Young Marble Giants: Colossal Youth, 1980
04.12.2020
Young Marble Giants eli vain lyhyen aikaa, eikä bändiltä ilmestynyt kuin yksi ainoa albumi, sekä muutama pikkukiekko. Ryhmän vaikutus musiikin historiaan on kuitenkin kiistaton, ovathan mm. Kurt Cobain sekä Belle and Sebastian ylistäneet walesilaisten minimalistisen postpunkin voimaa. Nyt klassisesta albumista on ilmestynyt 40-vuotisjuhlajulkaisu, jolla on tietysti mukana runsaasti bonuksia.
Domino
Colossal Youth on siis ryhmän ainoa pitkäsoitto ja sen syntyhistoria on jo sinällään huomionarvoinen. Näinä loputtomina studiohinkkausten aikoina monikaan ei saisi äänitettyä edes pohjia yhteen biisiin viidessä päivässä, mutta Young Marble Giants ehti äänittää samassa ajassa koko albuminsa. Miksaukseen käytettiin noin 20 minuuttia kappaletta kohden, eikä päällekkäisäänityksiä paria poikkeusta lukuun ottamatta tehty.
Ryhmän postpunk on tämän takia minimalistista ja karsittua, mutta sehän ei tarkoita sitä, että musiikki olisi millään tavoin yksinkertaista. Näin karussa maisemassa vokalisti Alison Statton on selvästi bändin ja levyn sielu, jota Philip Moxham veikeä basso ja Stuart Moxhamin urut säestävät ja tukevat. Stuart soittaa myös jonkin verran kitaraa, mutta pääosissa ovat laulu, basso ja urut.
Äärimmilleen karsittua palettia osataan kuitenkin käyttää siten, ettei albumin alkuperäisen 15 kappaleen aikana ikävä pääse kylään. Toiset biisit ovat lähinnä basson ja laulun keskustelua, toisissa taas urut ovat postpunkin junaa eteenpäin puskeva voima, mutta hämmentävää on kappaleiden luoma kirjo. Eikä tässä edes sen kummemmin kikkailla soundeilla tai efekteillä, koska kuten edellä tuli jo mainittua, juuri mitään ei ole jälkikäteen lisäilty ja iso osa materiaalista on napattu talteen ensimmäisellä otolla.
Etenkin nimibiisi Colossal Youth, joka sai alkujaan sulkea A-puolen, on todella terhakka pikku poppis veikeine koskettimineen ja nykivine rytmeineen kaikkineen. Hilpeämpää puolta ryhmästä edustaa onnistuneesti myös A-puolelta niin ikään löytyvä Eating Noddemix, jolla bändi suorastaan kosiskelee kuvitteellisia kuulijoitaan.
Young Marble Giantsin saavutuksia vaatimattomissa oloissa korostaa entisestään myös se, että jäsenet olivat kiekkoa tehtäessä vasta hädin tuskin parikymppisiä. Toki kaikilla oli jo jonkin verran kokemusta bändisoittamisesta, mutta Colossal Youth aurasi aivan uudenlaisilla postpunkin teillä. Soundien minimalistisuus onkin yksi syy siihen, että albumi kuulostaa yhä tänä päivänä tuoreelta – aivan kuin demot olisivat vasta äskettäin nauhoitettuja. Paitsi että nämä eivät ole demoja, vaan lopullisia versioita.
Albumista on tehty jo monta uudelleenjulkaisua, josta uusimmalla on mukana koko Testcard EP sekä Final Day -sinkun biisit, jo aiemmin kuultua Colossal Youthia lukuun ottamatta. Mukaan tälle uusimmalle laitokselle on kelpuutettu myös neljä siivua kokoelmalevy Salad Daysin kätköistä, sekä yksi Is the War Over? -kokoelman raita, Ode to Booker T. Viimeksi mainitusta voi jo löytää viitteitä progen ja rikkaampien virtausten jäljistä, sekä elektronisista maailmoista. Stattonhan perustikin pian Young Marble Giantsin hajoamisen jälkeen Weekend-yhtyeen, jonka esikoisalbumi ilmestyi jo vuonna 1982 niin ikään Rough Traden kautta, ja joka lähti seikkailemaan keveämpiin soundimaisemiin.
Muista bonusraidoista etenkin discon (!) kanssa flirttaileva Clicktalk ja elektronisilla kokeiluillaan hämmentävä Have Your Toupée Ready ovat mielenkiintoisia musiikkiarkeologian löytöjä. Syvemmälle industrialin ja avantgarden syövereihin sukeltava The Man Shares His Meal With His Beast onkin sitten jo puhdasta äänitaidetta, jossa vastuu kuultavasta siirtyy kuulijalle, samoin kuin kaikki siihen liittyvät tulkinnat. Young Marble Giants oli jo selvästi valmis siirtymään eteenpäin, joten bändin kahden vuoden mittaiseksi jäänyt taival oli jo tehnyt tehtävänsä ja saavuttanut lakipisteensä.
Kokeilut ovat kokeiluja ja harvinaisia herkkuja on mukava maistella aina silloin tällöin, mutta itse suosittelen silti Colossal Youth -albumiin tutustumista nimenomaan alkuperäisessä albumimuodossa. Onkin mukavaa, että uudelleenjulkaisun tuplavinyylilaitoksessa alkuperäinen kiekko on omalla levyllään, ekstrojen ja bonusten täyttäessä puolestaan toisen levyn.
Mika Roth
