Brian Johnson: Brianin el�m�t

Australian suurin, upein ja kaunein rock�n�roll kone on kiistatta AC/DC, yhtye jonka legendaarinen Back in Black -albumi on myydyin rock-albumi kautta aikain. Samainen albumi toimi my�s b�ndin uuden vokalistin sis��n ajaneena kiekkona. Ensimm�iset vuodet summaava ja albumin menestykseen p��ttyv� kirja kertoo Johnsonin monipuolisesta ja vaikeasta matkasta huipulle.

Like

Fokus on siis historiassa vuoteen 1980 asti, mutta kirja alkaa ja p��ttyy huomattavasti modernimmalla tilanteella. Loppuvuodesta 2015 Johnson menetti osittain kuulon toisesta korvastaan ja l��k�rien mukaan tuossa vaiheessa oli aika pist�� pillit pussiin, tai oikeammin mikrofonit naulaan. V�liaikaiseksi avuksi h�lytettiin Axl Rose, jotta Rock or Bust -kiertue saatiin viety� p��t�kseen, mink� j�lkeen AC/DC vet�ytyi tauolle.

Vokalistille kuulon menett�minen on katastrofaalinen tilanne ja Johnsonin suora tapa kirjoittaa asioista ei j�t� mit��n ep�selv�ksi � tuska oli mittaamatonta, etenkin henkisesti. Kukaan ei voi syytt�� yht� miest� kokonaisen b�ndin tappamisesta, mutta kerropa se yhdelle miehelle, joka etsii el�m�lleen suuntaa.

L��ketiede menee kuitenkin alati eteenp�in ja apua l�ytyi my�s korviin, mink� ansiosta Johnson pystyy j�lleen kuulemaan kummallakin korvalla. Ja kun ongelma saatiin kuntoon, oli tietysti aika pohtia tulevaa. Alun ja lopun osuudet johtivat b�ndin toistaiseksi viimeisimm�n albumin, Power Upin maailmaan, joka julkaistiin marraskuussa 2020. Eli loppu hyvin kaikki hyvin sill� saralla, mutta kirjan merkitt�vin ja mielenkiintoisin anti l�ytyy jostain aivan muualta.

Brianin el�m�t on osuva nimi, sill� Johnson on ehtinyt el�� monta hyvin erilaista segmentti� el�m�ss��n. Lapsuus ja nuoruus ottavat itselleen ison lohkon kirjasta, kun Johnson kuvaa pohjoisenglantilaista arkea realistisesti. Italialaisen �idin ja englantilaisen is�n poika sai osansa rasismista uutta muotoaan etsiv�ss� Britanniassa. El�m�� hallitsivat suoranainen k�yhyys ja niukkuus, valtaisat lapsikatraat, hiljalleen muuntuva maailma, brittil�isen imperiumin hajoaminen, sek� edelleen vallalla oleva luokkajako, jonka my�t� ihmiset syntyiv�t, kasvoivat ja eliv�t tyystin erilaisissa maailmoissa.

Kuvaus on kiistatta tarkkaa ja lukijan ymp�rille luodaan el�v�inen maailma, jossa mentiin nuorina yhteen ja hankittiin lapsia, mink� j�lkeen puskettiin vain eteenp�in el�kep�ivi� odotellen ja kohtaloa kiroten. Johnsonin innostus musiikkiin oli alussa l�hinn� muotoaan hakevaa harrastusta, josta muodostui kuitenkin er��nlainen pakokanava ja venttiili. Asiat hakivat muotoaan, kunnes noin sadan sivun j�lkeen koittaa viimein ensimm�isen b�ndin aika. Eik� alku ollut lainkaan ruusuista, vaan muuta arkea muistuttavaa h�rk�p�ist� puskemista eteenp�in.

Suuri onnenpotku koitti vasta, kun kitaristi Vic Malcolmin ymp�rille syntynyt Geordie perustettiin. Nyt Johnson p��si ensi kertaa kokeilemaan l�hes p��toimista vokalistin ty�t� ja yhtye nousi hetkellisesti suosion portailla pari askelta ylemm�s. Kokemus ei kest�nyt yhden hitin yhtyeell� pitk��n, mutta oli kuitenkin siin� m��rin valaiseva, ett� Johnson ymm�rsi mit� yl�puolella olevilla portailla olisi mahdollista saavuttaa.

Kirjan ehk�p� syd�mellisin kohta koittaa, kun The Who -yhtyeen legendaarinen laulaja Roger Daltrey kutsuu Johnsonin kotiinsa p�iv�ksi. Eik� kyse ollut siit�, ett� Daltrey olisi halunnut mitenk��n brassailla negatiivisesti komealla tilallaan ja rikkaalla el�m�ll��n. Daltrey halusi vain ojentaa k�tens� ja osoittaa: voit saavuttaa t�m�n, jos et anna periksi. Suurinkin muutos on mahdollinen, jos vain jaksat puskea eteenp�in, ja tuon opin Johnson on todellakin sis�ist�nyt kudoksiinsa.

Geordien hiipuminen selitet��n yhdest� kulmasta, mutta Johnsonin n�kemys on kiistatta vahva ja perusteltukin. Ensinn�kin Vic Malcolm syrj�ytettiin perustamansa b�ndin keulalta, vaikka herra oli ainoa ter�v�n biisikyn�n omaava soittaja koko orkesterissa. Lis�ksi 70-luvun kimalteinen rock oli muuttunut vuosikymmenen edetess� vanhanaikaiseksi, eik� tuoreen biisimateriaalin laadun jatkuva luisuminen ainakaan auttanut asiaa.

Johnson huomioi t�m�n kaiken ja jos yhtyeen albumeita kuuntelee (mik� nykyp�iv�n� on vain parin hiirenklikkauksen p��ss�), huomaa kahden ensimm�isen pitk�soiton j�lkeen tason pudotuksen olevan v�litt�m�n. Eiv�t biisit ja levyt varsinaisesti huonoja ole, mutta eip� niist� j�� paljon mit��n mieleenk��n. Mielenkiintoista on sen sijaan Johnsonin ��nen kehittyminen, sill� Geordiessa h�n ei viel� laulanut niin korkealta kuin my�hemmin AC/DC:n riveiss�.



Kuten musiikin historia tiet��, Johnson kiilasi yll�tt�en AC/DC:n laulajaksi ohi monien kovan tason ehdokkaiden. T�m� tarina on kuultu monesta eri kulmasta kerrottuna, mutta se on aina yht� mielenkiintoinen. Kuka lopulta mit� sanoikaan, siit� ei voi olla t�ysin varmoja, mutta varmaa on se, ett� Johnson ��nitti suhteellisen salassa b�ndin kanssa Back in Black -albumin Bahamalla.

Tuon levyn my�t� rima kohosi, Johnsonin oli saatava itsest��n irti korkeampia nuotteja ja samalla sanoitusty� lankesi uuden hepun harteille. N�iss�kin kohdin Johnson tekee selv�ksi ihailunsa Bon Scottia kohtaan, jonka h�n kertaalleen tapasikin ennen kummankaan AC/DC -pesti�.

Kirjan historialliset osat p��ttyv�t suureen l�pimurtoon Back in Blackin tiimoilta ja Johnson lupaa kertovansa loput my�hemmin, eli Geordie ja Geordie II -yhtyeiden vokalisti vinkkaa jo t�ss� vaiheessa jatko-osasta. Enk� voi valittaa, sill� Johnson osaa kertoa tarinoita ja v�ritt�� niit� siten, ett� ns. faktat ja puoli-fiktiot sekoittuvat iloisesti kesken��n.

Mika Roth