John McLaughlin & The 4th Dimension - Montreaux Jazz Festival 2022

Kitaristi John McLaughlin esiintyi yhdess� pitk�aikaisen b�ndins�, The 4th Dimensionin kanssa, Montreauxin Jazz Festivaaleilla vuonna 2022. Aiemmin samana vuonna 80-vuotta t�ytt�nyt McLaughlin oli loistovedossa ja hyv�ntuulinen herra johti pianisti/vokalisti Jany McPhersonin t�ydent�m�� yhtyett��n varmoin ottein.

earMUSIC

Aika saa kummasti merkityst�, kun sit� kasaantuu riitt�v�sti mittariin. John McLaughlin aloitti uransa 60-luvun alussa ja matkan varrella on tapahtunut monenlaista. H�n on antanut kitaratunteja mm. Jimmy Page -nimiselle nuorelle miehelle, soittanut Ginger Bakerin, Graham Bondin ja kumppaneiden kanssa, sek� luonut materiaalia monissa eri kokoonpanoissa. Toisin sanoen hartioita on l�ytynyt jo reilusti yli kuudenkymmenen vuoden ty�urakan johdosta, mutta brassaileva stara McLaughlin ei ole koskaan ollut.

Intialaiseen kulttuuriin ja henkisemp��n tiehen jo 60-luvulla viehtynyt herra nousi my�s Montreauxin lavalle normaalina, tyynen� ja jopa n�yr�n� itsen��n. Lyhyt kumarrus yleis�n joukkoon, hymy� ei pantata, eik� sit� toisaalta v��nnet� v�kisin naamalle. Kaikki tuntui olevan mallillaan ja se kuuluu my�s halki keikkatallenteen, jolla soundin rentous ja musiikin samanaikainen ter�vyys sek� v�kev� l�sn�olo ovat alati pinnalla.

Julkaisuja on kertynyt diskografiaan melkoinen r�ykki�, mutta suurin osa settilistasta rakentuu suhteellisen uusista palasista. Keikan avaava Kiki on svengaava jazzrock-kaunokki vuoden 2015 Black Light -pitk�soitolta, jolta kuullaan my�s kolme muuta numeroa. Starttiraitana Kiki on oiva soundillinen huvipuisto, jolla b�ndi p��see n�ytt�m��n kyntens� v�litt�m�sti. Koskettimien takana taituroiva Gary Husband, joka my�hemmin setiss� k�v�isee my�s rumpupatterin takana, on ehdoton vahvistus ja armoitettu velho.

Rytmipuoli on kyll� muutenkin mainiosti hallussa. En muista juuri nyt n�hneeni basistin soittavan aiemmin hansikkailla t�m�n tyylist� materiaalia, mutta sormituntuma on kuullun perusteella t�ysin kohdillaan �tienne M�Bapp�lla. S�hk�basso on notkea v�rkki ja rumpujen takana pysyv�sti kioskiaan pit�v� Ranjit Barot pelaa oivasti yhteen M�Bapp�n kanssa. Mr. Dc:n pitk� rumpusoolottelu on Husband & Barot -kaksikon suuri hetki, kun pannuja taotaan kahteen pekkaan ja hauskaa on koko rahan edest�.

McLaughlinin rinnalla enemm�n soolo-osuuksia nappaa my�s pianisti/vokalisti Jany McPherson, jonka vokaalit The Creator Has a Master Plan -raidalla rikkovat rajoja � mutta hyv�ntahtoisesti. Muistetaan siis, ett� Pharoah Sandersin vuoden 1970 alkuper�inen teos on instrumentaali. Henkisesti latautunut jazz on etenkin Amerikan suunnalla ollut voimakkaasti spirituaaleista kumpuavaa ja sanojen, tai t�ss� tapauksessa silkan otsikon toistaminen, on mielest�ni vain teoksen nostamista entist�kin korkeammalle jalustalle. Rakkaudesta lajiin ja kunnioituksesta luojaa kohtaan. Samalla mitta on ven�ht�nyt l�hemm�s kahdeksaa minuuttia, kuten liveversioilla on usein tapana.

Black Light -albumin materiaali muodostaa suuren osan setist� ja keikan sulkeva El Hombre Que Sabia on notkean melankolinen kunnianosoitus flamenco-mestari Paco de Lucialle. Herkk� ja melodinen, sopuisa ja nopeita osuuksia sis�lt�v� numero, joka j�tt�� l�mpim�n j�ljen. Here Comes the Jiis ravistelee rokimmin rakenteita ja pelaa loistavana ryhdist�j�n� ennen pitki� maalailuja, joita Piero Piccionin s�velt�m� elokuvamusiikki The Light at the Edge of the World tuo tullessaan. Kymmenen minuutin tuolle puolen jatkuvan sooloilun tarpeellisuudesta voi olla montaa mielt�, mutta saadaanpa ainakin pitki� osuuksia ihailtavaksi.

Vuoden 2012 Now Here This -albumilta, joka oli muuten ensimm�inen Barot-Husband-M�Bapp�-McLaughlin -kokoonpanon kiekko, mukaan on otettu Echoes from Then. Piccionin pitk�n teoksen j�lkeen biisist� kuullaan plus 13-minuuttinen luenta, jolla ryhm�n rokimpi revittely yhdistyy j�lleen pitkiin, pitkiin sooloihin. Pellit paukkuvat isommin, kitaran soundi on rouheampi, mutta melodisuus pit�� purren kasassa ja suunnassa.



Settilista on matka halki ajan ja pienen� yll�tyksen� voi pit�� sit�, ett� keikkahetkell� uusin studioalbumi vuoden 2021 Liberation Time huomioidaan vain yhdell� kappaleella. Toki Lock Down Blues kuullaan heti toisena, mutta valinta � tai valitsemattomuus � on silti j�nn� siirto. Toki ydinnelikko soitti vain kyseisen numeron alkujaan yhdess� studiossa, vaan onhan t�ss� muiden soittamia vetoja enemm�nkin omaksuttu.

Jos jazzimpi progeilu aiheuttaa allergisia oireita kannattaa aloittaa tutustuminen New Blues Old Bruisesta, jolla perusstandardia bluesia tuodaan jazzin kainaloon ja McPhersonin sielukkaat vokaalit rakentavat draamaa.

Mika Roth