Kent: Isola, 1997

Kentin kolmas levy Isola oli paljon muutakin kuin tehokkaan hittibiisin ja vuoden 1997 tunnussävelmän sisältänyt levy.

Muistan edelleen elävästi sen iltapäivän, kun olin saanut kuukausirahani ja astelin seinäjokelaisen kauppakeskuksen peliliikkeeseen ja hetken epäröinnin jälkeen päätin sijoittaa rahani Kentin Isolaan, josta olin kuullut sinkun Om du var här. Olin tuolloin vuonna 1997 räkänokkainen 15-vuotias peräseinäjokelainen teinipoika, ja myyjä katsoi hieman hämmentyneenä, ehkä jopa huvittuneena valintaani. Maksaessani levyn hän kysyi hieman ivalliseen sävyyn, että onko Kent minun mielestäni hyväkin yhtye. Vastasin teinipojan epävarmuudella, että kai se on.

Nyt kun keväällä 2012 kuuntelen helsinkiläisen yksiöni stereoista kyseistä levyä, niin uskallan sanoa suoraan, että kyllä Kent on hyvä yhtye. Sen ajaton musiikki, ruotsinkielisyys, ja koko ajan kehittyvä ilmaisu on luonut pohjan sille, että kyseessä todellakin on Pohjoismaiden suurin yhtye. Jos katsoo tänä päivänä taaksepäin, olivat Isolan lähtökohdat otolliset. Sen edeltäjä Verkligen oli huomattavasti kehittyneempi pop-levy verrattuna yhtyeen debyyttialbumiin. Verkligen myös esitteli yleisölle huomattavasti helpommin lähestyttävän Kentin, jossa popmusiikkia vietiin pois pikkuvanhasta aikuismusiikista, ja nyt laulut keskittyivät helppojen rallien, mutta myös isojen kertosäkeiden varaan. Verkligen oli kaikin puolin onnistunut pala, ja voisi kuvitella, että yhtyeellä oli paineita Isolan suhteen. Siitä huolimatta levy kuulostaa vaivattomalta ja tekijöidensä näköiseltä.

Kentin voimavara on ollut uusiutumisessa. Se on kyennyt kuulostamaan kerta toisensa jälkeen tuoreelta yhtyeeltä, vaikka takana on jo 20 vuotta musisointia ja kymmenen pitkäsoittoa. Ja nimenomaan uusiutuminen oli avaintekijänä Isolan erottamisesta edeltäjästään. Se on tunnelmaltaan huomattavasti synkempi ja pohdiskelevampi kuin Verkligen. Sen tummanpuhuvat kappaleet ovat silti puhuttelevia poplauluja, kaikenkansan musiikkia, jonka tunnusmerkki on Joakim Bergin laulumelodiat. Ruotsinkielisyydellään Kent on myös aina onnistunut erottumaan edukseen monista muista popyhtyeistä.

Levyn aloittaa Livräddaren, joka käytännössä tiivistää koko levyn teeman. Se yhdistää synkän yleistunnelman, jonka lopulta rikkoo kertosäe, jossa on kuultavissa pieni pilkahdus toivoa. Vaikka levy nimenomaan perustuu juuri epätoivon ja toivon yhdistämiseen, niin se ei kuitenkaan missään vaiheessa ala puuduttaa. Kaikilla hittilevyillä ei tarvitse olla ylinopeita kaahauksia ja yleisönhuudatuskohtia, vaan yksinkertaisesti hyviä kappaleita.

Om du var här on röyhkeä biisi, joka osui ja upposi popkansaan lähtemättömästi vuonna 1997. Kappaleen kertosäe on jopa häpeällisen yksinkertainen, ja juuri siitä syystä uskomattoman tarttuva ja yhä toimiva. Om du var här onkin Isolan selvin hitti. Voisi kuvitella, ettei levy-yhtiön palaverissa ole ollut kahta sanaa sanottavana, mistä biisistä julkaistaan sinkku.

Mutta Isola on paljon muutakin kuin yksi radioaallot vallannut neljän minuutin mittainen käyntikortti. Levyn materiaali vie kuulijaa mukanaan ja kokonaisuus toimii. Saker man ser ja Oprofessional petaavat tietä levyn puolivälille, johon on sijoitettu pianoon pohjautuva kaunis Owc. Omalla tavallaan se päättää niin sanotusti levyn A-puolen ja antaa kuulijalle pienen hengähdystauon.

Kentin ominaispiirteitä ovat helpot ja miellyttävät melodiat, mutta myös erittäin taitava soitto sekä kitarasoundi. Teknisesti Isola on onnistunut ja äänimaailma palvelee yhtyettä täydellisesti. Se kuulostaa kuitenkin bändilevyltä, eivätkä soundit missään vaiheessa ala ärsyttää tai kuulostamaan liian sliipatuilta. Isola kuulostaa juuri niin Pohjoismaiselta levyltä kuin sen pitääkin, mikä tekeekin siitä niin rakkaan.

Ja onhan Kentin voima ollut aina kertosäkeissä. Levyn toinen puolikas jatkaa siitä mihin ensimmäinen jäi. Celcius, Elvis ja Bianca edustavat rivakampaa Kentiä. Näiden kappaleiden väliin sijoitetut Innan allting tar slut ja Glider sen sijaan antavat levylle entistä syvällisemmän kaiun.

Ja kun Isolan päättää vuoden 1997 tunnussävelmä ja kaikkien kriitikkojen, yleisön, muusikoiden ja tavallisten kaduntallaajien ylistämä 747, jonka loppufanfaari on varmasti tehnyt vuosikausia tehtävänsä ja itkettänyt faneja ilta toisensa jälkeen, niin ei voi kiistää etteikö kyseessä olisi klassikko. 747 päättää parhaimman, tasaisimman ja ennen kaikkea Kentin levyistä ehdottomasti eniten bändilevyltä kuulostavan mestariteoksen. Samalla yhtye löi itse itselleen luun kurkkuun: Kent oli antanut kansalle pikkusormen ja kansa vei koko yhtyeen.

Isolan jälkeinen Hagnesta Hill oli todella kovatasoinen levy, mutta ei onnistunut ylittämään Isolaa. Pelko siitä, että yhtye keskittyisi kirjoittamaan toistuvasti uutta Isolaa, alkoi vaivata mieltä. Onneksi tänä päivänä voimme todeta sen pelon olleen täysin turhaa ja voimme ylpeänä katsoa yhden historiamme merkittävimmän ruotsalaisyhtyeen uraa.

Teksti: Petrus Koskimies
Kuva: kent.nu