Pienet - Maaliskuu 2022

Anna J�rvinen & Tapio Viitasaari: Dagen var mulen � s�nger av Kaj Chydenius EP
Texicalli

Anna J�rvinen & Tapio Viitasaari ovat julkaisseet EP-levyn, jonka poikkeuksellisen pitk� otsikko kertookin jo sis�ll�st� paljon. Eli kaksikko esitt�� Kaj Chydeniuksen musiikkia pienimuotoisesti, vain muutaman soittimen s�estyksell�.

Kuusi s�vellyst� ja reilut seitsem�ntoista minuuttia kulkee vieh�tt�vien kappaleiden parissa toistuvasti kuin huomaamatta. Viitasaari on sovittanut kappaleet ja soittaa flyygeli� ilman suuria huutomerkkej� ja alleviivaavia hiljaisuuksia. Melodia edell� kuljetaan kuten Chydeniuksen materiaalin kanssa kannattaa, eik� suuria man��vereit� koeta. N�in huomio kiinnittyy J�rvisen ilmeikk��seen lauluun, joka niin ik��n pelaa enemm�nkin vaimeuden ja hiljaisuuden vastaisilla rajoilla.

V�h�eleisyys kiistatta toimii ja iloisen polveileva K�rlek k�rlek loistaa kes�p�iv�n lailla, eik� sanojaan viipyillen makusteleva Sen har jag ej fr�gat mera uppoa kaihon melankoliaan, vaan pit�� p�iv�npaisteen ikkunoissaan. Hiven taustalaulua ja huilua, eik� taikaan muuta tarvita. Hienoa musiikkia elon hiljaisempiin hetkiin ja niihin tuokioihin, kun on todella aikaa kuunnella t�ydell� ajatuksella.

Mika Roth

---

Apea: Apea EP

Apea on nimens� mittainen yhtye. Sen metalli on melankolista, murheellista ja apeaa, eik� aurinko tunnu paistavan edes risukasaan t�ll� er��. Atlases-yhtyeest� tuttu J. Lamminp�� on jo useamman vuoden pit�nyt p�yt�laatikossaan biisej�, jotka julkaistiin nyt viimein uuden projektin alla. Materiaalia pistet��n pihalle aluksi EP-levyn verran ja mahdollisesti jatkoakin on luvassa.

Startti on sanalla sanoen energinen, sill� sisaruksiaan huomattavasti lyhyempi Drown With Me kiiruhtaa maaliin alle kolmessa minuutissa. Puhtaat vokaalit ja matala m�rin� vuorottelevat, metallin ryskyess� isosti mutta melodisesti. Seuraava luku onkin sitten todella massiivinen, sill� nelj��n ja puoleen minuuttiin on lastattu roisi m��r� metallia. Vauhti ei ole kova, eik� s�hk�kitara ole vain rytmiryhm�n p��lle raastava s�r�soitin, mutta t�t� kautta painostavuus ja ahdistavuus saadaan nostettua hyyt�v�lle tasolle. Masqueraden tekstiss� sielun kipuun ei saada apua, vaan py�rre alapuolella jyrkkenee jatkuvasti, kunnes lopussa koittaa suora sy�ksykierre. Ei mit��n heppoista kamaa, mutta t�t� reitti� voi l�yty� my�s katarsis, jolloin negatiivinen k��ntyy positiiviseksi.

P��t�ksen� kuultava Limbo onkin sitten kuuden ja puolen minuutin korpitaival, jolla on aistittavissa pient� doominkin vibaa. Melankoliaa annostellaan nyt �mp�reill� ja virtaus mustenee entisest��n. On t�ysin kuulijasta kiinni, ett� meneek� t�m� jo takalaittomaksi, mutta ainakin lopputulos on kookasta luokkaa.

Mika Roth

---

Bad Baron: The Early Years 2021�2021

Kahden vuoden ik��n enn�tt�nyt Bad Baron on p��tt�nyt niputtaa aiemmat videosinglens� ja kyytipojaksi on pistetty yhden biisin uusi versio. Ja koska kaikki videot ilmestyiv�t viime vuonna, niin EP:n nimi on tietysti The Early Years 2021�2021. Eik� tuossa ole siis mit��n kirjoitusvirhett�.

Kasarin AOR, kimalteinen tukkaheavy ja melodinen hard rock, siin� kolme oivaa kiintopistett�, joiden l�helt� n�m� biisit l�ytyv�t. Eli nyt kertos�keet eiv�t voi olla liian isoja, modulaation voi ujuttaa kipaleen loppuun, juuri siihen kohtaan mihin se kuuluukin ja soundien tarttuvuus on luokkaa tahmaisin purkka. Bonusversion poikinut Sweet Talker ja slovarin poskea sivelev� Lost in the Night ovat selkeimm�t hitinpoikaset, joiden kantokyky kannattelee paria pakotetumpaa sisarustakin. Eik� itkuinen End This Way (Does It Really Have to) suinkaan heikko siivu ole, mutta Bon Jovi teki sen vain paremmin � ainakin kolmella eri levyll�.

Kierr�tys on t�t� p�iv�� ja Bad Baron on oivaltanut mist� naruista vet��, jotta kasarinostalgiaa saa kahmalokaupalla. Kritiikki� onkin annettava r�yhke�st� per�ss�hiihdosta, mutta kun osa l�yt�� tiens� maaliin, niin pakkohan t�ss� on taidokkaan ty�n korkeaa laatua arvostaa.

Mika Roth

---

Inke Launi: Paljain varpain
Landscape Records

Helsinkil�inen laulaja/lauluntekij� Inke Launi j�tti itsest��n vahvan muistikuvan, kun viime vuoden lopulla ihastelin Pahoillaan-sinkun kuulasta v�kevyytt�. Sinkku saa sulkea t�m�n kolmen raidan mittaisen EP-levy, joka sekin ehdittiin julkaisemaan itse asiassa viime vuoden puolella.

Inke Launi esitt�� musiikkinsa hiljaa, kenties toisinaan jopa varoen. Tarkoin otetuista askelista huolimatta, tai ehk�p� osin niiden ansiostakin, kappaleissa on silti vahvuutta ja voimaa. Ja mit� enemm�n niit� kuuntelee, sit� enemm�n eri ��ni� ja yksityiskohtia kuulee. Tarinat kertovat kahdesta ihmisest� ja heid�n v�lisest� suhteestaan, joka yhdell� raidalla on kriisiss� ja toisella puolen taas liekkien peitossa. Yhteenkietoutuneet nostaa yll�tt�en svengiprosenttia ja pieni kitaran piirtely kohottaa sykett� lopun kiihdytyksen avatessa t�ysin uusia kaistoja ja reittej�. Sun nainen on puolestaan kohtalokkaampi tarina, jonka puolittainen myyttisyys saa pohtimaan mm. muinaisten tarujen henkil�it�.

Pahoillaan esitteli yhden puolen, joka nyt t�ydentyy kahdella muulla, sill� EP:n jokainen raita eroaa toisistaan merkitt�v�sti. Paljain varpain EP onkin melkoinen taidonn�yte ja toivottavasti vuosi 2022 tuo meille lis�� Inke Launin musiikkia.

Mika Roth

---

Janeveera: Vett� virrannut

Janeveera on keskisuomalainen laulaja-laulunkirjoittaja, joka saatesanojan mukaillakseni tekee yksinkertaisia folkpop-kappaleita monimutkaisista asioista. Vett� virrannut on artistin soolodebyytti-EP, mutta musiikillista historiaa h�nelt� l�ytyy niin klassisen musiikin kuin erilaisten folk- ja pop-b�ndien riveist�.

Historiaa siis l�ytyy ja vett� on kirjaimellisesti virrannut, mik� my�s kuuluu n�iss� viidess� siroluisessa kappaleessa. Omaan korvaani albumin helpoimmin l�hestytt�v� ja reippain numero on M� etsin sua, jonka soitossa on jopa omanlaistaan kepe�� svengi�. Eiv�th�n muutkaan raidat mitenk��n synkki� ole, mutta esimerkiksi ensimm�iseksi sinkuksi nostettu Selin toisiimme on rauhallisuudessaan jo niin verkkainen ja teemansa ��reen k��ntynyt, ett� kappaletta saa toden teolla kuunnella.

Eik� siin� mit��n, sill� syv�llisen kuuntelemisen jalo taito on n�in� p�ivin� harmillisen harvinainen taito, mutta sinkuilta tuota harvemmin vaaditaan. Upea ja ehk� rahdun helpommin l�hestytt�v� on sen sijaan avaukseksi sijoitettu Vett� virrannut, jossa j�lleen kaikki oleellinen l�ytyy vokaaleista ja koskettimista. Kauniilla tavalla riisuttua ja hiljaista musiikkia, jonka ��rell� on helppo vain olla � ja juuri n�in� p�ivin� meist� monet taitavat kaivata sellaisia hetki�.

Mika Roth

---

Kaija K. Kojootti: ��ni� taivaalla

En osaa sanoa, pist��k� Kaija K. Kojootti manserokkiin punkkia vain punkkiin manserokkia, mutta musiikin perusidea varmaan v�littyy t�st� pohdinnasta. Vajaa kaksi vuotta sitten In Vissy Veritas sai pohtimaan huumorin j�rkevyytt� lausekkeessa, mutta tokihan tamperelaistenkin soppa on ehtinyt t�ss� v�liss� jo maustua?

Tai sitten ei. ��ni� taivaalla n�et veivaa tutuilla urilla ja k�ytetyill� kurveilla, mutta v�itt�isin reen luistavan silti liukkaammin alam�keen t�ll� er��. Etenkin viisiraitaisen kiekon keskimm�iselle paikalle sijoitettu Loppuilta saa piiskattua maanisen sy�ksyns� sellaiseksi, ett� remuamista kuuntelee toisellakin korvalla. Onko siell� banjokin mukana, ei kai? Samaa tulee pohdittua, kun kulmikkaasti rymistelev� Toimitusaika kaulitsee avausraitana satunnaisen kuulijan katuun. Ankkuriraidaksi sijoitettu nimibiisi on kaiken kukkuraksi tarttuva melopunkkiaarre, joista monet muut ovat taatusti kateellisia.

Ilmassa on liev�� sekoilun tuntua, mutta kokonaisuus soundaa valmiimmalle ja kypsemm�lle. Ovatko kojootit siis pliisuuntuneet? En sanoisi niink��n, vaan ennemminkin kyse on huumorin ja m�iskeen toimivammasta suhteesta, sek� yksinkertaisesti hiukan paremmista biiseist�. Punkahtava asenne ja rockin roiskinta kun eiv�t automaattisesti tarkoita, ett� kaikki pit�� vet�� �iloisesti� l�skiksi.

Mika Roth

---

Kouta: Aarnihauta

Kouta on ryhm�n sanoja lainatakseni, pohjoisen mytologiaa ja sen pimeiden metsien estetiikkaa mukaileva kotimainen yhtye. Debyytti-EP pit�� sis�ll��n kolme lukua ja reilu kaksitoista minuuttia tarjoaa yll�tt�v�nkin monipuolista taontaa.

Puolijumalallisen noitahahmo Koutan tarinaa k�sittelev� ja hy�dynt�v� teos on kiistatta melkoinen annos musiikkia sis�istett�v�ksi, etenkin kun asioita ei selitet� puhki. Multainen metalli soi raskaana, mutta ei kuitenkaan paina tarpeettoman julmasti hartioita alasp�in, vaan pit�� nopeuden riitt�v�n�. Kuvaavia termej� pohdittaessa voisi turvautua vaikka folk- ja pakana-nimiviittoihin, eik� eeppisyysk��n ole Koutalle vieras kulma, vaikka sinfonisista muovirakenteluista pysytell��nkin visusti erossa. Kielisoittimet ja uskomattoman raaka vokalisointi saavatkin hoitaa viestien v�litt�misen, mit� monipuolinen rytmity� osaltaan korostaa.

Persoonallisuus on hyve ja rohkeus aina kannatettavaa metallissakin, mink� lis�ksi Kouta ansaitsee kiitokset tiivistyksen jalosta taidosta. Niinp� kun Maanviha sulkeutuu suuren k��rin laulaessa tarinan viimeisi� rivej�, niin on helppo todeta Aarnihauta-EP:n pit�v�n kutinsa.

Mika Roth

---

Pilvet: Ennen loppua

Pilvi� on monenlaisia, toiset antavat meille sadetta ja ukkosta, toiset miellytt�v�n suojan auringolta. T�ss� tapauksessa Pilvet on oululainen vuonna 2018 perustettu kahden hengen indie rock -b�ndi, ja olen taipuvainen liitt�m��n yhtyeen miellytt�v��n ryhm��n.

Ennen loppua EP on nelj�n kappaleen ja reilun 18 minuutin mittainen paketti, jolla unelmointi on sallittua ja melodiset poprock-kappaleet saavat leijua kuin vailla painovoimaa. Kitarat soivat helein�, pieni murina ja s�rin�kin sallitaan, mutta avainsana on kiistatta melodisuus, jonka ohjastamina biisit kulkevat eteenp�in. Oletettavasti er��n hienon yhtyeen mukaan nimetty Iron & Wine turvautuu todella leveisiin linjoihin, mutta nimest� huolimatta kaikki esitet��n suomen kielell�. Hieman terhakkaammin rullaava Kangastus on puolestaan joukon iskunumero, jolla katse saattaa jo hakeutua ujosti keng�nk�rkiin.

Ennen loppua EP:n vahvuus on yhten�isess� soundissa ja tasaisen vahvassa biisimateriaalissa, joka on kaikkea muuta kuin tasapaksua. Ys�ri-indien j�ljiss� t�ss� kuljetaan, mutta my�s my�hemm�t aikakaudet voi kuulla hyv�ntuulisista siivuista, joita kuuntelee mielell��n yh� uudelleen ja uudelleen.

Mika Roth

---

Red Noise Theory: I�m Sorry / Greta

Red Noise Theory pistettiin kasaan alkuvuodesta 2021, kun biisinkirjoittaja Matti Myllynen huomasi uusia biisej� syntyv�n j�lleen kelpo tahtiin. Soittajat l�ytyiv�t kaveripiirist� ja vanhoista b�ndiyhteyksist�, ja vaikka kokoonpano on viel� hivenen hakusessa, niin t�ss� olisi jo kaksi siivua nautittavaksi.

Melodista ja menev�� hard rockia edustava Greta l�yt�� aina jotenkin paremmin allekirjoittaneen korvan, sill� t�llaista hivenen Status Quon hengess� tehty� rokettirollia ei ole koskaan liikaa. Lapikkaat lent�v�tkin korkealla ja vauhti saa maisemat vilisem��n, mutta todellinen koukku l�ytyy hienosti vedetyist� stemmoista. Eik� I�m Sorry tyydy my�sk��n olemaan vain pahoillaan, vaan pist�� bileet pystyyn ja rock saa j�lleen raikua. Melodia on vahva ja s�keist�iss� osataan hellitt�� puristusta, mutta jotenkin sovitus vaikuttaa j��v�n puolittain l�ht�kuoppiin.

Kaksi ensimm�ist� n�ytett� antavat yhtyeest� hivenen raakilemaisen vaikutelman, mutta jahka rivit t�ydentyv�t ja kemiat toimivat, niin eik�h�n niihin sovituksiinkin ala ryhti� l�ytym��n. Perinteist� rock�n�rollia ilman turhia kurveja ja ryppyj�, mink� lis�ksi ilahduttavaa on positiivinen ote ja fiilis, joka leimaa koko toimintaa. Jatkakaa!

Mika Roth

---

Ria and the Hi-Binders: Memory Mountain / Sinful Man
Moondog Music

Ria and the Hi-Binders on tunnettujen muusikoiden muodostama yhteenliittym�, joka soittaa rootsahtavaa materiaalia. Konkareiden musiikissa countryrock ja rockabilly kohtaavatkin monia muita mausteita, mutta silti lopputulema on ehyt ja linjakas � ainakin n�iden kahden raidan perusteella. Kokemusta siis on, ja aiempien b�ndien listaus n�ytt�� komealta, mutta esikoissinkun kumpikin raita on lainakamaa.

A-puolen Memory Mountain on Wanda Jacksonin alkujaan vuonna 1963 levytt�m� siivu, joka taipuu nyt muhevaksi countryrockiksi. Jussi Hautakangas soittaa pedal steel -kitaraa ja joku tekee selv�� j�lke� koskettimista, mutta huomion varastaa silti v�h�eleisen vahva vokalisti Ria Korhola. Bill Browning lauloi aikoinaan Sinful Womanista vuonna 1960, mutta Korholan esitt�m�n� siivu on tietysti Sinful Man. Mukavasti puksuttaa t�m�kin juna halki countryn preerioiden ja syv�n etel�n klassisten maisemien, eli toimii.

Pystybasso pumppaa, rumpuja osataan nakuttaa juurikin oikealla voimalla ja kun tuplasinkulle kertyy mittaa alle nelj� ja puoli minuuttia, niin ainakin tiivistyksen jalo taito on opittu. Luvattua pitk�soittoa ja omista kynist� l�ht�isin olevia biisej� odotellessa.

Mika Roth

---

Rotfang and the Reptilians: Frame Damage

Rotfang and the Reptilians on tuore oululainen r�imerock-ryhm�, jonka r�j�ht�v� esikoissinkku Breakneck ilahdutti alkuvuodesta. Tuolloin A-puoli tarjosi kunnon l�ylytyst�, kun taas B-puolella nostettiin jalkaa kaasulta Weezerin hengess�.

Rosoinen rock�n�roll soi nytkin kahden numeron edest�, mutta ly�ntivuoroja on vaihdettu p�itt�in. Eli ensin otetaan hiukan rauhallisemmin nimibiisi Frame Damagen kanssa ja sitten potkaistaan ovet saranoiltaan, kun Rat Race kaahaa takasein�st� l�pi garagen puolelle. Sanoisin Frame Damagen olevan nimibiisi aiheesta, sill� siivun vetovoima ja s�keist�jen rosoinen pehmeys t�ydentyv�t isomman soundin antaessa vauhtia aina vuoksen vaihtuessa. Rottarallin ansioksi on puolestaan laskettava alkuper�isen rock�n�rollin hengen manaamisen esiin, t�st� olisi Gene Vincentinkin haamu ylpe�.

Oululaisten toisella tuplasinkulla tyyli vaikuttaa hiljalleen l�ytyv�n ja viisihenkisen ryhm�n keskin�inen kemia vaikuttaa ainakin studion puolella r�iskyv�n. T�m�ntyyppisen musiikin kohdalla keikat tulevat olemaan lopullinen testi, ja niilleh�n oululaiset hinkuvatkin jo kovasti.

Mika Roth

---

Snowed Out: The Great Worrier
Medley Illegal Recordings

Auttamattomiksi uusromantikoiksi jo aiemmilla EP-levyill��n osoittautunut Snowed Out on kasvanut duosta trioksi vuoden 2021 aikana ja uusi EP on j�lleen kolmen raidan mittainen. T�ll� er�� puhutaan darkpopista ja indierockista, mutta eik�h�n ole helpointa vain mainita The Cure ja l�hte� siit� eteenp�in.

Biisikolmikon pihvi on mielest�ni muhevasti rokkaava ja tamppaava Curfew, jonka varttia vaille diskomainen rytmi ja asianmukaisen s�r�iset synasoundit koristelevat tienoot niin kovin, kovin tummilla s�vyill�. T�ydellisyytt� hipova goottipala, jos minulta kysyt��n. For No Reason kaivertaa puolestaan kohtalokkuuden loitsuja yht� synaisessa maisemassa, synkkyyden verhoutuessa kepeisiin soundeihin. T�h�n kaksikkoon verrattuna avausraita The Great Worrrier on eritt�in rock ja perinteisemmin indiesynkistelyn varjon alle sujahtava, vaikka palikat pitk�lti samoja ovatkin.

Snowed Out vaikuttaa ainakin toistaiseksi sys�nneen osan aiemmista vaikutteistaan hieman sivummas ja samalla b�ndin soundi on kasvanut persoonallisemmaksi, vaikka yhtenev�isyydet herra Smithin tekemisiin ovatkin yh� silmiinpist�vi�. Ne eiv�t vain pist� korvaan en�� niin pahoin.

Mika Roth

---

Tomutonttu: Seikkailun tuoksu
Artsy Records

Mysteerit ovat toisinaan hauskoja ja pid�n l�ht�kohtaisesti pienist� aivop�hkin�ist�. Desibeli.netin toimitukseen saapui seiskatuumainen EP ilman saatesanoja tai muitakaan tietoja. Vinyylit ovat kivoja, vinyylit ovat cool, mutta mit� Tomutonttu oikein tekee? Kas siin�p� kysymys, johon yrit�n nyt antaa jonkinlaisia vastauksia.

Desibeli.netin arkistoista l�ytyi keikka-arvio vuodelta 2008. Tuolloin Tomutonttu oli sama asia kuin Kemialliset yst�v�t -yhtyeen Jan Anderz�n. Kokeellista elektronista musiikkia soitettiin silloin ja sit� uusikin EP my�s edustaa, mit� veikeimm�ll� tavalla. Eli surut pois ja syntetisoitu kukka rintaan, taivutaan instrumentaalifraktaalielektron mukaan ja nautitaan digisieni�, jotka nostavat meid�t seuraaville tasoille � pysyttek� viel� per�ss�? Avantgarden ja elektronisen dadan radat ovat niin kovin arvaamattomia.

Abstraktit ��nimaisemat saavat mielen arkkitehdit rakentelemaan tulevaisuuden metropoleja, joissa fotonin nopeudella voi ihastella uudenuutukaisessa avaruuspuvussaan kaikkea ihmeellist�. N�m� numerot eiv�t ole musiikkia sanan perinteisess� merkityksess�, mutta satunnaisilta vaikuttavat ��net saavat kyll� synapsit r�tisem��n ja aivojen portit aukenevat kummasti, kunhan vain saa hiljennetty� itsens� otolliseen tilaan. Tai noin ainakin Seikkailun tuoksu minulle toimi. Nelj� raitaa, noin 12 minuuttia eik� edes taivas ole rajana.

Mika Roth

---

V. H�rk�nen: Tarralappuja
Soit Se Silti

Kev�t on selv�sti tulossa, sill� arvioitavaksi on saapunut V. H�rk�sen uusi EP-levy. Viime vuonna Patsaspuisto toi iloa muuten melko harmaaseen kev��seen ja nuo kipaleet ovat j��neet soimaan pidemm�ksikin aikaa. Uudella EP:ll� kaikki jo kuultu on kasvanut ja kehittynyt eteenp�in, ja Tarralappuja kirjaimellisesti tarraa kiinni.

Viisi raitaa ja vajaat 17 minuuttia kulkevatkin kuin huomaamatta, kun kitarat soivat, poprock raikaa ja H�rk�nen laulaa kuulaalla tavallaan. Aiempaan verrattuna uusi EP on selv�sti b�ndim�isempi paketti, jolla synafolk on k��ntynyt orgaanisemmaksi soitoksi, vaikka koskettimet yh� merkitt�v�ss� asemassa ovatkin. Mun syd�n on idiootti uskaltaa yhdist�� aiemmat tekemiset Neil Youngin hengess� soivaan rockiin ja Hyv�� seuraa rohkenee osoittaa, kuinka loistava Aknestik aikoinaan oli. Todellinen jackpot on kuitenkin sinkkuraita Rakkaudesta tai linnuista, uuden soundin ja kirjaimellisesti t�ydellisen poprock-biisin l�yt�ess� viimein parhaat kulmat toisistaan.

V. H�rk�nen jatkaa nousujohteista uraansa ja siirtym� ainakin hetkellisesti kitaravoittoisempaan materiaaliin on mielest�ni onnistunut. Biisit tarttuvat, tekstit puhuttelevat ja n�iss� lapuissa onkin paljon muistettavaa.

Mika Roth

---

Y�t�n: Murham�ki

Y�t�n on tavattoman persoonallista suomenkielist� tummas�vyist� musiikkia esitt�v� yhden miehen yhtye, jonka luomassa musiikissa poprockin ja folkinkin juonteet nivoutuvat pohjaltaan raskaaseen ilmaisuun. Raskaus on tosin t�ll� er�� hieman suhteellisempaa, sill� rockmetallin soittoa ryyditet��n huilulla ja vokaalit esitet��n ennemminkin folk-tyyliin.

Murham�ki on nimen� kylm��v�, eik� tarina sen takana ole juuri valoisampi. Onneksi kyse on vain unien paikasta, jossa sitten vietet��nkin aikaa kuuden ja puolen minuutin ajan. Soitto on progehtavaa, huilu ja vokaalit antavat 70-lukulaisen silauksen ja raidalla on kielt�m�tt� hivenen painajaismaista tunnelmaa, joka saa olon tuntumaan ep�mukavalta � hyv�ll� tavalla. Mahdollisesti helpoimmin l�hestytt�v� numero on kuitenkin ankkuriksi sijoitettu Syksy, josta ei ole niink��n pitk� matka CMX:n tienoille. Ei raita miss��n nimess� mik��n pastissi ole, mutta hivenen napakammalla sovituksella kasassa voisi olla rock-kanavien suosikki.

Murham�ki on tiivis annos tummuutta, joka tosin hakee viel� ominta muotoaan. Y�t�n on syntynyt aiheesta ja l�yt�nyt oman paikkansa, mutta paletti on yh� huolestuttavan kapea. No, kyseess� on vasta debyytti-EP.

Mika Roth