Bitch Alert – Sävykästä mutta rosoisaa rähinäruisleipää
04.10.2004
Bitch Alert saattaa olla se seuraava iso juttu, joka Suomesta maailmalle viedään. Kun yhtyeen kakkosalbumi ..Rriot! kerää kehuja ulkomailla, on laulaja-kitaristi Heinien, basisti Kimmon ja rumpali Marittan muodostama rähinä-trio ehtinyt kotimaassa jo kolmanteen levyyn, nimeltään hurmaavasti
Kill Your Darlings. Ainakin meikäläisen korvaan levyllä on kuljettu aimo harppauksin kohti entistä parempia biisejä ja selkeämpiä kappaletoteutuksia. Trion keulakuva Heinie vastaili Desibelin kyssäreihin.
Heinie, kuinka tyytyväisiä itse olette levyynne?
Heinie: - Meillä oli tuottajana / äänittäjänä / miksaajana jo ekasta demosta asti meitin kanssa yhteistyötä tehnyt Mikko Lohenoja, joka tuntee meidän soundin myös lukuisten livekeikkojen perusteella. Halutut ideat oli helppo toteuttaa ilman rautalangasta vääntämistä. Koko nauhotusproggis oli itseasiassa hyvin kivuton, tosin ollaan oltu aina nopea bändi studiossa. Tälle levylle on vihdoin kiteytynyt semmosta äänimaailmaa, jota ollaan metsästetty eli yksinkertaista ja rososta ruisleipää, mutta kuitenkin sävykästä ja ilmavaa. Ollaan hyvin tyytyväisiä lopputulokseen.
Kiersitte kesällä ahkerasti Englannissa. Miten saarivaltakunnan keikkameininki eroaa kotimaisesta?
Heinie: - Keikat alkavat reilusti aikaisemmin kun Suomessa ja monesti klubeille pääsee myös 14- tai 16-vuotiaasta lähtien porukka sisään. Brittiyleisö on astetta fanaattisempaa, keikan jälkeen tullaan tärinöissä pyytämään nimmareita ja yhteiskuvia. Ne kelaa bändejä enemmän tähtinä. Saatiin yllätettyä jengiä, kun jalkauduttiin yleisön joukkoon keikan jälkeen. Suomessahan se on ihan normaalia. Ei täällä kelata bändien olevan kenenkään yläpuolella missään suhteessa.
Mikä on omituisinta, mitä brittikiertueella tapahtui? Ja jonka kehtaa julkisuuteen paljastaa...
Heinie: - Varmaan pakko heittää Kimmon Lontoon hässäkkä, kun jäbä lähti etsimään yöpalaa ja päätyi lopulta typötyhjään ylikansallisen hampurilaisketjun ravintolaan. Ovi ei ollut lukossa, joten jätkä paineli sisälle. Missään ei näkynyt henkilökuntaa. Jäbä hiipparoi tiskille, tiskin taakse ja lopulta keittiöön asti, mutta paikka oli kuin olikin täysin tyhjä. Keskellä Lontoota. Ei muuta kun pihvin paistoon. Turvatoimet kieltämättä vähän eri luokkaa kun Moskovassa, jossa sentään Ladatkin oli varustettu hälyttimillä.
Tuoreella Yo-talon keikalla kitaraa kidutti Killprettystä tuttu Antti Westman. Onko Antilla vain väliaikainen pesti keikkakitaran varressa?
Heinie: - Jesh, se on sellanen liikkuva pesti. Meillä alkaa olla joo kunnon arsenaali kakkoskepittäjiä jo sisäänajettuna, hehe.
Kerrang!, Rocksound ja Metal Hammer hehkuttavat ..Rriot! –levyä. Kuinka hyvin jalat pysyvät maassa hypetyksen ollessa melkoista? Kotimaassakin yhtyeenne pärstät vilkkuvat vähän joka lehden kannessa...
Heinie: - Jalat pysyy helposti maan pinnalla. Mukava, kun levystä tykätään. Täältä Suomesta käsin se kuitenkin jää aika etäiseksi, mitä Briteissä tapahtuu. Me keskitytään äärimmäisen mielellämme tohon keikkailupuoleen ja jätetään noi hypetystouhut niille, joilla on sellaseen aikaa.
Mitä teille merkitsevät Kari Koivistoisen Desibeli-arviossaan mainitsemat Bikini Kill, L7 ja Babes in Toyland?
Heinie: - Kaksi jälkimmäistä oli aikanaan isoina vaikuttajina, kun bändiä pantiin kasaan. Bikini Kill taas on jäänyt aika paitsioon meitin levylautasilla, mutta sitä on kyllä suositeltu useaan otteeseen. Jostain syystä ei ole kolissut.
Entäpä se iänikuinen Holeen vertaaminen?
Heinie: - Se on sellanen toimittajien juttu. Ei se meitä liikuta suuntaan tai toiseen. Lujaa laulavia naisia ei ole maailmassa ihan älyttömästi, ainakaan sellasia suuremman suosion saavuttaneita, joihin olisi helppo verrata. Sikäli siis ihan ymmärrettävää kai.
Levyltä löytyy mukavan monipuolisesti niin särörähiseviä paahtoja kuin melodisen kauniita slovareita. Kumpien säveltäminen on vaikeampaa?
Heinie: - Säveltäminen ei ole vaikeaa.
Imagoasiat sikseen. Kuinka vihaisia te oikeasti olette? Keikoilla Heinien suloisen ja räkäisen välimaastossa talssiva kiukkuisuus kuorruttaa hyvin kakkua, mutta jaksaako sitä oikeasti ärjyä ja kiukutella sitten vielä siviilissäkin?
Heinie: - Valitettavasti mä joudun elämään mun ailahtelevaisen luonteeni kanssa myös "siviilissä".
Mitä muuta mahtuu Alertin arkeen ja juhlaan kuin bändi“harrastetta“?
Heinie: - Maritalla opiskelua, Kimmolla duunia ja mulla kaikennäköstä sähläämistä mm. bändipaitojen, graafisten juttujen, valokuvaamisen ja maalaamisen parissa. Ja sit sitä juhlimista ja hortoilua ympäriinsä.
Kuinka fanaattista on Alertin fanirintama? Pikkupöksyjä, rakkauskirjeitä, porttikongeissa päivystämistä..?
Heinie: - Joo, emailia putoo aika paljon. Nykyisin myös briteistä, ne osaa olla aika fanaattisia.
Eräskin kirjoitti just, että aikoo tulla Suomeen ihan vaan sen takia, että se näkee missä me asutaan. Toivottavasti se löytää tiensä myös keikalle, ettei mee pelkäks bussikierrokseksi stadissa. Mut me ollaan hyvin maanläheisiä tyyppejä, ei kukaan ole vielä kalsareilla lähtenyt kalastelemaan eikä ovelle passiin. Ihan hyvä tilanne siis!
Missä Bitch Alert on viiden vuoden päästä?
Heinie: - Vaikka ollaan periaatteessa luvattu, ettei tehdä viisivuotissuunnitelmia, niin mä voin nyt ennustaa, että ollaan 28.9.2009 soittamassa Osakassa jollain savuisella klubilla noin 1500-päisen yleisön edessä ja meillä kaikilla on sininen tukka ja teryleenihousut.
Ilkka Valpasvuo, bändikuva www.bitchalert.org
