Lynyrd Skynyrd: Celebrating 50 Years - Live At The Ryman

Tasavuosia on aina kiva juhlistaa, etenkin kun juhlavieraita on riittävästi paikan päällä ja musiikissa löytyy. Southern rockin jätteihin lukeutuva Lynyrd Skynyrd vietti 50-vuotista taivaltaan Nahsvillen Rymanissa, mikä jo itsessään oli tapaus. Estradi ei välttämättä ole fyysisesti suurimpia, mutta henkisesti lavan mitat ovat vaikuttavat, etenkin Yhdysvaltain eteläosista tuleville esiintyjille.

Frontiers

Kaikki oli siis jo lähtökohdiltaan kunnossa 50-vuotisjuhlissa, ja tekniikka ei aiheuttanut kuullun perusteella pienintäkään murhetta. Jo tuota ongelmattomuutta voi pitää pienenä voittona, sillä sakkia kävi lavalla tasaiseen tahtiin ja äänipuolesta vastaavilla oli taatusti monta palloa yhtäaikaisesti ilmassa. Bändi oli Nashvillen juhlissa positiivisen toimivalla päällä ja hyväntuulisuus heijastui jokaisesta eleestä, liikkeestä, sekä vilkaisusta kaveriin. Kaikkeen voi suhtautua vähintäänkin kahdella tavalla ja nyt positiivinen puoli nousi esiin kaikissa mahdollisissa tilanteissa.

Lynyrd Skynyrd on tavallaan kuin legendaariseksi laskettava Nashvillen Ryman Auditorium -esiintymishalli. Aikakaudet ovat vaihtuneet ja välillä on ollut hankaliakin kausia, mutta kaikesta on lopulta aina selvitty. Rakennukset käyvät läpi remontteja, jolloin alkuperäisiä osia korvataan, muokataan sekä muutetaan. Myös bändissä miehistö on hitaasti vaihtunut ja nykyisessä kokoonpanossa on jo paljon 2000-luvulla mukaan liittyneitä soittajia, mutta kyseessä on yhä Lynyrd Skynyrd.

Tämänkin keikan moottori on silti vokalisti Johnny Van Zant, eikä kolmen – ja toisinaan jopa neljän – kitaran vallin kanssa synny ongelmia. Alkuperäisen sakin kitaristi Gary Rossington, joka sittemmin poistui yläkerran suureen bändiin, oli Nahsvillessä viimeistä kertaa ryhmän mukana parrasvalojen alla. Herran jaksaminen oli keikan aikoihin jo selvästi rajallista, mutta yhtä kaikki eteenpäin mentiin. Tärkeintähän on kuitenkin idea, ajatus vanhan avainhenkilön läsnä olemisesta, koska kun Rossington edesmeni, kuoli samalla viimeinen alkuperäisestä jäsenistöstä. Bändi kuitenkin jatkaa yhä ja edelleen – kuinka muutenkaan.

Lynyrd Skynyrd saattaa olla monelle nostalgiatrippi, mutta elinvoimaisuus ei ole kadonnut Jacksonvillen ryhmästä mihinkään. Lopussa kuullun ja suorastaan eeppiseksi kasvaneen Free Birdin soundeihin ladataan huimat määrät voimaa edelleen. Kylmiä väreitä aiheuttaa myös Cry For The Bad Man, jonka iso ja mittava kierto on sanalla sanoen upeaa kuultavaa. Toisinaan enemmän on vain enemmän, kuten esimerkiksi nyt.

Vierailijoita siis riitti ja lauteilla nähtiin myös sangen nöyrästi tilanteeseen suhtautuvat kitaristit John Osborne ja Marcus King. Herroista Osbornelta luonnistui myös laulu Saturday Night Specialissa, eikä The Brothers Osbornen iso mies jäänyt millään saralla ainakaan sivuun.

Suurempaa vokaalivoimaa lauteille toi patrioottisen Red White and Bluen mittaisella visiitillä Johnnyn velipoika Donnie Van Zant, joka on jo silkan sukupuunsa takia enemmän kuin vain vieras. Vahvan äänen omaava Brent Smith laajensi puolestaan Simple Manin draamaa, minkä myös yleisö noteerasi.

Estradille asti päässeistä juhlavieraista mainittakoon myös kauniisti sanottuna miehen mittainen Jelly Roll, jonka vahvistama Tuesday's Gone on yksi keikan monista kohokohdista. Tähtisikermämäinen meno korostaakin Nashvillen illan merkitystä kaikille, yleisö mukaan luettuna, kun jokainen halusi pistää parastaan peliin. Jotkut voisivat sortua yliyrittämiseen, vaan ei näissä juhlissa.



Southern rockin eri puolia esittelevä setti oli kasattu ajatuksella. Kunnon boogiejyrä I Know Little toi taustalaulajattaret paremmin esiin, tai oikeammin heidän äänensä, sillä kuvissa taustavokalistit eivät juuri sen kummemmin vilahdelleet. Viidentenä kuultu Down South Jukin’ jyrnytti bluesveturillaan kuin diesel, mutta yleisö oli jo tässä vaiheessa valmis syömään ryhmän kollektiivisesta kädestä.

Lopussa ammuttiin suurimmat biisit ilmoille ja Gimme Three Steps lähti jo hitaasti johdattamaan tuntoja kohti finaalia. Tietysti kaksi viimeistä siivua olivat Sweet Home Alabama ja Free Bird, joita kaikki tietenkin odottivat ja ottivat asianmukaisesti vastaan.

Erittäin runsas kamera-arsenaali ja viimeisen päälle pistetty äänipaketti eivät jätä mitään jossittelun varaa. Mukana myös yhtyeen historiaa läpikäyvä dokumentti. Hyvää 50-vuotispäivää Lynyrd Skynyrd, matka jatkukoot seuraavatkin vuosikymmenet.

Mika Roth