Blossoms – nöyrät ja ytimekkäät tanssittajat
15.04.2006
Pääosin salonseutulaisen Blossomsin keulakuvan, laulusolisti Aki ”Preacher” Toivoniemen edessä on kaksi kuppia. Toisessa teetä, toisessa lääke. Flunssaa pukkaa, ja esikoislevyn julkkarikeikka pitäisi vielä puolentoista tunnin kuluttua vetäistä. Blosot ovat juuri tulleet Kuopiosta, jo käsitteeksi muodostuneesta funk/groove-paikasta Henry’s Pubista. Tänä vuonna keikkoja on Kuopio-Joensuu-Tampere -Helsinki-Salo-Turku –akselilla ollut yhteensä kymmenkunta, viime vuonna esiintymisiä oli 30-35.
Uutuuslevy ei jätä kylmäksi myöskään bändiä itseään:
- Meitä on viis, mutta levyn kannessa näkyy vaan kolme jätkää… tästä on ollu jonkin verran bändinsisäistä keskustelua.
Muutenkin on koreaa ja kosiskelematonta jälki. Onko kyseessä sitten ns. ”haistapaska” –kansi?
- Ei. Tää on ihan taiteilijan näkemys… mun mielestä tää on kannanotto. Kannanotto, jonka pitäisi tulla läpi.
Toivoniemi viittaa, ja ehtii haastattelutuokiomme aikana viittaamaan muutamaankin kertaan Blossoms-filosofian suurimpaan teesiin: siihen, ettei oteta itseä liian vakavasti. Hupailua, pelottomuutta ja ilonpitoa sitä pitää olla!
Blossomsin vahvat, puolituntiset live-aktit on päädytty kliinistämään hallitusti levysaundiksi:
- Ei me pyritty mihinkään live-saundiin. Mutta ei se siitä kaukanakaan mun mielestä ole, kun on kuitenkin soitettu oikeilla instrumenteilla. Tää on mahdollisimman helposti lähestyttävä saundi, kuulijan huomioon ottamista… tavallaan tyttöjen korville, heille, jotka on viimeksi ostanu ABBAn tai Jari Sillanpään hittikokoelman!
Tuohan tällainen ratkaisu helpommin uusia kuulijoita. Ehkä jonakin päivänä saadaan selville, uppoaako Blossoms-musiikki myös alle 18-vuotiaisiin: bändi kun soittaa lähes yksinomaan paikoissa, jonne eivät alle täysi-ikäiset pääse.
Osa Blossoms-mentaliteettia on myös vaatimattomuus, joka ainakin ulkopuolisen näkökulmasta lipeää helposti koomillisen taitojen vähättelyn puolelle. Jos vaatimattomuus kaunistaa, niin on kyllä retkue chippendale-kategorian fabioita koko porukka. Melkein heti kättelyssä Perttelin Jagger lataa uudenuutukaisesta pitkäsoitosta:
- Mä sanoisin, että kahden ja puolen, kolmen tähden välimaastossa…kautta viis, olisi mun henkilökohtainen arvio. Mä luulen, että kun sä kuuntelet tän levyn, niin sä huomaat, mitkä piisit on onnistuneita ja mitkä epäonnistuneita. Se on kuitenkin rehellinen dokumentti!
Yhtyeen jäsenten soittohistoria ansainnee hieman selvennystä. Nykyinen, karibia-sävytteinen kvintettikokoonpano on toki ollut kasassa vuoden 2003 alusta, mutta esim. kitara/basso –osasto on jalostunut nykyiseen huippuunsa jo vuodesta 1993. Sekä levyllä että keikoilla kuultava saumaton yhteissoittorutiini ei synny aivan hetkessä, tietäkäätte. Bändin jäsenet eivät kuitenkaan kovin mielellään takerru menneisiin vuosiin, jolloin varhais-blossomsin soitanta oli hevimpää. Nykyään Blossoms irtisanoutuu kaikenmoisista vakavuudesta, johon kuuluvat myös heavy-elementit, joten eiköhän sovita, että virallisesti Blossoms on aloittanut 2003…
Vaan kuka vastaa Blossomsin mainiosta kappalemateriaalista? Runoilijapoika-solistiko niitä rustaa?
- Ei, kyllä ne on ihan kaikkien yhdessä tekemät, sovittamat. Pohjat on Ollin (kitara), Vesan (basso) ja mun tekemät. Meistä kukaan ei ole huippusoittaja, meidän täytyy rakentaa sovitukset niin, että mennään koko ajan taitojen äärirajoilla...
- Jokainen pohjaidea on aina Ollin tai Vesan, riffi tai sointukulku… eikä välttämättä edes sointukulku, vaan kaks peräkkäistä sointua, joita soitetaan vuorotellen! Siihen mä sävellän, ja sitten tehdään yleensä muutoksia. Esimerkiksi One Night oli vaan kaksi sointua. Olli soitti niitä 16-osina wahin kanssa, ja Vesa soitti 16-osaa päälle. Enkä tiedä, kumman se alkuperäinen idea oli. Siihen on tullut se melodia, ja sitten tein siihen kertsin. Sanat on tullu viimeisinä. Sovitus on tullu live-keikkojen myötä.
- Mutta improvisoiminen on meillä ehdottomasti kielletty live-tilanteessa! Meillä on fillin tarkkuudella sovittu asiat. Jokin ylimääräinen filli saattaa olla katastrofi muulle bändille. Piisien väliset tauotkin on tarkkaan sovittu, luo turvallisuutta. Mutta se on tietysti hyvä, jos syntyy semmoinen valheellinen vaikutelma, että improvisoidaan. Oikeesti siihen ei oo yhtään varaa.
Mutta mikä on Blossomsin ”juttu”? Onko se funk? Pyydän Toivoniemeltä itsetutkiskelua, ja sitä myös saan:
- Mun mielestä tää on ennemmin disco kuin funk. Funk vaatisi enemmän mustan musiikin lähtökohdat. Tässä on kuitenkin valkoisen miehen lähtökohdat. Funkissa on se vaikeus, että jos sitä koittaisi soittaa ilonpitomielessä niillä taidoilla, mitä on, niin levylle funkin äänittäminen onkin aika vaikeeta. Kun ei kyse oo siitäkään, että hyvässä funk-piisissä olisi ”koukkuja”. Ei se o pelkästään se: siinä on vielä jotain, joka tekee funkista niin hiton vaikeaa.
Toivoniemi päätyy luokittelemaan Blossomsit tanssimusiikiksi. Lähimmäksi vertailukohdaksi hän myöntää ranskalaisen, 90-luvulla toimineen latinohurmosta, rockia, punkia ja discoa menestyksellisesti yhdistäneen Mano Negran. Esikuvat voivat kuitenkin olla hyvinkin ennalta-arvaamattomia:
- Levyllä on ehkä yksi helmi, josta tulee aika paljon mieleen Duran Duran. Ja Take That! (Tällä Toivoniemi viittaa kappaleeseen Love Me For A While.)
Mistä yhtyeen uutuuslevyä sitten saa, kuka tätä jakelee?
- Kuulemma Free Record Shopit Turussa ja Helsingissä, Levykauppa X, joka toimii Tampereella, Turussa ja Kuopiossa. Sanovat, että Stupido Shopissa olis kanssa.
Viidensadan levyn erää ei kannata hajauttaa kovin monelle taholle, ja Blossomsit pitävätkin tärkeimpänä keikoilla tapahtuvaa levymyyntiä.
En saa vastausta, kun kysyn, missä Blossoms on viiden vuoden kuluttua:
- On sovittu vaan tän vuoden (2006) loppuun saakka: yritetään saada seuraava levy ulos. Matskua ei ole vielä, mutta pistetään ne paskat, jota jäi tästä yli, ja sitten yritetään saada pari uutta piisiä äkkiä vedettyä… no ei vaiskaan, meillä on jääny muutama hyvä kappale pois sen takia, ettei ehditty sovittaa niitä. Tänkin levyn materiaali on syntyny aika lyhyellä aikavälillä.
- Viiden vuoden päästä: kuka tietää, kuka on enää elossa, missä kunnossa… multa on menny jalka kerran, Jussilta (rumpali) on menny käsi. Jos seuraavaksi kitaristilta tai basistilta menee käsi, sehän voi olla kaiken loppu!
- Ei me olla kovin tavoitteellisia. Ehkä me ajatellaan aina noin puoli vuotta eteenpäin. Kesiin ja talviin asti. Minusta se on luontevaa suhtautumista meidän ikäisille (n.30) ja meidän elämäntilanteessa oleville.
Teksti: Janne Kuusinen
Kuvat: Blossoms
