Syskofrenia – jazzahtavaa taidepoppia kaikille
11.03.2016
Maailma tarvitsee yllätyksiä, niin suuria kuin pieniä, ja yllätyin melkoisesti, kun kuuntelin ensi kertaa Syskofrenian sielukkaan riemukkaasti soivaa Kasvoton kaupunki EP:tä. Jazzahtava ja keveä pop kun ei ensimmäisenä noussut mieleen kansikuvasta ja bändin nimestä. Yhtyeen ydin on vokalisti Saga Söderström, jonka kynästä EP:n materiaali on lähtöisin, ja lähestykin nimenomaan häntä haastattelun merkeissä.
Kertoisitko alkuun hiukan itsestäsi ja matkastasi tähän pisteeseen?
- Olen Saga Söderström, nuori muusikko Helsingistä. Musiikki on aina kuulunut vahvasti elämääni. Lapsuudestani muistan Kansallisoopperan käytävät ja erilaiset oopperaproduktioiden harjoitukset, sillä isäni oli siellä töissä ja olin usein hänen mukanaan. Lapsuuden salainen unelma-ammattini olikin oopperalaulaja. Koko suku on kulkenut klassisen muusikkotien ja niissä jalanjäljissä on ollut helppo kulkea.
Söderströmin elämään saapui ensin kuusivuotiaana piano, jota seurasi nopeasti käyrätorvi, mutta ammattikäyrätorvistin ura ei silti ollut se oikea tie, vaikka tilanne siltä hetken näyttikin. Haave laulamisesta ja oman musiikin teosta ei ottanut talttuakseen, ja suurimmaksi unelmaksi kasvoi oman levyn teko.
- Tein kappaleita pianolle ja laululle, soitin niitä itsekseni, mutten koskaan muille. Harkitsin jossain vaiheessa yksin artistiksi ryhtymistä, mutta bändin kokoaminen tämän musiikin ympärille on ollut parhaita päätöksiä, mitä koko muusikonurallani olen tehnyt.
Vuonna 2013 käynnistyivät lauluopinnot ja kun opiskelu alkoi Kallion lukiossa, löytyivät myös ensimmäiset bändikaverit rumpalin ja basistin muodossa. Yhtä rumpalia myöhemmin koitti ensimmäisen oikean keikan aika, kun oli aika osallistua bändikisaan.
- Tulimme kisassa kolmansiksi lähes 90 bändin joukosta, ja kisa ryhmäytti yhtyettämme paljon. Kisan jälkeen aloimme keikkailla, ja usein kysyttiin, voisiko musiikkiamme ostaa tai kuunnella jostain. Aloimme keskustella levyn teosta kesällä, ja lokakuussa löysimme jo itsemme studiosta. Elinikäinen unelmani oli nyt totta, olin tehnyt levyn, ihan itse.
- Elämässäni on toki myös muita proggiksia, kuten rytmimusakuoro Musta Lammas ja Musiikkiteatteri Skene, jossa tänä vuonna teen Betty Rizzon roolia musikaalissa Grease. Minulle tärkeää on se, että musiikin ja siitä aiheutuvan ilon voi jakaa jonkun yhteisön kanssa, ja Syskofrenian lisäksi näissä kahdessa se toteutuu loistavasti.
Kuunnellessani levyä en oikein tiennyt mitä kuuntelin. Jazzahtavaa poppia, ehkä vähän folkin kaikuja ja singer-songwriter -meininkiäkin oli havaittavissa. Kitaraton kokoonpanokin, eli laulu, piano, trumpetti, basso ja rummut, viittaa jazziin, mutta miten itse kiteyttäisit Syskofrenia musiikin ihmiselle, joka ei aiemmin kuullut siitä mitään?
- Masteroijamme Eetu Seppälä kiteytti musiikin jazzahtavaksi taidepopiksi. Se on mielestäni hyvin kuvaava, mutta lainaamme paljon myös muusta musiikista, kuin jazzista. Soittajien erilaiset taustat ovat suuressa roolissa: yhtyeestä löytyy jazz-osaamista, klassisen musiikin taitajia, musikaalisoundia, funk-bassoa ja puhdasta pop-meininkiä. Sillä ei mielestämme ole väliä, mihin genreen musiikki ahdetaan, vaan sillä, kuulostaako se hyvältä ja koskettaako se.
Esityskieli on suomi, oliko kielivalinta alusta saakka selvä?
- Kyllä. Minulla ei ole muihin kieliin yhtä vahvaa tunnesidettä, enkä luultavasti osaisi tehdä yhtä herkkää tai syvää lyriikkaa englanniksi. Suomi on myös kaunis kieli, kun sitä käyttää oikein. Ruotsiksi kirjoittaminen on ollut työn alla, mutta vielä en ole saanut aikaiseksi. Ehkä tulevaisuudessa.
Kappaleet vaikuttavat hyvin teksti-keskeisiltä ja Söderströmin mukaan lähtöpisteenä toimivatkin aina sanat, joiden pohjalta melodia ja harmonia lähtevät sitten muodostumaan. Kaikki sävellykset ja sanoitukset ovat peräisin kynästäsi, joten onko Syskofrenia johtamasi yhtye vai demokratia?
- Syskofrenia on johtamani, tekemääni musiikkiani soittava ja minua säestävä yhtye, mutta jokainen soittaja on minulle tärkeä, enkä vaihtaisi ketään heistä pois. Syskofrenian oma soundi on muotoutunut juuri tällä hetkellä vaikuttavien soittajien käsissä, ja jäsenten visiot kietoutuvat yhteen juuri sopivalla tavalla.
Kappaleiden syntytapa heijastaa hyvin tätä kaksisuuntaista maailmaa, sillä vaikka raaka materiaali on peräisin yhdestä lähteestä, sovitetaan ja työstetään sitä yhdessä niin, että soittajat saavat ideoitaan kuuluviin. Bändi tavallaan herättääkin kappaleet eloon ja antaa niille lopullisen muodon.
Jos voisit palata ajassa taaksepäin, mitä muuttaisit omasta elämästäsi?
- Viittaako tämä kappaleeseen Takaisin?
Kyllä, kysymys taitaa olla tuosta kappaleesta innoittunut.
- En muuttaisi mitään, sillä kaikki se, mitä olen tehnyt tähän mennessä, on tehnyt minusta minut. Ehkä menisin laulutunneille vähän aikaisemmin, niin voisin nyt olla parempi. Soittaisin myös enemmän pianoa ja opiskelisin enemmän teoriaa.
Koskettimet, torvet ja rytmisoittimet ovat erittäin tärkeässä roolissa, eikä kiekolla kuulla siis lainkaan kitaraa. Oliko yhtyeen muoto heti alusta saakka selvää?
- Yhtyeen kokoonpano on tavallinen jazz-musiikissa. Se oli lähtökohta ja oikeastaan ainoa mahdollinen vaihtoehto omassa päässäni. En koskaan ole edes ajatellut, että yhtyeessä pitäisi olla kitara. Tämä johtuu ehkä osittain siitä, että itse soitan pianoa ja teen demot aina pianolle. Se myös tekee musiikista vähän kevyempää, mikä on ollut aina tärkeää.
Entä mihin suuntaan Syskofrenian soundi ja tyyli saattavat kehittyä tulevaisuudessa? Vai onko nyt saavutettu piste, jossa on hyvä pysyä?
- Itse tykkään siitä soundista, joka meillä nyt on, mutta soittaessamme lisää yhdessä sointi yhtenäistyy ja paranee. Tavoitteeni on kehittyä jatkuvasti muusikkona ja tehdä ainutlaatuista, omannäköistäni musiikkia, vaikka radiosoitto ja julkisuuskin ovat kiikarissa. En ole huolissani siitä, jos soundi muuttuu esimerkiksi ulkopuolisten tuottajien puolesta tulevaisuudessa, kunhan voin itse seistä sen takana, mitä teen.
Syskofrenian tulevaisuus näyttääkin mainiolle. Kappaleita on kasassa reilun keikallisen verran, ja lisää valmistuu koko ajan. Näistä jokainen avaa myös hiljalleen uusia ovia ja ikkunoita bändille, jonka musiikilliselle kehitykselle ei ole asetettu rajoja. Lisäksi yhtye pääsee myös esittämään kappaleitaan kevään aikana yleisölle, mutta tehtävääkin riittää.
- Suuntamme on tällä hetkellä osallistua mahdollisimman moniin kilpailuihin, panostaa siihen ja saada sitä kautta näkyvyyttä. Tänä vuonna myös panostamme promootioon yleisesti ottaen enemmän kuin viime vuonna niin ajallisesti kuin taloudellisestikin. Tärkeintä olisi saada musiikkimme kaikkien ulottuville ja tehdä ihmisistä siitä tietoisia.
Näihin nousujohteisiin fiiliksiin kelpaa päätellä haastattelua, mutta vielä yksi kysymys: jos Syskofrenia olisi tie, niin missä se kulkisi, mitä sen varrella olisi ja mihin se johtaisi?
- Räntäsateinen, lokakuinen moottoritie Kouvolaan, jota pitkin ajaessa autolla kuumeessa meinaa nukahtaa rattiin ja muut matkustajat rusentuvat rumpujen, torvien ja bassokessin alle. Tiellä on pimeää, mutta reunoilla on paljon valoja. Tie johtaa jonnekin, missä on hyvä olla.
Haastattelu: Mika Roth, kuvat: Pietari Purovaara
