Echo Is Your Love – Mitä synkempi mielikuva, sen parempi
31.01.2005
Helsinkiläinen särökitaroilla unisia melodioita särkevä kuusivuotias viisikko Echo Is Your Love taivaltaa väsymättä kohti suomalaisen vaihtoehtoisemman rockin kärkeä. Tuoreella kolmannella pitkäsoitollaan Paper Cut Eye allekirjoittanutkin viimein tutustui yhtyeeseen muutenkin kuin vaikuttavilla livevedoilla. Mikko, jos asiaa katsoo soittajan näkövinkkelistä, millaisia eroja Echo Is Your Lovesta löytää livenä ja levyllä?
Mikko: - Paljonkin. Levyllä ollaan yritetty irrottautua ajatuksesta, että asiat pitäisi pystyä toistamaan livenä. Perusajatus pysyy biiseissä samana, mutta koska soitossamme on edelleen tilaa improvisaatiolle (mm kappaleiden kestoissa), on jokainen soittokerta erilainen, näin myös jokainen otto studiossa. Uudella levyllä soitettiin lisäksi soittimia (läskibassoa, pianoa, toisen kitaristin Ilain käsittämättömiä urkuharmooneja vuosilta nolla jne),
joita ei ole tarkoitus raahata keikoille.
Kuusi vuotta, yhdeksän äänitettä, useampia kiertueita Englannissa ja Euroopassa, kotimaassa on ymmärtääkseni pyöritty jopa vähemmän? Miten bändinne alun perin muotoutui ja millaiseksi kemia on muokkautunut kouluiän lähestyessä?
Mikko: - Tutustuin Ilaihin joskus vuonna ´97 ennen Helsinkiin muuttamistani, ja ensitapaamisesta lähtien oli puhetta, että koska musamaku kolahtaa yhteen, niin voisi käydä itse möykkäämään. Ilai sitten esitteli alkuvuodesta ´98 tuttavansa minulle, joista tuli bändi. Ja tyttöystäväni Nea oli laulaja ensisuunnitelmista lähtien.
Kemia muokkautuu todellakin vuosien yhteistyössä ja viimeistään kiertueilla saa/joutuu tutustumaan toisiin tavalla, joka varmasti vaikuttaa myös soittamiseen.. Kiertäminen on ollut parasta, mitä tämän kohdalle on tapahtunut. Se on tuonut musiikkiin tiukkuutta ja aggressiivisuutta ja paljastanut, mitä haluamme oikeasti tehdä. Seuraava kiertue starttaa huhtikuun puolivälissä. Sitä ennen käydään tosin pienellä rundilla Venäjällä.
Epävireiset kitarat eivät tiedä räjähtääkö vaiko vaania rajantakaisen, kuiskaavia, huokaavia ja parkuvia vokaaleja pimeän huoneen nurkasta esittävän neidon taustalla. Uniset melodiat raiskataan meluluupeilla. Viisi sydäntä, jotka on opetettu olemaan itkemättä... Näin suomensin Paper Cut Eyen levyarviossa oman kuvauksenne yhtyeen musiikista. Onko kaava ollut koko bändin uran ajan sama vai onko se jotenkin olennaisesti muuttunut aikojen saatossa?
Mikko: - Aluksi improvisoitiin enemmän, tehtiin "biisejä" yhdestä riffistä tai ideasta, jota dronetettiin seitsemän minuuttia ja julkaistiin vinyylillä. Laulut syntyivät usein vasta sitten kun muu biisi oli nauhalla. Livenä
yritettiin sitten toistaa "vähän sinnepäin".. Myöhemmin ryhdyttiin oikeasti säveltämään ja soittamaan yhteen. Pidemmän päälle päätön ajelehtiminen ja junnaus alkoi puuduttaa, ja nyt sitten viimeiset vuoden on haahuilin sijaan rokattu.
Onko kaava elävä? Kuinka paljon annatte sille nuoraa?
Mikko: - Biiseissä on nykyään selvä rakenne, mutta improvisaatio/nuora kuuluu eniten sisäisten rakenteiden venyttämisessä aina kulloisenkin tilanteen ja räjähdysasteen mukaisesti.
Olette sanoituksiltanne noin päällisin puolin katsoen melkoisen kantaaottavia. Onko EIYL enemmän kotonaan hooceepunkin vai vaihtoehtorockin illanistujaisissa?
Mikko: - Jaa-a.. enpä tiedä, ollaanko kotonamme oikein missään. Viimeisten parin vuoden aikana olemme onnistuneet mielestäni rikkomaan raja-aitoja hooceen ja pop-skenen väliltä, eli keikoilla näkyy kaikenlaista jengiä punkkareista poppareihin ja gootteihin asti. En sitten tiedä, kuinka paljon se johtuu mistään aatemaailmasta. Eiköhän jengi ota omakseen lähinnä kovaäänisten kitaroiden takia. Bändissä on kuitenkin vallinnut aina tarve sanoa ja ottaa
kantaa omalla ei-niin-suoralla tai sormella osoittavalla tavalla. Tai jos osoitetaan sormella jotakin, niin sitten itseä. Tietty ulkopuolisuus tämän bändin kohdalla antaa perspektiiviä, ja sen sijaan että lähdettäisiin vaahtoamaan asioista, joille pieni indie-bändi ei yksinkertaisesti mahda mitään, voi keskittyä "paikallispolitiikkaan" eli vaikkapa kaupunkilaisuuteen ja omiin haluihin ja toiveisiin. Niinku "lokaalisti globaalia", heh.
Millaista palautetta yhtyeenne on saanut? Onko ajatuksia herännyt kuulijoissa eli meneekö viesti perille?
Mikko: - Jos lyriikoista puhutaan, niin vasta nyt uuden levyn tultua on kuultu kommentteja ja tulkintoja kappaleista. Jokainen antakoon sanoituksille oman merkityksensä, eli eivät ne tulkinnat ole vastanneet sitä, mitä olen
lyriikoilla tarkoittanut, eikä tarvitsekaan. Parasta palautetta musiikista on varmaan se, kun tällaiselle musiikille ennen
altistumaton tulee antamaan positiivista palautetta.
Pleasures Unknown -kappale omistaa ajatuksia Thurstonille ja Kimille? Kuinka tärkeä yhtye Sonic Youth teille on?
Mikko: - Onhan se OLLUT varmaan kaikille tässä bändissä yksi tärkeimmistä esikuvista, mutta olemme kukin suuntautuneet avarammille vesille jo kauan sitten.. Tosin vasta tänään tuli kuunneltu pitkästä aikaa omaa kaikkien aikojen ultimate bad-ass king of all times -levyä eli SY:n Goota (joka muutti oman käsitykseni musiikista joskus ´92, siksi sen ylivertaisuus) ja ihmeteltyä, että VITTU KUN ON MAAILMAN PARHAITA RIFFEJÄ ;)! Ja syntyi sellainen oivallus, että varhaisteinivuotensa 90-luvun alussa viettäneelle kuten minulle tämä on perusrockia eli sitä vitun Rolling Stonesia, josta harmaat rokkiäijät jauhaa aina, että "ennen sitä soitettiin perusrockia ja se oli niin hyvää". Ja se on sitten luonut sen perustan, josta oma juttu on viety eteenpäin. Mutta ei se Pleasures Unknown kerro siitä, miten meitä verrataan aina SY:iin.. ;)
Jos kotimaan artisteista pitäisi valita muutama yhtye yhteiskiertueelle, ketkä saisivat kunnian?
Mikko: - Sergion kanssa olisi siisti soittaa, samoin Mother Goosen, tietenkin Funin.. Yleensäkin bändien kanssa, jotka ROKKAA ;). HC-puolelta ehkä Kyklooppien Sukupuutto voisi olla miellyttävää kuunneltavaa. Imatran Voiman kanssa voisin soittaa missä tahansa milloin tahansa, mutta tuskin vetoaisimme samaan yleisöön.
Entä ulkomaisista?
Mikko: - Aussibändit Ninetynine ja Love of Diagrams ovat olleet loistavaa seuraa
silloin, kun olen heitä kuskannut ympäri Suomea, ja ovat myös mielettömän hyviä bändejä. Jenkkibändi Pinback on sen verran suosikki, että sitä voisin kuunnella varmasti yhden kiertueen verran. Samoin vaikkapa nimensä Supersystemiksi vaihtanutta El Guapoa.
Minulle yhtyeenne nimestä herää jotenkin mielikuva valtavan kaihoisasta yksinäisyydestä, jossa vain kaiku vastaa rakkauteen. Löytyykö nimenne taustalta vastaavanlainen mielikuva, vai jotain aivan muuta?
Mikko: - Mitä synkempi mielikuva, sen parempi.
Missä Echo Is Your Love on viiden vuoden kuluttua?
Mikko: - Jättimäisellä stadionkiertueella, jossa meitä lämmittelevät kuuskymppiset Sonic Youthit ja The Beatles featuring the original John Lennon and George Harrison.
Miksi juuri Paper Cut Eye kannattaa valita kuunneltavakseen musiikkitarjonnan loppumattomasta viidakosta?
Mikko: - Se avautunee pikkuhiljaa ja siksi kestää kulutuksen. Samalla tutustuu bändiin, jolla on vielä paljon tarjottavana.
Ilkka Valpasvuo
