Joint Depression: Beyond All Black
14.11.2018
Joint Depression julkaisi jokin aika sitten uuden pitkäsoiton, jolla bändin alakuloon taipuvainen rockmetalli pääsi taas kukkimaan mitä synkimmissä ja säväyttävimmissä sävyissä. Ja kuten neljän vuoden takainen Lowdown, myös tämä kokonaisuus saa nyt tuekseen kuvallisen version. Tällä kertaa musiikkielokuva ei pidä sisällään kaikkia albumilla kuultuja kappaleita, vaan tarina kerrotaan kuuden luvun avulla, joita täydentää luonnollisesti vielä lopputekstimusiikki.
Sisamassam ZERO
Elokuvan alku on suorastaan klassinen: mies herää muistamatta oikeastaan mitään aiemmista tapahtumista. Liekö edes selvää, kuka hän on ja mikä on tämä kumma maailma, jossa poloinen sielu taivaltaa.
Metsän reunustamalta niityltä löydetyt esineet laukaisevat yksi kerrallaan muistin lukkoja, kunnes mies saapuu lopulta oman ruumiinsa äärelle. Nyt asiat viimein loksahtavat kohdilleen, mutta kuka hänet on murhannut ja miksi? Kerronta onkin kehittynyt runsaasti sitten neljän vuoden takaisten kuvausten, mistä JD tukijoukkoineen ansaitsee jo tässä kohdin syvän kumarruksen.
Mustavalkoinen kuvavirta jatkuu On the Edge of -kappaleen esitellessä kolmiodraaman kaksi muuta jäsentä. Karun niukasti kalustetussa talossa asuva leski suree miestään, nähden tämän kuvajaisen peilissä ja tuntien edesmenneen miehen läsnäolon muillakin aisteillaan. Kuvaus on tarkkaa, viipyilevää ja ehkä tarpeettomankin dramaattista, mutta toisaalta kyseessä on tragedia, joten alleviivaus on sallittua. Viime sekuntien aikana annetaan myös näppärä tiedonmuru, kun kuva kehyksissä on vaihtunut.
Metallisemmin jyräävä Beyond All Black toimii taustana kohtaukselle, jossa Kuningas Alkoholi esitellään raadollisimmassa muodossaan katsojille. Aitoa ’moonshinea’, eli pontikkaa, valmistava mies paljastuu suoranaiseksi pahuuden ruumiillistumaksi, jonka keittämään keittoon on parempi olla koskematta mikäli arvostaa omaa henkeään. Ihmishenki onkin kovin halpa, eikä katumusta tunnetta sekuntiakaan oman edun painaessa vaakakupissa läheistä enemmän.
Dosagen tehtävä on toimia siirtymäkappaleena, jossa alun ja lopun juonteet sitoutuvat muutamassa minuutissa toisiinsa. Halki peltojen tapahtuva kävelykohtaus on luotu erityisen toimivasti, eikä kerronta kompastu edes intohimon ja vihan kuvaukseen, vaikka nuo tulisimmat tunteet saattavatkin tuottaa jäyhälle Pohjolan kansalle joskus ongelmia. Jälleen luvun lopussa saadaan lisää vihiä taustalla vaikuttavista tunteista ja motiiveista, jännitteen hitaasti kasvaessa.
Ja koska kyseessä on tragedia, palvelvee aggressiivisesti etenevä Darkery mitä sopivimpana taustana niille tapahtumille, jotka johtavat lopulta veritekoon. Miehen tappaminen ei koskaan ole kaunis näky, eikä JD pyri romantisoimaan tapahtunutta millään tavoin, vaan murhaaja esitetään halpamaisena retkuna, joka ansaitsee oman kohtalonsa. Jaa että minkä kohtalon? Siitä sitten enemmän Eleven-biisissä, mutta ei nyt paljasteta ihan kaikkea tässä arviossa.
Joint Depression on tehnyt julkaisunsa nähtävästi melko pienellä porukalla, Ison Maailman isoihin produktioihin verrattuna nyt ainakin, mutta laadullisesti tuotos ei enää häpeile missään seurassa. Toki näyttelijätyö jää selvästi Oscar-luokasta ja rajallinen budjetti näkyy joissain ratkaisuissa, mutta pääosin tekijät ovat kääntäneet jokaisen rajoitteen edukseen. Ironian kukat puskevat iloisesti esiin lopputeksteissä, joissa tiimin syvyys viimeistään paljastuu. Ehdottomasti suositeltava elokuva, josta voi jo käyttää ihan rehellisesti nimeä Musiikkielokuva.
Mika Roth
