdilla ja kaikki tuntuu miltei kaoottiselta sekamelskalta. Osa hahmoista omaa vain sukunimen, toisia puhutellaan taas jatkuvasti etunimell�, joten pieni� sekaannuksia voi tapahtua. Mutta �lk�� huoliko, aivan kuten musiikissaan, my�s kirjassaan Wilson osaa koota langat kyll� yhteen ja punoa niist� yll�tt�vi� kudoksia. H�nen tyyliins� ja ajattelutapaansa t�ytyy vain ensin tottua, eiv�tk� solmujen kohdat v�ltt�m�tt� osu ns. perinteisiin kohtiin.
Wilsonin tarina on tarina yhdest� miehest�, sek� h�nt� varjostaneista kolmesta varjosta, jotka kaikki kuuluvat hyvin erilaisille miehille. N�ist� merkitt�vin tarinan alun kannalta on The Beach Boysin ytimen yhdess� Mike Loven kanssa muodostaneen veljeskolmikon, Dennis, Carl ja Brian Wilsonin is� Murry Wilson. Tyrannimainen perheenp�� kannusti poikansa musiikin saralle ja ohjasi heid�n alkuvaiheitaan autoritaarisella tavalla, uskoen uhkailuun ja brutaaliin voimaan, manageroiden ja tuottaen samalla yhtyett�. Murryn raaka kasvatustapa on selv�sti arpeuttanut Briania, joka kyll� yritt�� ymm�rt�� is��ns�, mutta pelk�� samalla h�nt� perittyj� ominaisuuksia. Is�n varjo lep��kin kenties raskaimpana nurkissa, viel� kaikkien n�iden vuosien j�lkeen.
Synkemm�n varjon Brian Wilsonin ylle langetti tohtori Eugene Landy, joka saapui ensi kertaan h�nen el�m��n vuonna 1975. Tuolloin tohtori sai puhdistettua lahjakkaan muusikon huumeista ja alkoholista, mutta palattuaan hoitamaan Wilsonia vuonna 1983 h�n hitaasti mutta varmasti otti haltuunsa kaiken Wilsonin el�m�ss�. Muusikkoa hoidettiin 24/7 ja h�nen jokaista liikett� tarkkailtiin, Landyn kahmiessa samalla vastuuta ja omaisuutta itselleen yh� enemm�n ja enemm�n. Vasta Wilsonin toisen vaimon, Melinda Ledbetterin, ja tuolloin yh� The Beach Boysissa vaikuttaneen Carl Wilsonin avulla tohtorin kuristava ote saatiin murrettua. Lis�ksi Landyn �musiikillinen kumppanuus� Wilsonin soolot�iss� riitautettiin ja Landy menetti koko sotkussa l��k�rinoikeudet, mink� j�lkeen h�nest� ei en�� kuultu. Landyn nimi esiintyy silti kirjassa usein ja vaikka h�n on jo kuollut, ei Wilson p��sse koskaan t�ysin eroon entisest� tyrannistaan.
Kolmas ja vaikein varjo Wilsonin el�m�ss� on t�m�n itsens� luoma. Tosin paljon syyst� voidaan langettaa huumeiden, alkoholin ja virheellisen diagnoosin kautta saadun l��kityksen piikkiin. Etenkin Landyn yhdeks�n� kontrollivuotena kaikki karkasi t�ysin kontrollista, yliampuvan l��kityksen pirstoessa hitaasti hoidettavan psyykett� ja minuutta. Kaikessa on silti kaksi puolta. Wilson on kuullut ��ni� p��ss��n jo parikymppisest� l�htien, mik� on aiheuttanut h�nelle mittavia v�lillisi� vahinkoja, mutta samalla ne ovat piiskanneet h�nt� tekem��n yh� enemm�n ja enemm�n musiikkia.
Omaksi harmikseen Wilson on vain melkoinen kontrollifriikki, joka saatuaan p��h�ns� jonkin n�kemyksen kappaleesta on harvemmin muuttanut mielt��n. Ja tuo jyr��v� luonteenpiirre on ollut menneisyydess� h�nen suurin ongelmansa, sill� vaikka mies on nero, h�n ei aina muistanut, ett� muillakin ymp�rill� olevilla saattoi olla toteutuskelpoisia ideoita, n�kemyksi� tai ehdotuksia.
Kontrollifriikkiyden suurin monumentti onkin Smile-albumi, josta piti tulla Wilsonin magnum opus, mutta toisin k�vi. Pet Soundsin seuraajaksi aiotusta j�rk�leest� ei tullutkaan levy�, joka olisi nostanut rantapojat pysyv�sti The Beatlesin, Rolling Stonesin ja kumppaneiden edelle, vaan se p��tyi p�lyttym��n keskener�isen� hyllylle vuosikymmeniksi. Samalla Wilson haavoitti itse��n pahemmin kuin ehk� kukaan muu, ja uusi kierre l��kkeiden, viinan ja sekoilun saralla saattoi alkaa.
Brian Wilson on veljessarjan viimeinen elossa oleva j�sen, joka on l�yt�nyt paikkansa maailmassa. H�nen ei tarvitse en�� turruttaa itse��n l��kkeill�, tai p�te� musiikillisilla taidoillaan. H�nen viimeisin omaan musiikkiin pohjautua sooloalbumi, No Pier Pressure, ilmestyi kev��ll� 2015, eik� mik��n tule pit�m��n h�nt� poissa musiikin saralta. Kirjassaan Wilson luo vivahteikkaan ja rosoja t�ynn� olevan kuvan itsest��n, muusikosta joka ehdottomuudessaan oli nuorempana mahdoton, vision��rist� jonka p��n sis�ll� oli joskus liikaa toteutettavaa tavaraa, sek� tietysti se poikkeuksellisen lahjakas poika, joka ei koskaan ymm�rt�nyt is��ns�.
Kirja on raskaista elementeist��n huolimatta palkitseva luettava, sill� el�m�ns� halki taistellut p��henkil� kasvaa siin� ihmisen� aivan uudelle tasolle ja voittaa matkan varrella mit� uskomattomimmat ongelmat. Kuka viel� sanoo, ett� ihmeit� ei muka tapahdu?
Brian Wilson on pop-musiikin suuria neroja. Siin� fakta joka kannattaa muistaa, kun joku kertoo seuraavan Wilson-vitsin. Pit�� paikkansa ett� mies kuulee ��ni�, asui makuuhuoneessaan vuosia ja on k�ytt�ytynyt muutenkin kauniisti sanottuna eksentrisesti. Mutta h�nen saavutuksiaan niin The Beach Boysin ruorissa kuin taustajoukoissa on turha kiist��. Puhumattakaan omasta soolourasta, yhteisty�st� muiden artistien kanssa sek� tuotantotaidoista. Wilsonin el�m�ss� on mit� muistella, eik� mies ole lainkaan katkera vaan enemm�nkin oman paikkansa l�yt�nyt, onnellinen mies.
