Pienet

Sinkkubileet, toukokuu 2005

14.05.2005


Get Laid Blossoms: Get Laid / Slide

Semifinalissa rytisi kunnolla 13.4.05, kun tämä Salon seudulle juurensa juontava viisikko julkaisi uuden singlensä. Poppoo tekee jatkuvasti arvokasta myyrän-/pohjatyötä heittäen toinen toistaan vallattomampia keikkoja, laittaen itsensä totaalisesti likoon. Tuloksena on show-biletysmeininkiä, jota on ilo paitsi kuunnella, myös katsella. Jonkinlaista läpimurtoa suomalaisessa groove-skenessä luulisi pikku hiljaa tapahtuvan tälle yhtyeelle...

Blossomsin ongelmat tällä mediumilla liittyvät nykyään allekirjoittaneen tapaan harrastaa varauksetointa hehkutusta aina kun bändistä on kyse. On jopa vihjattu sen taholta, että Desibeliinkin voisi Blossomsista tehdä seuraavan kerran juttua joku muu, niin pojat saisivat edes jotenkin rakentavampaa perspektiiviä... Mutta toisaalta, jos eräskin Eerola sai ylistää vapaasti Nylon Beatiaan, niin kai yhdelle kuusiselle suotakoon tämmöinen pieni Blossoms-perversio.

Nyt julkaistun singlen kappaleet eivät mielestäni edusta Blossoms-materiaalin terävintä kärkeä, mutta ovat oikein sujuvaa rockiin ja skahan taipuvaista perusmättöä. Kesän kynnyksellä 2004 julkaistu, enemmän easy listening- ja karibiadisco-elementtejä sisältävä edellinen EP on ehkä suositeltavampi opus, mikäli maallikko haluaa sukeltaa bändin olemuksen ytimeen. Parhaimmillaan Blossoms on tietenkin keikoilla. Hus!

Miksi hehkutan? Koska Blossomsilla ovat hallussa sekä soittopuoli että piisien teko. Niin moni innokas yhtye kaatuu siihen, että ohjelmisto on pelkkää (omaa) keskivertoa shittiä ilman itseironian häivääkään. Blossoms tarjoaa koko ajan koukkuja, joihin tarttua: olivat ne sitten melodiaa, rytmiä tai meininkiä. Timmeistä biiteistä heijastuu heti, että kukinnot ovat soittaneet kauan yhteen. Etenkin kitaristi Ollin ja basisti Veskun yhteispeliä ja positiivista rutiinia on ilo seurata.

Pitkäsoittoa odotellaan edelleen...

Janne Kuusinen


Aintie Ceebrolistics: Aintie

Katusea
Suomihiphopin kokeilevamman osaston uranuurtajat rrimöykk, pijall ja mattip eli Ceebrolistics tekee paluuta. Vielä tänä vuonna päivänvalon näkevää pitkäsoittoa puffataan tällä singlellä, jossa kolmikko jumittelee hyvinkin psy-efektisesti, rauhallisesti chillaillen mutta samaan aikaan painokkaasti nykien. Yli kymmenvuotias yhtye lupaa hyvää Aintien elektrodubillaan tai dub-crunkillaan, miten vain. roopek:n vahvistama sanailu ja Didierin nykivän huomaamaton kitara efektisopassa putoavat meikäläiselle hyvin, vaikka missään nimessä tämä ei mitään helpointa purtavaa olekaan. Jos samoilla linjoilla liikutaan myös pitkäsoittomuodossa, on haastavamman sanailun ja rytmien ystäville tiedossa juhlaa.

Ilkka Valpasvuo


F&A Damn Seagulls: Further & Away

Fullsteam
Damn Seagulls on parin viime vuoden aikana kehittynyt huimaa vauhtia. Uransa alkuvaiheessa b√§ndi luotti k√∂mpel√∂√∂n ja varsin mielikuvituksettomaan garagerymistelyyn, mutta sen j√§lkeen on tapahtunut kummia. Once Upon A Time-single oli kaikkein osuvin tiivistym√§ b√§ndin kulkemasta kehityskaaresta ‚Äď kyseinen sinkku toi lihaksi kaikki ne median py√∂rittelem√§t Springsteen- ja The Clash-vertailut, jotka b√§ndi itse oli sille puoliv√§kisin sy√∂tt√§nyt. Hienointa t√§ss√§ ehk√§ onkin se, ett√§ Damn Seagullsien kaltaisen tuoreiden tekij√∂iden kautta yh√§ useampi saattaa l√∂yt√§√§ esim. rikollisesti v√§√§rinymm√§rretyn Springsteenin loisteliaan 70-luvun tuotannon. Uudella Further & Away-seiskatuumaisella sama linja jatkuu ja yll√§tyksekseni my√∂s l√§hes samalla tehokkuudella. A-puolen biisi on nimitt√§in ehtaa a-luokan tavaraa, jossa kekseli√§√§t kielisoitinkuviot (mandoliini?, wahwah) yhdistyv√§t saumattomasti maanl√§heiseen urkusoundiin ja todella tarttuvaan laulumelodiaan. K√§√§nt√∂puolen What‚Äôs The Point on ihan kelvollinen ralli, mutta eip√§ juuri sen enemp√§√§. Tiivistetysti voi sanoa ett√§, ‚ÄĚjos Once Upon A Time her√§tti mielenkiinnon, t√§m√§n sinkun my√∂t√§ b√§ndin One Night At Sirdie‚Äôs -pitk√§soitosta tulee pakkohankinta.‚ÄĚ

Jari Jokirinne


Suki Suki Jolly Jumpers: Suki Suki

Dull City
Fleimareista tutun Jude Jutilan liitytty√§ Jolly Jumpersiin on b√§ndin linja luonnollisestikin muovautunut aiempaa rokkaavammaksi. Livetilanteessa t√§m√§ mikstuura varmasti toimiikin hyvin, mutta levytettyn√§ itse√§ni miellytti enemm√§n b√§ndin vanha, pelkistetympi ja rauhallisempi meininki. (Tyrn√§v√§ on yksi kaikkien aikojen kotimaisista suosikki√§√§nitteist√§ni, joten siihen tulee automaattisesti my√∂s t√§t√§kin sinkkua verrattua.) Jollyt rokkaavat kielt√§m√§tt√§ hyv√§ll√§ draivilla, mutta lis√§potkusta huolimatta Jollyjen paahto on erityisesti avausraita Suki Sukilla ihmeen junnaavaa. (Itse asiassa luulin ensi kertaa sinkkua kuunnellessani, ett√§ levarini neula oli j√§m√§ht√§nyt py√∂rim√§√§n samaa uraa uudestaan). Kakkosveto Pittsburgh Paranoid on jo selv√§sti v√§rikk√§√§mpi esitys ja antaa osviittaa siit√§, ett√§ ehk√§ Suki Suki oli vain satunnainen hutily√∂nti ‚Äď niit√§h√§n tapahtuu my√∂s b√§ndeist√§ parhaimmille.

Jari Jokirinne


Keep The Change Moses Hazy: Keep The Change

Kahdella piensoitollaan ainakin minut vakuuttanut torniolaisretkue Moses Hazy tarjoilee maukkaan, kahden varsinaisen ja yhden piiloraidan singlekokonaisuuden, jossa tutut 70-luvulle kumartavat rock-elementit loistavat. Pianolla, puhaltimilla ja irtonaisen groovella ja jopa letkeällä rokkisvengillä juokseva kuusikko ihastuttaa etenkin nimiraidan mukaansa tempaavalla jamittelumeiningillä. Riku Rousun rennossa vaakalennossa kiireettömän oloisesti tiputtelema laulu ei nouse sen kummemmin soiton eteen tai yläpuolelle vaan kokonaisuus tekee asioita yhdessä. Vaikka tämä ei aivan edellisen eepeen hiteille vedä vertoja, on tällaisen raidan soittaminen taatusti nastaa ja se kyllä välittyy myös kuulijalle. Fonisti Pekka Tuomen käsialaa oleva Joe Is Going Down on enemmän tuollainen blues-tarina, jossa musiikki toimii vain maalaamassa tunnelmia. Käheän tumma kuiskaus käy vuoropuhelua korkeamman puheen kanssa aika synkän uhkaavissa tunnelmissa. Piiloraitana hetken hiljaisuuden jälkeen soi vielä jazzahtava fiilistely suoraan kuusikon hyvin varustellulta leirinuotiolta. Saluunapiano on mainio. Pitkäsoittomuodossa Moses Hazyn debytointia sopii odottaa innolla, sillä pullat ovat hyvin uunissa ja taitavat jo jammailla pellillä.

Ilkka Valpasvuo


Pointless Nailbat: Pointless

Promokuva hämää, sillä Nailbat ei soitakaan raskasta metallia tai alavireistä doomia. Sen sijaan yhtyeen uusin ja järjestyksessään kolmas julkaisu (demo ja ep ennen tätä promo-singleä) sisältää yllättävän sävykästä ja monipuolista vaihtoehtorokkia. Punk- ja grunge-vaikutteet ovat vuosien saatossa jääneet yhä enemmän taka-alalle, mutta sen sijaan 90-luvun flanellipaitojen musiikilliseen ilmaisuun ja muotokieleen suuresti vaikuttaneen Pixiesin merkitys kuuluu ainakin singlen nimiraidalla. Varsinkin silloin kun vokalisti Mikko Heikkinen yltyy maaniseen kirkumiseen. Disconnected kuulostaa geneeriseltä 90-lukuiselta raskaalta alternativelta Soundgardenin tylsimpien biisien tapaan. Ilmavampi Parasites parantaa menoa tuoden mieleen Nirvanan ja The Smashing Pumpkinsin. Demomaisen tuhnuinen tuotanto hiukan häiritsee kuuntelunautintoa, mutta soitto- ja laulupuoli tuntuvat olevan kaikin puolin kunnossa.

Marko Ylitalo


Ei enempää, ei vähempää Ritarikunta: Ei enempää, ei vähempää

Monsp
Suomihopin grand-old-maneiksi saatteessa nostetut Ritarikunnan jätkät tavoittelevat uutta pitkäsoittoa toukokuuksi. Ennakkomausteena faneille tarjoillaan keikkamuistoja läpikäyvällä videoinstallaatiolla ja rumpu-bassosti kumealla instrumentaali-bonuksella varustettu sinkkulohkaisu. Chyden ja HP:n sanailulla laiskasti nykivä varsinainen ralli jää vain hivenen puolivillaiseksi perusräpätykseksi, vaikka taustat kulkevatkin mukavan hilpeästi ja nukkumisvalmisteluja tekevät sanoitukset ovat ihan vinkeitä. Tarpeellinen koukku uupuu...

Ilkka Valpasvuo


Samaa uudestaan Steen 1 feat. Saimaa: Samaa uudestaan

Monsp
Steen1 nostatti debyyttilevyll√§√§n Salaliittoteoria ansaittua kiinnostusta hivenen kulahtaneissa suomihoppipiireiss√§. Vihaisen yhteiskuntakritiikin vastapainoksi Steen osaa my√∂s rentoutua ja r√§tv√§ill√§. N√§iss√§ tunnelmissa py√∂rii Saimaan (Tehari-Matin proggis) kanssa toteutettu Samaa uudestaan, josta sinkulla kuullaan nelj√§√§ eri versiota. Varsinainen biisi letkeilee viinatilityksien parissa melko aurinkoisissa tunnelmissa. Iskelm√§llinen kerto hymyilytt√§√§. Celtic Frostr√∂m: Liev√§ disko huijaus ‚Äďremix ei sen kummemmin biisin perustunnelmaa muuta, ehk√§ hiukan kiivaammin edet√§√§n. Pjvm ‚Äďremix puolestaan vet√§√§ meiningin efekti-kikkailuksi, DJPP taas panostaa remiksaajien itsetehostukseen ja koneilevaan synkistelyyn. Versioista varsinaisesta j√§i meik√§l√§iselle paras maku suuhun. Ei mik√§√§n 100% vihaa ja v√§kivaltaa -tasoinen hitti, mutta ihan kelpo nakit silmille ‚Äďrentoilu kuitenkin.

Ilkka Valpasvuo


Waiting for the Grace Sunride: Waiting For The Grace

People Like You
Jyväskylässä vuonna 1996 perustettu Sunride ei ole niitä bändejä jotka kyselevät ja leijuvat. Ei, tämä viisikko rokkaa tiukalla groovella ja menevillä melodioilla. Niin stonerin kuin riffirockin parissa puuhaillut viisikko ei ole hylännyt menevää särörokkia myöskään tulevalta The End Justifies The Means -pitkäsoitolta lohkaistulla Waiting For The Gracellä. Hikeä ja potkua biisissä riittää, mutta saatteen päinvastaisesta väitteestä huolimatta biisin kerto ei ainakaan minua repäise mukaansa. Kieltämättä bändi on onnistunut tämän biisinsä kohdalla potkun lisäksi myös melodisuudessa, silti kaipaisin hivenen lisää vaihtelua keitokseen. Kakkosraitana Sunride versioi kotimaisen riffirockin legendan Xysman We Just Came Inside -jyrää. Hyvinhän tuo paahtaa, mutta tuoko uudelleenversiointi biisiin sen kummempaa lisäarvoa, se onkin ihan eri kysymys se? Hyvää potkuahan tämä sinkku lupaa pitkäsoitolta.

Ilkka Valpasvuo


Forgive Her... Swallow The Sun: Forgive Her...

Firebox
Jyv√§skyl√§l√§inen Swallow The Sun, joka k√§v√§isi debyyttilevyns√§ tiimoilta Desibelin valokeilassakin, on syyskuussa julkaisemassa toista albumiaan. T√§m√§n sinkun perusteella raskas raahustus doomin kalmaa huokuvissa maisemissa jatkuu, ja yhtye on kehittynyt etenkin soundillisesti. Kotam√§ki murisee sanottavansa yh√§ extra-raa‚Äôalla tyylill√§, kauniin melankolisen melodian py√∂ritt√§ess√§ biisi√§ 9 minuutin ajan. Yhtyeen tunnusomainen kitarasoundi on pysynyt my√∂s ennallaan, ja kuusikielinen vastaakin p√§√§asiassa rakentelusta. ‚ÄĚB-puoli‚ÄĚ tarjoaa coveriversion Candlemassin hienosta Solitude kipaleesta. Lainalla laulut hoitaa Reverend Bizarren Albert, jonka puhtaampi tyyli sopii hyvin kappaleen henkeen. T√§m√§n sinkun perusteella tuleva albumi on t√§ytt√§ ristirautaa, voi kunpa syksy jo tulisi pian...

Mika Roth
Ultramariini: Hämmästyttävä muuttuva poika

M.dulor
Pitk√§√§n odotetulta Ultramariinin toiselta levylt√§ Kev√§√§n ja kes√§n t√§htikuvioita on ensimm√§iseksi singlemaistiaiseksi poimittu H√§mm√§stytt√§v√§ muuttuva poika. Yhtyeen musiikki sen sijaan ei ole muuttunut h√§mm√§stytt√§v√§sti vaan biisi kuulostaa silt√§, milt√§ uuden (tai vanhan) Ultramariini-biisin voisi kuvitellakin kuulostavan ‚Äď modernilta, kuulaalta, melankoliselta 2000-luvun kitarapopilta, joka ottaa huomioon traditionsa. Aikalaisista verrokeistaan Liekin ja Wojciechin v√§limaastoon sijoittuva Ultramariini sekoittaa Manic Street Preachersin intensiivisyyden Rauli Badding Somerjoen romanttisuuteen. √Ėh√∂m.

Juuri ja juuri olemassa -debyyttilevyn (2003) yst√§ville biisi toiminee loistavasti, ja tuntuukin silt√§ ett√§ se on lohkaistu mahdollisimman turvallisesti pit√§m√§√§n jo saavutetut fanit tyytyv√§isin√§, ja yhtye ihmisten muistissa ja radioiden soittolistoilla. Ei saa k√§sitt√§√§ v√§√§rin, sill√§ itse pidin Ultramariinin debyytti√§ yhten√§ 2000-luvun parhaista suomenkielisist√§ rock-levyist√§. Uusin single vain on hiukan ennalta arvattava ja yll√§tykset√∂n ‚Äď ei kuitenkaan miss√§√§n nimess√§ huono. Toisaalta miksi korjata, jos se ei ole rikki ‚Äď ei kai uusiutumista voi automaattisesti pit√§√§ yli puoli vuosisataa vanhan rock-musiikin l√§ht√∂kohtana, itseisarvona tai vaatimuksena. Jos et ole aikaisemmin Ultramariinia kuullut, niin t√§ss√§ kappaleessa ovat kaikki yhtyeen peruselementit kohdallaan. Odotukset uutta albumia kohtaan eiv√§t ainakaan v√§hene.

Marko Ylitalo




Lukukertoja: 10882
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs