Kirjat

Ari Väntänen: Stone

06.02.2018



Stone julkaisi vuosina 1988-1991 neljä pitkäsoittoa, joista debyyttialbumi Stone oli asteen suorempaa ja raaempaa mättöä, kun taas vuotta myöhemmin ilmestynyt No Anaesthesia! kiteytti kaiken olennaisen thrashin monimuotoisesta loistokkuudesta. Kyseiset kaksi kiekkoa ovatkin nousseet ansaitusti klassikoiden joukkoon, suomalaisen metallin suurina edistäjinä ja oman aikakautensa tarkkoina potretteina. Noilla modernin suomalaisen metallin alkulohkareilla nuorten miesten into, voima ja ennakkoluulottomuus kukkivat vielä estoitta, kun muun maailman tekemiset, pohtimiset ja odotukset eivät olleet ehtineet vaivata sen kummemmin parikymppisiä tekijöitään.

Kaksi seuraavaa albumia olivat nekin ansiokkaita, mutta kuten kirjassakin ilmenee: suurin puhti tuntui kadonneen bändistä jo 90-luvun alkumetreillä, kun kaikki saavutettavissa oleva oli saavutettu, eikä kansainvälisistä säädöistä tullut mitään. Väntänen ei pyrikään silottelemaan tai kaunistelemaan tapahtuneita, vaan kertoo asiat osapuilleen niin suoraan kuin ne nyt voi lähes kolme vuosikymmentä myöhemmin enää kirjata. Tai muistaa ensinnäkään. Faktoihin kuuluvat totaalisesti epäonnistunut markkinointi ulkomailla, heikot kansainväliset sopimukset, sekä ihan puhdas huono tuuri. Mutta vaikka moni asia jäi vielä Stonelta saavuttamatta, avasivat iloiset thrashaajat tietä perässään kulkeneille metallivientituotteillemme. Ja siinähän sitä riittää perintöä josta olla ylpeä. Mosh!

Mika Roth




Lukukertoja: 995
Facebook
Artistihaku
Kirja-arvioissa mys