Wacken Open Air - keskiviikko
02.08.2006
Wacken/Saksa
Wacken Open Air festivaali järjestettiin tänä vuonna jo seitsemättätoista kertaa, ja totuttuun tapaan tämä suuri saksalainen metallijuhla oli jälleen todellinen yleisömenestys. Järjestäjät saattoivatkin keskiviikkona todeta riemukseen, että W:O:A vuosimallia 2006 oli tyystin loppuunmyyty.
Eräs tärkeä tekijä vuodesta toiseen kestävän ja jatkuvasti kasvavan menestyksen takana on ollut varmasti siinä, että Wacken Open Air on tunnelmaltaan suorastaan esimerkillinen tapahtuma. Alusta lähtien festivaalin yhtenä kantavana perusideana on ollut musiikillinen ja ulkomusiikillinen avarakatseisuus, joka hauskanpidon nimissä sallii lukuisat eri tyylit ja näkemykset. Wackeniin tullaankin ensisijaisesti nauttimaan musiikista, juhlimaan oikealla asenteella, sekä tapaamaan muita läheltä ja kaukaa saapuneita metallidiggareita, mikä luo tapahtumalle positiivisella tavalla poikkeavan ja vahvan tunnelman. Etenkin tuosta ainutlaatuisesta tunnelmasta järjestäjät ovat myös ymmärrettävän ylpeitä.
Tänä vuonna festivaaleilla esiintyi 76 yhtyettä ja artistia, yhdeksästätoista eri maasta. Musiikkityylien kirjo oli myös rikas, kun kattaus ulottui kevyemmästä rockista ja folkista metallin kautta aina raskaamman musiikin etäisimmille laidoille saakka. Kuultavaa oli lopulta tarjolla yhteensä noin 66 ja puoli tuntia, minkä päälle täytyy vielä ynnätä epämääräinen määrä muuta ohjelmaa. Tuohon muuhun ohjelmaan voidaan laskea kuuluvaksi olutalueiden vapaamuotoisemmat musiikkiesitykset, perinteinen jalkapallo-ottelu TSV Wackenin ja FC St. Paulin allstars joukkueen välillä, sekä tietysti jokaöinen metalli-disko ja -karaoke, muutamia mainitakseni.
Omalla kohdallani tämänvuotinen Wacken Open Air käynnistyi siitä, kun suljin kotioven takanani maanantai-iltana. Tästä alkoi pitkä matka, joka vei aluksi autolla Turkuun, yölaivalla Tukholmaan ja seuraavana päivänä moottoriteitä pitkin Ruotsin halki aina Tanskan rajoille saakka. Yö hotellissa ja keskiviikkoaamuna hyvissä ajoin kohti Wackenin pientä kylää. Saavuin perille ”vasta” kahden aikaan iltapäivällä, jolloin ne kaikkein parhaimmat telttapaikat oli tietenkin jo varattu. Itse asiassa jotkut sisukkaat olivat kuuleman mukaan tänäkin vuonna sniikanneet paikalle jo tiistaina, kun leirintäalue oli vielä periaatteessa suljettu. Onneksi esiintymisaluetta ympäröivät leirintäalueet ovat kooltaan mammuttimaiset, joten tila ei pääse ihan heti loppumaan. Tänä vuonna järjestäjät joutuivat tosin ottamaan käyttöön jo vara-alueitakin, jotta kaikki festivaalivieraat saivat itselleen oman pienen juhlatonttinsa.
Keskiviikkona pääesiintymisalue oli vielä suljettu yleisöltä, mutta ohjelmaa ja ihmeteltävää riitti silti vaikka kuinka paljon. Alueella sijaitseva Euroopan mittavin metal market piti sisällään yllin kyllin kojuja ja tiskejä, joista saattoi ostaa mm. asianmukaisia vaatteita, asusteita, koruja, koriste-esineitä, huonekaluja, hihamerkkejä, selkälippuja, vaikka minkälaisia CD- ja LP-levyjä, sekä tietysti kaikenlaista mahdollista ja mahdotonta krääsää. Metal marketin vieressä sijaitseva pieni jalkapallokenttä oli myös ahkerassa käytössä, kun juhlijoiden muodostamat joukkueet ottivat mittaa toisistaan. Välillä meno kävi jo melkein totiseksikin, kun maailman suosituin urheilulaji vei niin kisaajat kuin katsojatkin mennessään.
Kellon viisareiden osoittaessa kahdeksaa starttasi festivaalien musiikkiosuus perinteisen Beer Gardenin puolella, kun W:O:A Firefighters soittokunta päräytti koko arsenaalillaan ilmoille vanhoja (olut?)lauluja. Saksalaisiin torvisoitto tuntuu uppoavan aina, joten nytkin väki meni välittömästi aivan pähkinöiksi. Näky olikin hulvaton, kun viimeisen päälle niitteihin, nahkaan ja bänditunnuksiin sonnustautuneet köriläät harrastivat mm. crowdsurffausta, moshausta ja pogoamista torvisoiton tahtiin. Hulluja nuo saksalaiset.
Teltan puolella sijaitseva piskuinen W.E.T. Stage oli ainoana estradina käytössä jo keskiviikkona ja kyseisellä lavalla esiintyi illan hämärtyessä alankomaiden oma M.A. Numminen sekä Kari Peitsamo samassa paketissa, eli Mambo Kurt. Tämä yhden miehen kokoinen huumorimusiikin täsmäisku perustaa toimintansa kuuluisien lainakappaleiden omintakeisiin versioihin. Kurtin huojuva ja hullunkurinen lauluääni saa vertaisensa säestäjän miehen hapuilevasta Hammondin soitosta, joka välittää kyllä alkuperäiset melodiat, mutta välttää taiten niiden liian täsmällistä seuraamista. Tyylillisesti konsertin linja heittelehti levottomasti bossa novan, valssin, tangon sekä mambon välillä, eikä polkkakaan näyttänyt olevan Kurtille lainkaan mahdoton suunta.
Teltta oli jo keikan alussa tupaten täynnä, eikä tunnelma muuta kuin tiivistynyt hittiparaatin hitaasti edetessä pimenevässä yössä. Stevie Wonder, Rammstein, The Rolling Stones ja Nirvana sulautuivat muiden lainattujen kanssa yhdeksi rikkoutumattomaksi jatkumoksi, joka alkoi kotvan kuluttua kuulostamaan omalla ovelalla tavallaan vastustamattoman toimivalta. Soitto sai väen villiintymään ja pian käsiviidakon ylle nousivatkin jo ensimmäiset crowd surffaajat.
Mambo Kurtin keikan jälkeen teltta muuttui metal discoksi ja karaoke-estradiksi, joten lähistöltä oli hyvä poistua, ellei tehnyt mieli kuulla vielä aiempaa huomattavasti pahemmin pieleen laulettuja versioita hyvistä biiseistä. Niinpä askeleet johtivat seuraavaksi leirintäalueelle, jossa kymmenien tuhansien juhlijoiden bileet jatkuivat pitkälle aamun pikkutunneille saakka.
Voit jatkaa tästä torstain juttuun.
Teksti ja kuvat: Mika Roth
