Haastattelut

Ei Kiinnosta

08.06.2018



Ahaa. Monitulkintaisuuden heiluriovet siis avautuvat, joten annetaan niiden läpsyttää hetki takanamme. EP:llä kuullaan myös hieman poikkeuksellisempia soittimia, kun mukana on puhaltimiakin. Mitä kaikkea levyllä kuullaan ja tullaanko näitä mausteita kuulemaan myös keikoillanne?

- Rytmimuna, djembe, bambuhuilu, akustinen kitara, viulu ja hammond urut. Kyllä noita keikoillakin aika-ajoin kuullaan, myös huuliharppua. Aiemmin keikoilla on vieraillut jo saksofoni ja trumpetti.

Mutta minkälainen yhtye Ei Kiinnosta on sitten livetilanteessa? Tuohon kysymykseen ei saatu vastausta itse soittajilta, sillä herrain mukaan kaikki käy ja tilanne on avoin – kunhan bäkkärillä on ravintoa ja riittävällä etanolimäärällä ryyditettyjä ravintoliuoksia.

EP on näinä päivinä melko näppärä annos musiikkia, mutta julkaisitte vuoden 2016 puolella myös Karate-albumin. Onko uutta albumia luvassa, tai kenties lisää pienjulkaisuja?

- Todennäköisesti molempia, ja videotakin on suunnitteilla.



Jos voisitte matkata lentävällä matolla juuri nyt ihan minne vain - vaikkapa soittamaan keikan, niin mihin matkaisitte?

- Japaniin pyykkipuiston kautta.

Musikantit eivät kommentoi mahdollista paluumatkaa, mutta mistä ihmeestä Tesoman Jeesus Kristus -kappale oikein kertoo?

- Kuuntelijat tehköön oman merkityksensä päässään... ...Tesomalla on aina joku jeesus kärsimässä toisten puolesta.

Hetkemme on lähestymässä loppua, eikä ryhmältä heru sen kummempaa loppupuheenvuoroa. Mitä nyt potentiaalisia kuulijoita kehotetaan seuraamaan yhtyeen sivustoja sosiaalisessa mediassa. Siellä on sitten aikaa olla sosiaalisempi. Desibeli.net kiittää ja kumartaa.

Haastattelu: Mika Roth, kuva: Ei Kiinnosta




Lukukertoja: 4423
Facebook
Artistihaku
Lue myös nämä
Haastattelussa myös