Kaide Luukkonen & Lupaus – hyvänmielen rockia parhaalla kokoonpanolla
08.12.2017
Kaide Luukkonen julkaisi soolodebyyttinsä vuonna 2014. Kiekon biisejä piti tietysti soittaa myös livenä, joten seuraavaksi kasattiin yhtye. Ja kun yhtye oli kasassa, niin samalla myös uusia biisejä tuli työstettyä ryhmän avulla. Ja näin Kaide Luukkonen & Lupaus oli syntynyt. Ryhmän itsensä mukaan nimetty debyyttialbumi louhi 60- ja 70-luvun rockia sen verran mehukkaasti, että Desibeli.net haastatteli Kaidea kiekon, ja vähän muidenkin asioiden tiimoilta.
Lähdetäänkö liikkeelle tuosta otsakkeesta, eli mistä yhtye sai nimensä? Liittyykö tähän jokin tietty lupaus, vai mistä on oikein kyse?
- Lupaus-nimi on hieman hämärän peitossa, mutta sen verran muistan, että väkevästi se sisällön lisäksi liittyi myös muotoon. Luukkosen perässä pitää ehdottomasti tulla jotain mikä alkaa L-kirjaimella! Nämä tällaiset Tom Petty And The Heartbreakers -tyyppiset nimet ovat aina kuulostaneet nastoilta ja yksin soitetun soololevyn jälkeen tuntui luontevalta värkätä samankaltainen nimi omallekin bändille.
- Olet ehtinyt urallasi soittaa useammassakin eri yhtyeessä. Kuinka Kaide Luukkonen & Lupaus eroaa aiemmista bändeistäsi, ja oletko juuri nyt yhtyeen kanssa siellä missä haluatkin olla?
- Tämä on tietenkin eniten minun näköinen bändi, kun minä kerta biisitkin teen. Tyylillisesti ollaan juuri sellaisessa maastossa missä haluankin. Pidän tällaisesta vanhasta kamasta ja paras bändikokoonpano on ehdottomasti kitara, rummut, urut, basso ja mahdollisimman monta stemmaa.
Esikoisalbuminne on melko laaja kattaus 60- ja 70-lukulaista rockia, ja taitaa siellä olla ihan yksi bossa novaksikin luokiteltava raita seassa. Kuinka pitkään albumin materiaali on muhinut ja tuliko lopputuloksesta sellainen kuin luomisprosessin alussa kuvittelitkin?
- Osa biiseistä on varsin tuoreita, mutta osa jopa 20 vuotta vanhoja. Näistä sitten bändisovittamisella tuli sellaisia kuin tuli, eli kyllä ne vanhimmatkin pohjat aika paljon muuttuivat siinä soittaessa. Kimpassa soittaminen on kyllä siinä mielessä kivaa, että biisi saattaa hioutua todella erilaiseen suuntaan kuin säveltäessä olin ajatellut. Sitten vielä omat yllärinsä tuo nauhoitukset, jotka saattavat tuoda vielä uusia näkökulmia lauluihin, vaikkei sellainen tarkoitus olisikaan.
Biisikirjo on rikas ja studiossa tehtiin enemmän, kuin mitä livetilanteessa pystytään toistamaan. Eli ihan jokainen kitara- ja urku-raita ei tule soimaan yksi-yhteen lauteilla, mutta Kaiden mukaan on ihan mukavaa, että bändi kuulostaa livenä erilaiselta kuin levyllä, kunhan punaista lankaa ei hukata. Yhtyeen soundi ei tule myöskään vastaisuudessa kokemaan mitään radikaaleja muutoksia. Eli koneosastolla ryyditettyä rockia on turha odotella, koska musiikin tulisi pysyä luonnollisena ja soitettavana.
Äänitysvaiheessa seurattiin alkuperäistä suunnitelmaa, eli jo työstetyt biisit ikuistettiin ja aiemmin kelpuutettuja raitoja ei tiputettu rannalle. Toisaalta myöskään sessioissa syntyneitä uusia siivuja ei edes yritetty tunkea mukaan, vaan niiden annetaan rauhassa kehittyä ja päätyä kenties sitten sille seuraavalle kiekolle. Esikoisalbumi on näin ikuistanut bändin alkuvaiheen, ja toimiikin mainiona aikakuvana vuodesta 2017.
Kappaleista etenkin Voisin palvoa saatanaa ja Pelimiehet yllättivät erilaisuudellaan. Kaide korostaa kummankin biisin poliittisia tekstejä.
- Voisin palvoa Saatanaa sai alkunsa tv-uutisista, missä jälleen kerran joku hullu sotki uskonnon, politiikan ja ihmisoikeudet samaan keittoon. Pelimiehet on puolestaan puhdas talouspoliittinen laulu. Kertoo aika paljon siitä miten nyky-yhteiskunnan raha-asioita hoidetaan.
Teksteissä sohitaan toisinaan rohkeasti, kuten aiemmin jo ilmeni, mutta Kaiden mukaan aiheet ovat juuri niitä jotka sattuvat kulloinkin kiinnostamaan. Artistin sanoin ”lauluissa on kiva soittaa turpaansa”. Toisaalta etenkin ensimmäinen levy on ollut monien pienempien lasten mieleen, joten ehkä sitä kannattaisi soittaa vastaisuudessakin – sieltähän ne tulevat kuulijamassat kasvavat hiljalleen.
Palataan vielä takaisin noihin esiin nostamiini siivuihin. Voisin palvoa Saatanaa on tyyliltään aika santanamainen, ja nähtävästi ihan tarkoituksella. Pelimiehet nosti taas syystä tai toisesta mielleyhtymiä itsensä Princen suuntaan. Miten nämä muusta ryhmästä muotonsakin puolesta esiin pomppaavat raidat saivat alkunsa?
- Muodon puolesta en kyllä muista miten moisiin ratkaisuihin päästiin. Tuo säveltämispuoli tulee sen verran syvemmältä jostain mistä lie aivokurkiaisesta, ettei sitä ei aina tule kovinkaan tietoisesti mietittyä. Treeniksellä sovitusvaiheessa esim. Saatana karkasi välittömästi tuonne Santanan suuntaan, eikä sitä kannattanut muualle väkisin viedä.
Kaide korostaa vielä sovitusvaiheen merkitystä. Soittajat ovat jokainen oman musiikkihistoriansa summa, joten ratkaisuissakin nojataan helposti tuttuihin muotoihin.
- Välillä vain huomaa että "tähän on pakko saada vielä yksi sointu ja sen on oltava sellainen Rolling Stones -sointu".
Kaikki sävellykset ja sanoitukset on merkitty Kaiden nimiin, sovitusten ollessa koko bändin nimissä. Iänikuista bändidemokratiaa pohdittaessa Kaide osoittautuu harvainvallan kannattajaksi, sillä laajempi yhteistyö tarkoittaisi vain kompromisseja.
- Periaatetasolla en vastusta kenenkään toisen sävellyksiä, mutta kieltämättä kuulostaa oudolta, että joku osaisi säveltää minun laulutyylilleni sopivia biisejä samalla tavalla kuin minä itse. Että ei nyt varsinaisesti ihan suljeta sitä ovea, mutta ei kyllä pidetä levälläänkään.
Levy alkaa ja päättyy siitä, kun ollaan menossa himaan. Alussa nähtävästi omaan ja lopussa sinne puolison, tai kaverin, kotiin, jossa viihtyy niin hyvin. Oletko siis koti-ihmisiä?
- Viihdyn kyllä hyvin kotona ja meillä on kaunis koti, että siinä mielessä koti on kiva juttu. Noissa lauluissa koti voi toki välillä merkata jotain muutakin kuin fyysistä kotia, vaikkapa turvallisuutta, lapsuutta tai jotain muuta vastaavaa.
Koti on kieltämättä kiva mesta, ja kyllähän siellä sopii viihtyä itse kunkin. Entä koska voimme lukea naistenlehdistä omasta kodistasi - vai tuleeko moista tapahtumaan koskaan?
- Kyllä meidän kotia sopii lehtien palstoille kuvata, jos jotain sellainen kiinnostaa. Mä asettelisin ennen kuvausta kaikki Dostojevskit ja Tolstoit sillä lailla "vahingossa näkyville paikoille", jotta loisin itsestäni syvällisen kuvan. Laatuelokuvia ja harvinaista taidemusiikkia, aijaijai!
Uusi bändilevy on siis uunituore, mutta Kaide ei sulje mahdollisuutta myöskään totaaliseen soolomeininkiin palaamisesta studion puolella. Tosin tällä hetkellä bändi kuulostaa omaan korvaan paremmalta kuin pelkkä artisti, joten miksi tehdä niin – ainakaan toistaiseksi. Nyt ryhmä tähyää eteenpäin ja tarkoitus on tehdä mahdollisimman paljon keikkoja, sekä uusia levytyksiä.
Juttuhetki lähestyy loppuaan, joten lopuksi sana on vielä vapaa. Eli jäikö jotain isompaa vielä sanomatta?
- Eipä mitään. Pysykää ihmisinä älkääkä perkele aina olko niin ilkeitä ja ahneita.
Haastattelu: Mika Roth, kuva: Jesse Marhia
