Pienet

Sinkut II - Huhtikuu 2021

29.04.2021


Anton Haring: Step Towards the Sun Anton Haring: Step Towards the Sun

Vuosi sitten Anton Haring tavallaan hurmasi folkahtavalla popillaan, kun Falling-sinkku nimensä vastaisesti nostatti fiiliksiä. Pientä pykimistä aiheuttivat ainoastaan heppoiset soundit sekä kokonaisuuden silmiinpistävä kotikutoisuus, joka kääntyi negatiiviseksi voimaksi. Hyvä biisi olisikin ansainnut viehättävämmät karmit, jotta melodinen folkpoppis olisi saanut kunnon mahdollisuuden.

Vuotta my√∂hemmin Anton Haring on osittain samassa pisteess√§. Englannin kieli taittuu luontevammin ja sounditkaan eiv√§t ole aivan niin amat√∂√∂rim√§iset kuin ennen. Hiljaisesti k√§ynnistyv√§ ja feidaukseen p√§√§ttyv√§ nelj√§ ja puoliminuuttinen on p√§√§linjoiltaan kohdillaan, positiivisten vibojen hehkuessa rivien v√§list√§. L√§hes kaiken itse soittanut nuoriherra on luonut jykev√§n b√§ndisoundin, joka kuitenkin asettuu kuuliaisesti biisin tarpeiden ‚Äď sek√§ vokaalien ‚Äď taakse. V√§liosassa uskalletaan jo rakennelle barokkipopin kaaria ja pieni kitarasoolokin on mukana, mutta raskas tunkkaisuus ei p√§√§se pilaamaan kipaleen sis√§ilmaa. Lupaavampaa.

Mika Roth


Dead End Finland: Beyond the Distance Dead End Finland: Beyond the Distance

Dead End Finland on hitaasti mutta varmasti löytänyt oman tiensä ja paikkansa musiikkikentillä. Alkujaan death metalista lähtenyt retki on vienyt ryhmän aivan omaan paikkaan, jossa genrenimikkeet ovat käyneet suhteellisen turhiksi ja soundista on tullut taatusti omanlaistaan. Beyond the Distance on toinen single tulevalta EP-levyltä, jonka tarkemmasta julkaisuajankohdasta ei ole tätä kirjoitettaessa tietoa.

Beyond the Distance omaa vahvan ydinmelodian, jonka ympärille vajaa neliminuuttinen biisi kasvaa kuin itsestään. Vokaalit ovat lähes kautta linjan ns. puhtaat, ja tuolla saralla yhtyeen tilanne onkin mitä vahvin. Koskettimet luovat taustalla sinfonista vaikutelmaa, mutta kiipparit eivät vaikuta millään tavoin muovisilta, saati sitten jälkikäteen päälle lätkäistyiltä. Kielisoittimet ovat kuitenkin rumpujen kera se voima ja moottori, joka pitää Dead End Finlandin oikealla tiellä, ja kyllähän tätäkin kaihoisaa metalliherkkua kelpaa pyörittää kunnon volakalla. Anteeksi vaan, naapurit.

Mika Roth


Elmeri: Rokkenroll Elmeri: Rokkenroll
Playground Music Finland

Jo 50-luvulla nuorisoa varoiteltiin siit√§, ett√§ rock‚Äôn‚Äôroll musiikin takana on itsens√§ sielunvihollinen. T√§m√§n v√§itteen allekirjoittaa my√∂s debyyttialbuminsa ensimm√§isen sinkun julkaissut Elmeri. K√§√§nteisfilosofiaako? Kenties, mutta saatesanoissa Elmeri kyll√§ kertoo, kuinka h√§n luki aiemmin filosofiaa, meditoi ja aikoi pys√§ytt√§√§ ilmastonmuutoksen ‚Äď kunnes rock‚Äôn‚Äôroll luikerteli korvasta takaraivoon ja sai tarttumaan s√§hk√∂kitaraan.

Rock siis soi ja rollaa, mutta 50-luvun kaiut jäävät ennemminkin 70-luvun rouhean rockin jalkoihin. Tässä ei näet ole Marc Bolan kovinkaan kaukana, vaikka artisti suurimmat kimallepilvet jäävätkin toiseen kertaan. Ollaanhan tässä alkulähteillä, lyriikan julistaessa rockin epäpyhyyttä, mutta muoto täydentää sisältöä ja Elmeri osaa soittaa rokkikitaraansa tyylillä. Siihen päälle kun lasketaan mureva bassolinja ja asianmukaiset ’ou jee’ huudot ja vielä mukaan tuuppaava kertosäe, niin sehän on siinä. Olkaa siis varovaisia rokkia kuunnellessanne, sillä piru vaanii useammalla oksalla, mutta sen avulla voitte kyllä löytää tienne Nirvanaan, Valhallaan ja ties minne muualle. Valitkaa siis viisaasti.

Mika Roth


Hanging Garden: Kuura Hanging Garden: Kuura
Lifeforce Records

Pohjoisesta synkkyydestä elinvoimansa ammentava metalliryhmä Hanging Garden on hiljalleen valmistautumassa seitsemännen pitkäsoittonsa julkaisuun. Näillä näkymin Skeleton Lake ilmestyy toukokuussa ja sitä pohjustaa nyt sinkkubiisiksi valjastettu Kuura. Nimestään huolimatta siivu on täysin englanninkielinen, eikä ryhmän melankolinen metalli ole ainakaan menettänyt rosoisuuttaan.

Kuura k√§ykin matkaan hiljaa, mutta jo kymmenen sekunnin kohdilla ensimm√§inen t√§yslaidallinen saadaan niskaan. Rytmiryhm√§ takoo raskain k√§sin mutta hitaasti, kitarat raastavat raakojen vokaalien yll√§ ja kaiken sekaan mahtuvat viel√§ kiipparitkin. Pian kaasua nostetaan ja melodinen naislaulu saa paljastaa kolikon toisen puoliskon, mink√§ j√§lkeen raaka ja kaunis voivat liitty√§ toisiinsa sekoitussuhteen vaihdellessa seuraavien vajaan viiden minuutin ajan. Kertos√§keen julmassa vy√∂rytyksess√§ on kiistatta alkukantaista voimaa, jota my√∂s lyriikoissa k√§sitell√§√§n, naislaulun tuodessa mukaansa √Ąiti Maan mystisyytt√§.

Mika Roth


Her Alone: Into the Night Her Alone: Into the Night

Her Alone Into the Night -sinkusta on tarjolla peräti neljä eri versiota: radio edit, akustinen, orkestroitu versio, sekä tietysti myös perusnäkemys. Näistä arvioin nyt albumille päätyvän alkumuodon, sillä alkuperäinenhän on aina alkuperäinen. Bändin sinfoninen metalli tulee taatusti herättämään mielleyhtymiä niin Within Temptationin kuin Nightwishin suuntaan, mutta onko tuosta toisaalta haittaa? Tärkeintähän on itse biisi, kuinka musiikki toimii ja minkälaisia tuntoja se herättää korvien välissä.

Tunnustan vierastaneeni kipaletta ensimmäisellä yrittämällä, mutta kertosäkeen koukku on terävä, kestävä ja aivan omanlaisensa. Her Alone osaa lisäksi pitää biisinsä samaan aikaan isona ja intiiminä, mikä on erittäin harvinainen taito. Naisvokalistin puhdas lausunta ja pehmeä fraseeraus saavat kappaleen lentämään, eikä edes irrallinen kitarasoolo sotke palettia, kun perään saadaan virkistävää väliosaa ja lopun kohottelua. Tutun kuuloista, mutta kaiken ollessa kohdillaan kannattaa vain nauttia kyydistä. Hyvä biisi on aina hyvä biisi.

Mika Roth


Ilkka Niemi: Yöretki Ilkka Niemi: Yöretki

Ilkka Niemi on tamperelainen pitkän linjan muusikko, jonka vahvin soitin on viulu. Eikä Niemi jää vinguttelemaan viuluaan kuten vaikkapa perinteisemmässä folkissa tai kansamusiikissa, vaan herra suosii lämpimiä akustisia soundeja sekä tarttuvia rytmejä. Yöretki onkin lattarihenkinen pop-biisi, jossa viulu asettuu pohjoisesta näkökulmasta tarkasteltuna aivan uudenlaiseen asemaan, suoraan siihen marimban viereen.

Y√∂retki kertoo kissan √∂isist√§ seikkailuista, jotka viev√§t rohkean viiksiniekan aina uusiin vaaroihin, mittel√∂ihin ja seikkailuihin. Niemi ei ole omistanut koskaan kissaa ‚Äď tai asunut moisen kanssa yhdess√§ ‚Äď mutta mirrin n√§k√∂kulma osataan silti luoda kuulijan nautittavaksi. Ja kun y√∂n puolella liikutaan, kulkee biisikin vaanien popin samettista ja lattarimaisempaa pintaa pitkin. Vokaalit ovat enemm√§nkin v√§h√§eleist√§ lausuntaa, huomion kiinnittyess√§ rikkaan eksoottisen soitinpalettiin, sek√§ sen luomaan svengiin. Jatkoksi luvataan kokonaista pitk√§soittoa, jolla tuullaan kuulemaan mm. viululla ryyditetty√§ reggaeta.

Mika Roth


Jan Vilhelm: Merenneito Siriukselta Jan Vilhelm: Merenneito Siriukselta
Karhuvaltio Records

√Ą√§ret√∂n avaruus voidaan n√§hd√§ yhten√§ suurena meren√§, jonka et√§isyydet saavat mahdollisten matkalaisten ajan kulumaan ehk√§p√§ toiseen tahtiin. Mik√§li astrofyysikkoja ja suhteellisuusteoriaa on siis uskominen. Jan Vilhelm luo folkahtavaa ja kummallisuuteen taipuvaista poppia, jossa oikeastaan mik√§ tahansa on mahdollista. T√§ll√§ er√§√§ tarinan kertoja nostaa peukkunsa yl√∂s ja ehk√§p√§ Merenneito Siriukselta nappaa h√§net kyytiins√§.

Ihmistä on jo pitkään ajanut eteenpäin kaipuu muualle, ihan toisiin tähtijärjestelmiin saakka, tai ainakin seuraavaan kaupunkiin. Biisin mystinen neito saa Jan Vilhelmin soittamaan samaan aikaan mystiseltä ja tutulta kuulostavaa musiikkia, jossa akustisuus on vahvaa, mutta sähköisyyskään ei ole kirosana. Rytmi on vetävä, pieni melodia hurmaa ja laulajan tapa kuulostaa jokamieheltä on tässä kattauksessa etu. Pienestä hetkestä kertova siivu pysyttelee pienellä alalla, poljennon toimiessa ovelasti koukuttajana. Luvattua pitkäsoittoa odotellessa kelpaa kuunnella tätä, sekä monia jo aiemmin ilmestyneitä Jan Vilhelmin sinkkuja.

Mika Roth


Luukas Oja: Poissa Luukas Oja: Poissa
Playground Music Finland

Viime vuoden ehdottomia musiikkivoittajia oli Luukas Oja, jonka mainio debyyttialbumi Väritetty todellisuus summasi vahvojen pienjulkaisujen pohjustaman alkutaipaleen. Eikä bändi ole jäänyt lepäilemään laakereilleen, sillä Poissa on tulevan kakkosalbumin ensimmäinen singlelohkaisu. Suuri kysymys kuuluukin: onko vaikean toisen albumin kirous varjostanut tekemisiä?

Luukas Oja niitti ansaittua kiitosta, mutta etenkin tuota taustaa vasten Poissa soundaa hämmästyttävänkin raikkaalle ja rullaavalle. Soundia on ruuvattu aavistuksen verran tarttuvampaan suuntaan, mutta yllättävää oli lukea saatesanoista tulevan albumikokonaisuuden pohdintaa. Siinä missä debyytti oli, kuten debyytit lähes aina ovat, ’best of demos, single & promos’, on yhtye nostanut reippaasti tähtäintään. Poissa nojaa vokaaleihin ja vahvaan melodiaan, jota viedään eteenpäin raskain ja kevein askelin, ja kyllä: myös tämä biisi tarttuu kuin terva. Hyvältä vaikuttaa siis, etenkin kun tuotantopuolellakin otetta on terävöitetty.

Mika Roth


Monday Piece: It Ain’t Over Yet Monday Piece: It Ain’t Over Yet

Monday Piece on vuonna 2020 perustettu yhtye, joka nytkähti liikkeelle kuten niin monet muutkin musiikkiproggikset. Aluksi soiteltiin covereita ja kun kone lähti käymään kaikilla sylintereillä, niin ajatus oman materiaalin luomisesta tuntui luonnolliselta jatkolta. Ainakin tällä hetkellä Monday Piece on kahden jäsenen muodostama ja tyylinä toimii 80- ja 90-luvuista innoittunut poprock.

It Ain’t Over Yet on sanalla sanoen voimaannuttava biisi, jonka melodiakulku ja sanoitus valavat uskoa huomiseen. Tuo onkin loistava viesti näinä aikoina, mutta duo ei kuitenkaan sorru ylisokerointiin, vaan biisissä on myös tummempaa taustasävyä. Kitara soi heleänä ja vokaalit sijoittuvat pintaan, taustakuiskauksen toimiessa ovelana koukkuna. Oletettavan niukka budjetti on selvästi rajannut tekemisiä, mutta se ei kuulu tarpeettoman paljon lävitse, jos nyt rytmipuoli ohueksi jääkin. Tärkeimmät asiat, eli itse biisi ja sen toteutus, ovat kuitenkin siinä määrin kuosissa, että projektia kannattaa ehdottomasti jatkaa.

Mika Roth


Neiti Rubinstein: Rakasta mua! Neiti Rubinstein: Rakasta mua!

Neiti Rubinstein julkaisi reilu pari vuotta sitten Eläköön kauneus -debyyttialbuminsa, jolla kolmikon romuluinen suomirock puraisi syvältä ja lujaa. Koronahiljaisuudessa yhtye on valmistellut kiireettä uutta musiikkia, ja nyt on koittanut ensimmäisen tuliannoksen hetki. Mahdollisesta toisesta pitkäsoitosta ei ole vielä puhetta, mutta ainahan sitä voi toivoa iloista asiaa tapahtuvaksi.

Saatesanoissa mainitaan hanakasti Don Huonot, eikä kulmikkaasti rutisteleva biisi kieltämättä osu kauas oletettavasta esikuvasta. Rakkauden riuduttama kertoja kaipaa lemmen liekkejä niin, että biisin nimeen on ollut pakko lisätä oikein huutomerkki. Periaatteessa siivu on jo tarpeettomankin metelöivä, mutta koliseva muoto alleviivaa lyriikoiden epätoivoa ja ahdistusta. Tänne sitä rakkautta, nyt, heti! Totaalisen kertosäkeen kulku jää kerrasta mieleen, eikä väliosien poukkoilussakaan ehdi käymään aika pitkäksi.

Mika Roth


NOIRA: Parasite NOIRA: Parasite

NOIRA on metalliyhtye, joka syntyi alkujaan vuonna 2018 terapiaprojektina. Kierrosten kiristyessä moderni mutta melodinen metallimättö on muuttunut oikean bändin jyrinäksi, ja tätä nykyä trio-muotoinen ryhmä on asettanut tähtäimensä kansainväliseen menestykseen. Parasite on debyyttisinkku, jolle on saatu napattua mukaan Grammy-palkittu tanskalaismiksaaja Jacob Hanse. Eli näkemystä ja kunnianhimoa riittää, vaan kuinka on biisin laita?

Ensisekunnit tekevät jo selväksi, että NOIRA tykkää leikkiä soundeilla. Ilmassa on enemmän kuin hieman Kornin tuoksua, mutta sehän ei ole koskaan negatiivinen asia. Kertosäkeestä säkeistöön siirrytään yleisempiä kaavoja vältellen, raskaan rynkytyksen ja luotailevien, hiljaisempien osuuksien vuorotellessa. Ja juuri kun biisin sisäavaruudet vaikuttavat kartoitetuilta, tulee mukaan variointia, kerrostettuja vokaaleja ja väliosaa. Paljon tapahtuu, mutta yhtye ei onneksi sorru yliyrittämiseen tai itsensä pelistä pihalle kikkailuun. Vokalisti Inka Halme osaa tasapainoilla melodisen laulun ja vihanpurkausten välillä, tunteiden välittyessä terävistä sanoista. Joku saa nyt korvansa punaisiksi, mikä on taatusti tarkoituskin.

Mika Roth


Oksman: -TALO- Oksman: -TALO-

Oksman on kotimainen poprock-artisti, joka on julkaissut korona-aikana melkoisen pinon sinkkuja. Herran aiemmista liikkeistä musiikin saralla ei ole sen kummempaa tietoa saatavissa, mutta lyhyissä saatesanoissa mainitaan, että sanojen takaa voi aistia tarinoita rauhanturvaajan tehtävistä.

-TALO-, joka siis kuuluu kirjoittaa tuossa muodossa, on menevää ja jopa äänekästä poprockia. Kertosäkeen taustalla väijyvät majesteetillisia palasia lisäilevät erilaiset kosketinsoittimet. Isosti soivasta poprock-kakusta tulee mutkan kautta mieleen kaupallisin Bruce Springsteen, kun taas yksinäisyyden peikkoja kammoava teksti asettuu härmäläisten arkipäivän sankareiden asemaan. Jokainen meistä on tavallaan rakennus, eikä maailmassa ole olemassa kahta samanlaista, mutta Oksman ei halua olla ajan ja ihmisten hylkäämä talo. Tuon vastakohtaa ei sen tarkemmin kuvata, mikä antaa jokaiselle mahdollisuuden täyttää tarinan puuttuvat osat kuten parhaaksi näkee. Tarttuva biisi, hiukan kasarilla tavalla korni, mutta toimii kyllä.

Mika Roth


OneMustFall: Hollow Man (feat. Olli Helenius) OneMustFall: Hollow Man (feat. Olli Helenius)

OneMustFall on tainnut saada innoituksen nimeensä pelien puolelta, mutta jo pari sinkkua aiemmin julkaissut lapualainen metalliyhtye antaa kajahtaa kovaa ja korkealta. Eli nyt ei nyperrellä vaan melodinen metalli saa soida laajana, aavana ja kaiken tieltään kaatavana. Vahvistuksena studiossa on hääräillyt Ocean Dark -yhtyeen Olli Helenius, vaan kuinka useamman kokin soppa on onnistunut?

Hollow Man avaa pelin täydellä höyryllä. Kitarat ja koskettimet ryhtyvät heti startista piirtelemään kuvioitaan, kunnes reilun puolen minuutin kohdilla vokalisti liittyy kuvaan mukaan. Pientä himmailua, sitten taas pauketta ja soundikakku kohoaa kohti taivaita ennen kuin ehdin edes sanoa Kai Hansen. Kertosäkeessä lyijy muuttuu kuitenkin kullaksi ja tätä kautta bändi on helppo julistaa voittajaksi jo ennen kahden minuutin täyttymistä. Eikä biisi juutu powermutaan, vaikka mittaa kertyy lopulta lähemmäs viisi minuuttia, sillä siivet kantavat ja sovitusta on muistettu rustata ajatuksella. Maistuvaa soppaa siis, vaikka liemi perinteinen onkin.

Mika Roth


Petsalo & The Pets: Still Dreaming Petsalo & The Pets: Still Dreaming

Missä amerikkalainen country kohtaa pohjoismaisen kaihon, sieltä voimme löytää monien muiden asioiden lisäksi myös Petsalo & The Pets -orkesterin. Ryhmän toinen sinkku Still Dreaming onkin ehtaa kaihoa alusta loppuun saakka, kun rakkaus on jättänyt jälleen talon, eikä kertoja voi enää muuta kuin haaveilla paremmista ajoista.

Soundi on Petsalo & The Pets -yhtyeen t√§rkein ase, sill√§ melankolian onnistunut pullottaminen ja √§√§nitt√§minen ovat yll√§tt√§v√§n vaativia temppuja. Slide-kitara valittaa, kiipparit v√§ijyv√§t taustalla ja vokalisti Markus Petsalo yritt√§√§ kaikin k√§ytett√§viss√§ olevin keinoin l√∂yt√§√§ itsest√§√§n sis√§isen Roy Orbisonin. Still Dreaming on auttamatta syviss√§ vesiss√§ uiva slovari, mutta suloisen katkeruuden kautta tarttumapintaa l√∂ytyy kuin em. Orbisonin joistain t√∂ist√§. Sovituksessa olisi toki voitu korostaa vahvuuksia viel√§kin rohkeammin, jos tekij√∂ill√§ olisi vain riitt√§nyt pokkaa moiseen. Kyyneleet ne virtaavat, suru painaa rintaa ja silti on samaan aikaan jotenkin hyv√§ olla ‚Äď taidan olla suomalainen.

Mika Roth


Rebecca: Faded Rebecca: Faded
Soit Se Silti

Poikkeuksellisen upean ja säväyttävän äänen omaava Rebecca on tamperelainen laulaja, jonka kaksi ensimmäistä sinkkua toivat väriä ja eloa vuoteen 2019. Etenkin laulupainotteinen Nobody Else oli todellinen voimabiisi sydämestä, kun taas New Sh*t roiski rohkeammin värejä seinille. Kolmannella sinkullaan Rebecca luottaa utuisempaan soul/r’n’b -soundiin, jota on ollut miksaajan tontilla hiomassa Grammy-ehdokas Brent Kolatalo.

Faded ei aiheuta v√§lit√∂nt√§ valaistumisen tunnetta, koska biisi on ensinn√§kin hyvin hidas ja toisekseen eritt√§in maalaileva. Rebecca ei pid√§ kiirett√§, eik√§ √§√§nenpainetta l√§hdet√§ runttaamaan ylemm√§s edes silloin, kun aineksia √§√§nimaisemassa on enemm√§n. Faded nappaa sen sijaan hitaammin otteen ja biisi saa reilun kolmen minuutin mitan tuntumaan v√§hint√§√§nkin viidelt√§ ‚Äď ja sanon t√§m√§n ainoastaan positiivisessa mieless√§. Uneliaan raukeaa tunnelmointia, jonka teksti keskittyy puolittain myrkylliseen rakkauteen, kuinkas muutenkaan.

Mika Roth


Sunnuntai: Tyhjyys Sunnuntai: Tyhjyys

Sunnuntai on omien sanojensa mukaan saanut rivinsä suoriksi, mikä tässä yhteydessä tarkoittaa siirtymää folk popin usvaisesta soundista vinksahtaneen popin savuiseen soundiin ja jäsenistön karsintaa. Sävellykset ja sanoitukset kynäilee edelleen Joonas Streng ja kuusihenkiseksi kaventunut orkesteri pystyy kyllä mainiosti luomaan rikkaan ja eloisan soundin ilman hanureita yms. härpäkkeitä.

Vokalisti Brie on kiistatta nainen paikallaan, kuten my√∂s trumpetista hiljaisen maalailevia nuotteja l√∂yt√§v√§ Tanja. Muita tontteja mitenk√§√§n aliarvioimatta t√§rke√§ palanen kaikessa on my√∂s basisti Jyri, jonka herkullisesti vaelteleva soitto saa biisin mojon kirjaimellisesti virtaamaan. Vokaalien tahallinen lakonisuus luokin hienon kontrastin pohjan eloisuudelle, josta my√∂s kiipparisti Heikki ansaitsee prinikat rintaan. Tyhjyys velloo periaatteessa t√§ysin paikallaan, kuten tekstikin antaa ymm√§rt√§√§, mutta silti kaikki on liikkeess√§ ‚Äď aivan kuten t√§ysin tyhj√§lt√§ vaikuttava avaruuskin. Uneliasta, kaihoisaa ja raukean koukuttavaa vellomista, jota voisi kuunnella puoli tuntia putkeen, helposti.

Mika Roth


Vankilakeskoset: Keskonen Vankilakeskoset: Keskonen

Taas ollaan niiden nimien äärellä, että josko sitä otsikkoa olisi sittenkin pitänyt miettiä vielä kerran. Niin tai näin, Vankilakeskoset on nyt julkaissut debyyttisinkkunsa. Pääkaupunkiseudulta kotoisin olevan yhtye soittaa omien sanojensa mukaan melankolista metallia, ja aiemmin keskeneräiseksi projektiksi jäänyt bändi on karanteeniaikana muuntunut ihka oikeaksi yhtyeeksi. Mihin siis vokalisti Iivar Lemminkäinen, basisti Ottolapsi, kitaristi Pikku-Lalli ja rumpali Pyöveli yltävätkään?

Kuvitelkaa p√§√§ss√§nne sekasiki√∂, jossa toinen puoli on wagneriaanista teutonimetallia esitt√§v√§ j√§ttil√§isen rumilus ja toinen puoli on taas pohjoisen mennink√§inen folkahtavan metallin vallassa, mutta kaikkea pit√§√§ silti aloillaan melodisuuden rauhoittavat kahleet. Massaa on vaikka kuinka, mutta mihink√§√§n ei oikeastaan menn√§ ‚Äď eik√§ halutakaan. Miten yhdest√§ ja samasta kipaleesta voi tulla mieleen metalli, iskelm√§, sinfoniat, black ja kansanlaulut ‚Äď viel√§p√§ samaan aikaan? Pomp√∂√∂si√§ pullistelua, √§lyt√∂nt√§ katedraalin rakentelua, ja juuri n√§ist√§ samoista syist√§ tavallaan rakastettavaakin, kai. Huh-huh, ainakin t√§m√§ on jotain erilaista.

Mika Roth


Verna Viento: Eetteri (Aether Remix) Verna Viento: Eetteri (Aether Remix)
V.R. Label Finland

Verna Viento osasi kielt√§m√§tt√§ yll√§tt√§√§ t√§ll√§ kertaa. Olin aluksi aivan varma, ett√§ nyt p√§√§tyi v√§√§r√§ biisi kuunteluun, sill√§ eih√§n t√§m√§ ole laisinkaan folkahtavaa pop-rockia ja mullalle tuoksuvaa luontoa. Tuore Eetteri kun on, saatesanoja lainatakseni: ‚ÄĚdeep technon, progressiivisen housen, flowtrancen, sek√§ psybientin ja psychillin‚ÄĚ makuinen matka.

Sinkulle kertyy mittaa huimat seitsemän minuuttia ja risat, eikä sillä kuulla ymmärtääkseni tippaakaan laulua. Toki jotkin äänet ovat saattaneet olla joskus vokaaleja, mutta ambientmainen virtaviivaistus ja efektoidut soundit ovat tehneet kaikesta yhtä suurta kokonaisuutta. Biisissä ei ole perinteisiä osia, vaikka siinä onkin helppo huomata omat kautensa ja vaiheensa. Alussa äänet ovat keveämpiä, rytmin pysyessä kraftwerkmaisten kosketinkuvioiden minimalistisena taustana. Lopussa kurvit kääntyvät jyrkemmin mutkalle, kuvioiden samalla tiivistyessä ja efektoitujen äänten rikastuessa. Siirtymä onkin kaivattu ja osaavasti rakennettu, minkä ansiosta jokainen sekunti tuntuu uudelta, eikä biisi jää missään vaiheessa junnaamaan paikoilleen. Se on paljon sanottu plus seitsemänminuuttisesta instrumentaalijätistä.

Mika Roth


Villakko: Nämä polut ovat minun Villakko: Nämä polut ovat minun

Ensimmäinen sinkku on aina merkittävä tapaus. Tuolloin aukeaa täysin uusi polku, jonka seuraavia mutkia, kurveja ja mäkiä on vaikeaa, ja useimmiten jopa mahdotonta arvailla. Villakko on Seinäjoelta kotoisin olevan lauluntekijäpariskunnan muodostama duo. Seuraava sinkku siintää jo horisontissa, joten ainakin tämä polku jatkuu jo hyvinkin pian.

Nämä polut ovat minun -kappaletta on helppo kutsua tunnelmalliseksi. Saatesanoissa musiikkia kuvataan tummanpehmeäksi, sekä pianovetoiseksi indiepopiksi, ja kuvaukseen on helppo yhtyä. Naisvokalistin laulu asettuu rauhoittavana eteen, taustalla piano ja koskettimet saavat vastata lähes kaikesta, biisin intiimin äänimaiseman korostaessa vähäeleisyyttä, rauhallisuutta, hetkessä viipyilyä. Tietenkin uhkana on paikoilleen juuttuminen, mutta tekstin tarina vie kuulijaa kuin huomaamatta, minkä lisäksi viimeisen päälle hiottu soundimaailma suorastaan hyväilee kuulijaa. Upeasti rakennettu intiimi ja rauhallinen hetki, jonka ei haluaisi koskaan loppuvan.

Mika Roth




Lukukertoja: 1125
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs