CMX: Isohaara
Julkaistu: 07.09.2002
Arvostelija: Jari Jokirinne
Herodes
Isohaaran perinteinen rock-soundi ja tiiviit, omillaan seisovat kappaleet viehättävät varmasti Dinosaurus Stereophonicus-haahuiluun pettyneitä. Kyseinen tuplalevy muistutti meitä ainakin ikuisesta ”määrä ei ole sama kuin laatu”-totuudesta ja siitä että liiallinen studiossa oleskelu saattaa sokaista kokeneetkin tekijät. Isohaaran meininki on onneksi toinen – levyn läheisin vertailukohta on mielestäni CMX:n paras tuotos, Rautakantele, jossa alkuaikojen raivosta oli vielä rippeitä jäljellä, mutta niitä pitivät kurissa hienot melodiat ja hyvällä maualla sorvatut sovitukset. 90-luvun alun/puolivälin levytyksissä itseäni kiehtoivat myös A.W. Yrjänän sen aikaisessa ilmapiirissä erittäin poikkeavat lyriikat, jotka näennäisestä akateemisuudestaan huolimatta sisälsivät tarpeellisen annoksen alkukantaisuutta ja määrittelemätöntä hulluutta. Isohaara jatkaa pitkälti totutulla linjalla, mutta vääjäämätön ikääntyminen on tuonut Yrjänän teksteihin kypsyyden lisäksi silmäkulman pilkettä ja kätkettyä huumoria. Korneimmat kielikuvat Yrjänä on onneksi jo jättänyt yksinoikeudella Kalle Aholan käyttöön.
Myös ensimmäinen sinkkuvalinta (Minun sydämeni on särkynyt) jatkaa Auran (Ruoste) ja Rautakanteleen (Pelasta maailma) viitoittamaa linjaa, jossa rauhallisen täkyn jälkeen pöytään lyödään täyskädellinen todellisia rokkihittejä. Isohaaralta kun on melkoisen helppo työ poimia useampikin hitin kriteerit täyttävä ja tarttuvalla kertosäkeellä siunattu biisi. Esim. Pohjoista leveyttä, Post Mortem, Lihan syvyyksiin ja nimikappale sopivat tähän rooliin vallan mainiosti. Levyssä on ensikuulemalta niin paljon tarttumapintaa että sen kestävyyttä tohtii jo epäillä, mutta ainakaan reilun kymmenen kieputuskerran jäljiltä ei oleellisia merkkejä kangistumisesta ole. Kummallista…
Pitkän linjan CMX-fanina täytyy myöntää että Isohaara on positiivinen yllätys – olin hieman jo menettänyt toivoni bändin suhteen, sillä kukaan tuskin pitää edes Discopolista tai Vainajalaakaan suuren luokan mestariteoksina, vaikka jälkimmäisessä muutamat hyvät hetkensä onkin. Useamman levyn kestänyt flirttailu vieraiden elementtien parissa on päättynyt - nyt bändi on vakuuttavasti palannut omalle tontilleen.
CMX
Torniossa 1985 perustettu suomalaisen raskaan rockin syvämietteinen oman tiensä kulkija, jonka äkkiväärä, punkkia, progea, metallia, joikua, unelmoivaa melodiaa, melankoliaa ja jatsia sekoitteleva keitos on toiminut esikuvana valtavalle määrälle niin 90- kuin 2000 -luvun yhtyeitä. Alkuperäisjäsenistä mukana on enää vain yhtyeen runollinen sielu A.W.Yrjänä.
A.W.Yrjänä - laulu ja basso
Janne Halmkrona - kitara
Timo Rasio - kitara
Olli-Matti Wahlström - rummut
Linkki:
cmx.fi
(Päivitetty 11.10.2019)
Kommenttien keskiarvo:
Minusta tämä oli kiintoisa mielipide, koska useimmat ovat verranneet Isohaaraa ennemmin Auraan, kuin Rautakanteleeseen, mutta hyvä että levy herättää tällaisia mielipiteitä.
Itseäni häiritsi se seikka, että tykkäsin henk.koht. huomattavan paljon Dinosta(CMX-puristit, nyt sopii käydä kimppuun!:D), vaikka kokonaisuutena siihen on edelleen hankala suhtautua. Ikinä en tiedä, kumpi levy pitäisi laittaa ensin soittimeen.
Sitten sellainen pikku seikka, nyt mennään jo mätkimään pilkkua nahkaisella lemmenpatukalla. Minun Sydämeni On Särkynyt on vasta toinen sinkku Isohaaralta, Pohjoista Leveyttä oli ensimmäinen.. mutta eipä tuolla paljoa merkitystä ole.
Sitten kommentoin taas omien mielipiteideni perusteella, mielestäni Vainajala on todellakin suorastaan huono levy. Biisit eivät jaksa kannatella sitä, koska soundit ovat ontot ja sliipatut - kyllähän sitä nyt vähemmänkin CMX:ää kuunnellut henkilö alkaa ihmettelemään, että mikäs on, kun ei koko ajan ole kaikenmaailman kilinää ja kitkutusta kaikkialla ja kitaravallikin on ohkainen.
Discopolis taas on mielestäni aivan huippu levy. Mutta jätetään se mielipide sitten siihen, riittää jo tämä.
Kuitenkin perhanan hyvin tiivistetty, rehellinen ja asiansa osaava arvio. Hyvä.