Pienet

Sinkut - Syyskuu 2022

07.09.2022


Didi: Kuuleeko kuu Didi: Kuuleeko kuu

Didi-nimen takaa löytyy laulaja/lauluntekijä Heidi Karvonen, jonka ympärille on rakentunut asiansa osaava yhtye. Bändin kanssa yhdessä sovitettu ja Riitta Leinon sanoittama Kuuleko kuu -sinkku on nähtävästi debyyttijulkaisu ainakin tämän otsikon alla, mutta kaikki tuntuu jo olevan kohdillaan. Sinkku on laveasti katsottuna suomenkielistä poprockia, jonka ainesosien sekaan on ripoteltu pieniä soulin ja bluesin partikkeleita.

Svengin ja grooven luonti ensimmäisellä kotimaisella on mielestäni poikkeuksellisen tiukka haaste, etenkin kun suomisoulilla on jo pitkäksi laskettavat perinteet. Didi bändeineen ei onneksi jää pohtimaan liiaksi asioita, vaan antaa rock’n’soulinsa paukkua isommallakin välityksellä. Rosoa on reilusti, hinkkausta ei niinkään paljoa, mikä lasketaan näissä karkeloissa eduksi. Reiluun kolmeen minuuttiin saadaan ahdettua huimasti tunnetta, vetoa, imua ja kaiken kukkuraksi lyriikatkin sinkoutuvat viimeistään toisella kierroksella korkeammalle radalle. Pinnat raikkaista soundeista ja rohkeudesta, nyt mennään eikä meinata.

Mika Roth


Erikk Bliss: Tekemisen meininki (feat. Jouni J) Erikk Bliss: Tekemisen meininki (feat. Jouni J)

Erikk Bliss on tuottajaprojekti, joka startattiin kuuleman mukaan viime marraskuussa. Työn hedelmiä onkin ropissut koriin jo jonkin verran, sillä yhden tuplasinkun seuraksi tarjotaan nyt uutta kipaletta. Tällä erää vetoapua tarjoaa Inarin korkeudelta riimejään viskova Jouni J. Homman nimi vaikuttaakin olevan se, että musiikin päälle tekstiä latelee milloin kukakin artisti, ja tekijöiden seassa on niin laulajia kuin räppäreitä. Eli pidetään laidat avoimina tehdessä.

Jouni J pistää riimiä riviin asianmukaisesti ja musiikissa on myös kunnon tekemisen meininkiä, soundien poimiessa tehosekoittimeen eri vuosikymmenten palasia. Eikä konetta huudateta suotta, vaan seiskarit, ysärit ja uuden vuosituhannen osat asettuvat kuin tetris-palikat paikoilleen. Periaatteessa kaikki rakentuu noin kahteen ideaan, mutta ne ovatkin ensiluokkaisia koukkuja, joten mikäs tässä on tehdessä. Jännittävää seurata mihin suuntiin projekti seuraavaksi suuntaa, kun mitään suurempia aitoja ei ole nimetty ympärille.

Mika Roth


Evo Riviera: Tin Soldiers in the Sand Evo Riviera: Tin Soldiers in the Sand

Evo Riviera on tuore kotimainen yhtye, jonka jäsenistöllä on kuitenkin taatusti riittämiin kokemusta sekä hartioita. Historiasta löytyvät mm. sellaiset nimet kuin Voltas ja Kaapo Vola, jotka kumpainenkin saavat yhä hymyn kohoamaan suupieleen – positiivisella tavalla siis. Ja kun debyyttisinkun saatesanoissa peräkkäisiksi referensseiksi nostetaan Pet Shop Boys ja Iggy Pop on odotettavissa jotain hivenen erilaista.

Ja tämä erilainen on kiistatta kovin saman kuuloista kuin mitä monet 80-luvun taiteellisemmat synapopparit tekivät hakiessaan öistä soundia. Indie-diskon tyylin voi jokainen hahmotella päässään, mutta onhan se nyt kumma, ellei kasarinen Billy Idol ole maistunut bändin muodostaville Kaapo Volalle ja Jan Kristian Kurkolalle jossain vaiheessa. Melodiassa on voimaa ja napakan kertosäkeen avulla kammetaan energiatasot lähemmäs kattoa, eikä juututa jauhamaan. Rohkeaa ja etenkin tässä ajassa sopivan erilaista.

Mika Roth


Jari Behm: Fight for a Victory Jari Behm: Fight for a Victory

Jari Behm on muusikko pitkällä historialla, joka ulottuu aina 80-luvulle saakka. Monitaituri on kuulunut mm. varhaiseen Stratovariukseen, sekä sittemmin kasarin heavy-kuvioita läpikäyneeseen STUDiin, mutta nyt on koittanut sooloilun vuoro. Alkoi siis pöytälaatikon tyhjennysprojekti ja soolodebyyttisinkku Fight for a Victory -sinkunkin juuret ulottuvat aina edellisen vuosituhannen puolelle. Progeisen rockmetalin liput liehukoot matkalla kohti voittoa.

Jos pitäisi mainita yksi nimi joka kumpuaa mieleen, olisi se ainakin tänään Queensrÿche. Enkä sano tätä aivan kevein mielin, sillä pohjoisamerikkalaisten Operation: Mindcrime on kirjoissani genrensä ylittämättömiä mestariteoksia. Vähäinen ei ole myöskään Behmin sinkku, joka kellottaa päälle kuusi minuuttia ja on useammasta eri lohkosta kasattu kummajainen. Behmin kirjoittama ja pitkälti soittama kappale vaatii vokalistilta paljon, mutta avuksi löytynyt Berzan Önen suoriutuu haasteista esimerkillisesti. Lievä mammuttitauti asettuu sovituspuolella, jossa mopo karkaa sopivasti käsistä.

Mika Roth


Jonas Sebastian: Breathing Me Jonas Sebastian: Breathing Me

Jonas Sebastian on debyyttialbumiaan valmisteleva laulaja/lauluntekijä, joka luo tätä nykyä ilmavaa pop-folkkia. Musiikillisesta historiasta löytyy Crumbland, joka millenniumin tienoilla loi grungahtavaa poprockia, mutta säröt ovat sittemmin hioutuneet. Paluu musiikin pariin tapahtui pandemian aikana, kuten niin monella muullakin.

Breathing Me on todella kaunis kappale, ilman tarpeettomia sokerikuorrutteita tai paksuja äänimattoja. Huomio keskittyy Sebastianin lämpimään ja elämänkuuloiseen vokalisointiin, jonka alla akustinen kitara kutoo pientä kuviotaan kiireettä. Kiireettömyys ja vapautuneisuus ovatkin niitä tuntoja, jotka hallitsevat tienoita tätä kaunista, kaunista pientä pop-kappaletta kuunnellessa. Mielessä vilisevät 70-luvun soft rockin ja Americanan epämääräiset kuvaukset, mutta niihin biisi on liian ilmava, kevyt, vapaa ja luonnollinen. Edes keskivaiheilla mukaan tulevat viulut eivät muuta kuin vahvista taikaa, koska kosketus on pieni ja lämmin.

Mika Roth


Kristiina: Hai Kristiina: Hai
Humu Records

Silkkaan etunimeen luottava Kristiina on julkaisemassa debyyttialbumiaan ensi vuoden alkupuolella. Suomenkielistä pop-rokkia mausteisesti esittävä artisti avaa pelin napakalla sinkulla, jonka reipas meno vakuutti allekirjoittaneen jo ensiyrittämällä. Mielenkiintoa ainakin allekirjoittaneen kohdalla nostaa myös se, että biisin lopullisen sovituksen, soiton ja tuotannon on hoitanut Joni Ekman. Tämän lisäksi tuleva pitkäsoitto on kaksikon yhdessä rakentama, joten rockin, popin ja näiden retroisten johdannaisten pehmeä ristituli oli ihan odotettavissakin.

Hai on tarina iltojen kirkkaimman tähden vieressä kärvistelevästä taviksesta, jonka sielua on alkanut kalvaa pahemman puoleinen kateus. Vuosien saatossa katkeruus vain kasvaa ja hidas myrkkyhän on vaarallisinta, kun sitä joutuu nauttimaan päivittäin. Hävettävää ja nolostuttavaa tilitystä korostaa lopun toteamus: ”tahdoin vain elää sinun elämää. Ei jokainen seinäruusu ole valinnut sivussa olemista, tuskin edes joka toinen. Upeasti kasvava biisi lyö lopussa uuden vaihteen silmään, menon äityessä lähes eeppiseksi.

Mika Roth


Kuumat Siivet: En ole koskaan Kuumat Siivet: En ole koskaan

Kuumat Siivet on Turussa jo muutama vuosi sitten perustettu orkesteri, jonka jäsenistöltä löytyy rikasta bändihistoriaa. Ei kuitenkaan tiputella nimiä, sillä kuusaripopista ja rajoitevapaasta folkrockista voimansa löytävä kotimainen yhtye osuu kuuluisaan ’jotain muuta’ looshiin. EP:n ja sinkun 10-luvun jälkimmäisellä puoliskolla julkaissut bändi on nyt äänittämässä debyyttialbumiaan, jonka ensimmäinen maistiainen kertoo vesistöistä – tavallaan.

Kertoja kaipailee meren äärelle, sillä hän on uinut vain rapakoissa ja mutaisissa järvissä. Kaukokaipuu suolaisen veden ääreen saattaa olla vertaus, osin humoristinenkin, etenkin kun turkulaisten käsittelyssä se muuntuu entistäkin vinomman oloiseksi – mikä on taatusti ollut tarkoituskin. Trumpetti ja tenorisaksari soivat osoitellen, Rhodes ja Hammond hyväilevät pienin elein korvia ja popahtavan biisin svengi on kohdillaan. Lopun progeliukuilu nostaa tunnelmapointseja, kunnes on aika sulkea matka ta-ko-val-la tahdilla. Vienosti ärsyttävää ja erittäin helposti tarttuvaa, joten ollaan varuillaan siellä vesistöjen rannoilla.

Mika Roth


L4NC377: Mun Mantra L4NC377: Mun Mantra
Vicious Marionette Records

Lancett eli L4NC377 on DIY-musaprojekti, jonka viides sinkku on ensimmäinen Desibeli.netin kohdalle osunut. Kyseessä on yhden hengen pyörittämä ja muutaman kaverin tukema olohuoneprojekti, jonka soundi on karsittu, tumma ja tämän kappaleen perusteella myös rahdun shamanistinen. Sellaisella Alanko goes postpunk -viballa, jossa kerrosten välissä on runsaasti ilmaa ja soundillinen tunkkaisuus on taiten sekä tarkoituksella luotua.

Mun Mantra kiertää itsensä ympäri yhä uudelleen ja uudelleen, sotkeutumatta kuitenkaan kaapuihinsa, jälkiinsä tai mystisiin usviinsa. Rauhallisuus ja levottomuus ovat avainpalat ja keskeiset tekijät, jotka tilanteen mukaan yhdistyvät, törmäävät ja haastavat toisiaan. Kuvaus saattaa kuulostaa hieman sekavalta, koska Mun Mantra ei välitä tuon taivaallista ns. normaalin musiikin säännöistä ja totutuista kuvioista. Kiperää on, vaan L4NC377 manaa mantransa taidolla, joten ”alternative-electropostpunkgothrock” -projekti nostaa profiiliaan.

Mika Roth


Matti8: Nättii (feat. Laineen Kasperi) Matti8: Nättii (feat. Laineen Kasperi)

Matti8 on kotimainen rap-artisti, joka on kuuleman mukaan saanut valmiiksi debyyttialbuminsa. Saatesanojen perusteella työstössä meni hieman suunniteltua pidempään, mutta kukapa sitä taustapeiliin vilkuilee kun valmis kiesi hyrisee alla. Ka8i-pitkäsoitto tulee sisältämään kahdeksan siivua, joilla Töölön Ketterän toisenakin osapuolena tunnetuksi tullut Matti8, eli Tuisku Hakoniemi, antaa rapin roiskua. Vaan onko se nyt nättii?

Eikä otsikko ole lainkaan harhaanjohtava, sillä Laineen Kasperin vahvistamana meno on kiistatta korskeaa. Eikä tämä nätteys ole mitään kiiltokuvamaista siloposkipoitsuilua, vaan Matti8 hiipii lähemmäs tummasävyisen trapin kujia. Soundien tarttumapinnat huokuvat öistä vibaa, Matti8 ja Laineen Kasperi vaihtavat osapuilleen läpsystä vetovuoroa, eikä tiiviiksi puristettu kappale anna juuri happitaukoa. Toisaalta kahteen ja puoleen minuuttiin puristettu paukuttelu saa pilvet kasaantumaan todella nätisti yötaivaalle.

Mika Roth


Parashyne: Break Away Parashyne: Break Away

Parashyne on uusi kotimainen yhtye, joka luovii melodisen mutta raskaaksi luokiteltavan rockin, sekä keveämmän metallin välimailla. Bändin ytimen muodostaa vokalisti Tanja Härkönen, joka kävikin jo tutuksi synaisempaa hardrockia esittävän Silverniten riveistä. Tällä erää synat ovat jääneet enemmän sivuun, tosin Parashynen tyylissä on havaittavissa samoja kasarihtavia viitteitä. Debyyttisinkku on saamassa jatkoa debyytti-EP:stä vielä myöhemmin tänä syksynä, joten tässä murtaudutaan nyt tyystin uusille tantereille pysyvämmin.

Huomion keskipisteeseen nostetaan heti ensisekunneilla vahva päämelodia, jossa sähkökitara saa punoa sankarin elkein estradin valmiiksi. Pian mukaan liittyvät melodiset naisvokaalit koskettimien tukiessa taustalla ja kertosäkeeseen päästäänkin jo hyvissä ajoin ennen ensimmäisen minuutin täyttymistä. Kompaktia ja suoraviivaistahan tämä on, eikä välissä ehditä juuri kiskaista henkeä, mutta mitalin toinen puoli on vahva ja mukaansatempaava fiilis. Jopa kitarasoolo istuu kohdilleen, etenkin kun taustalla sovitus muljahtelee mielenkiintoisesti naapuriraiteelle ja tarpeeton briljeeraus jätetään väliin. Erittäin lupaava startti.

Mika Roth


Puolimieli: Vihdoin täällä Puolimieli: Vihdoin täällä

Puolimieli vaikuttaa nimenä rahdun kummalta ja tarpeettoman monitulkintaiselta, etenkin kun musiikki on suhteellisen suoraviivaista. Ylöjärveläinen yhtye soittaakin perinteet tunnustavaa mutta samalla hivenen modernimpaa poprockia, jossa vanha kunnon sähkökitara on jälleen kerran suunnannäyttäjänä. Samalla yhtye latoo perustuksia tulevaksi luvatulle debyyttipitkäsoitolle ja Vihdoin täällä -raita onkin jo kuluvan vuoden kolmas sinkkujulkaisu.

On olemassa synkkiä ja murheessa marinoituja koronakappaleita ja sitten on niitä toisia, tällä erää kuulemme jälkimmäiseen joukkoon kuuluvan makupalan. Sävellystä ja sovitusta on helppo kutsua kohottavaksi rockiksi, jossa painetaan kahva edellä jokaiseen mutkaan ja suorilla survotaan talla lautaan. Tekstissä kaipaillaan keskeltä karanteenia keskelle väkijoukkoja, jolloin varjot vaihtuvat valoiksi ja kaikesta huokuu positiivisuus – tarpeetonta sokerisuutta ja kosiskelua kuitenkin vältellen. Arka aihe ja kiistaton onnistuminen, jonka pohjalta horisontissa siintävää esikoisalbumia sopii odotella.

Mika Roth


Rokets: Destroyer Rokets: Destroyer
The Sing Records / Svart Records

On aika ampua suurimmat arsenaalista löytyvät raketit rock’n’rollin taivaalle ja sytyttää prosessissa koko kansi tuleen. Työ on haastavaa, mutta urakassa avuksi säntää viiden vuoden ikään ehtinyt action-rock remmi Rokets. Superenergistä musiikkia luova yhtye on ehtinyt takoa nimeään keikkalavoilta yleisöjen mieliin jo vuosien ajan, mikä myös kuuluu timmissä soitossa sekä napakassa sinkkuraidassa. Destroyer kiitääkin eteenpäin luotijunan lailla, missaamatta kuitenkaan ainuttakaan keskeistä asemaa matkansa varrelta.

Korkeaoktaaninen rock-siivu ei kellota kolmea minuuttia, eli tiiviiksi on timantti puristettu. Ensimmäisellä kierroksella huima vauhti kasahti jo melkein allekirjoittaneen makukentän takarajoista yli, mutta sittemmin annos on asettunut paremmin kohdilleen. Biisin todellinen voima löytyikin allekirjoittaneelle vasta kolmannen kuuntelukerran tuolla puolen, minkä jälkeen alkuun näennäisen romuluinen rallaus alkoi osoittaa entistä kunnianhimoisemman kasvun merkkejä. Vauhti on kiistatta hirmuinen, vaan koukut osuvat ja tarra tarttuu.

Mika Roth


Routaraja: Tänä yönä tanssitaan Routaraja: Tänä yönä tanssitaan
Ässä Records

Routaraja ei turhia väistele, vaan pamauttaa olennaisen tiskiin heti saatekirjeen alussa. Nyt ollaan siellä missä suomirockin ja iskelmä kohtaavat toisensa, eikä tuossa ole kyse kompromissista vaan tarkoin jalostetusta vahvuudesta – bändin itsensä mielestä nyt ainakin. Puolitoista vuosikymmentä historiaa on hionut ryhmästä tiukan ja asiansa osaavan soittokoneen, joka pystyy selvästi pitämään vauhdin riittävänä ja groovepisteet tymäköinä.

Biisin innoittajana on toiminut itsensä Eppu Normaalin kappaleessa kuultu: ”suru soittaa mielen mustin koskettimin” -lause. Niinpä Tänä yönä tanssitaan -sinkun voi soittaa pianolla, käyttäen vain mustia koskettimia, tosin piano jää näissä bileissä armotta varjoon. Sähkökitara ja rytmiryhmä puskevat sen sijaan reippaalla askeleella eteenpäin, eikä tässä tarvitse kuin laittaa tanssikenkiin vauhtia. Kolmeen minuuttiin on saatu lastattua hyvä määrä rockin huolettomaan alamäkeen laskettelua, eikä lyriikoissakaan murhe ui puseroon. Suomirock selätti tällä erää iskelmän ja retrossa soundissa on riittävästi modernia mukana.

Mika Roth


Salka: Tiputtele muruja polulle Salka: Tiputtele muruja polulle

Salka on riihimäkeläinen laulaja/lauluntekijä, joka käynnisti soolouransa vuoden 2018 paikkeilla. Nyt on koittanut debyyttisinkun aika ja ensimmäisenä koronasyksynä syntynyt biisi avaa julkaisu-uran reilun kahden ja puolen minuutin mitassaan. Äänessä on vain artisti ja piano, joita taustoitetaan hiuksenhienoilla rytmivarjoilla. Avainasemassa ovat kuitenkin suoruus ja minimalistisuus, mikä jättää luonnollisesti kappaleen rakenteet ja tekstin erittäin avoimiksi.

Lyhyt mitta asettaa luonnollisesti omat rajansa, jotka eivät kuitenkaan vaikuta sitovan mitenkään sen kummemmin Salkaa. Vokalisointi on herkkää, hetkittäin suorastaan vaimeaa ja hiljaista. Haastava muoto vaatii luonnollisesti kuulijan täyden huomion, mutta jos sanoja ja soittoa keskittyy kuuntelemaan, on luvassa positiivinen yllätys. Tiputtele muruja polulle on näet todellisuudessa katebushmaisen hienosyinen kappale näennäisestä suoruudestaan huolimatta. Maistuvaa ja ilahduttavan persoonallista runopoppia, joka haastaa kuulijaansa ja saa toivomaan lisää kuultavaksi. Nyt vain rohkeasti pöytälaatikkoa tyhjentämään, sanoisin.

Mika Roth


Sara Kaski: Nuupallaan Sara Kaski: Nuupallaan

Sara Kaski on helsinkiläinen laulaja/lauluntekijä, jonka debyyttisoolosinkku on ensimmäinen pilkahdus tulevaksi luvatusta esikoisalbumista. Kaski on ehtinyt tehdä jo kaikenlaista musiikin parissa ennen soolouraa, jolla kuullaan ainakin näin alussa sangen hauraan ilmavaa poppia. Äänessä ovatkin tällä erää lähinnä nainen ja piano, joita tukevat kevein käsin annostellut taustat. Avainsana kaikessa on kuitenkin ilmavuus.

Nuupallaan on kertomus uupuneesta mielestä, ahdistuneesta sielusta ja tiensä kadottaneesta poloisesta. Tekstissä on kuitenkin toinenkin puolensa, sillä kertoja pyrkii ojentamaan kättään hiljaisuuden yli ja auttamaan pulassa olevaa. On täysin kuulijan päätettävissä, että onko kertoja sama henkilö kuin autettava, eikä sillä lopulta ole merkitystä. Merkitystä on sen sijaan toivon pilkahduksilla, jota taustan viulutkin mielestäni edustavat ja jonka kautta melodia saa sävellyksen tuntumaan sydänalassa. Hurjan kaunista ja kun sanoja todella kuuntelee, voi kukkien loiston aistia jo aivan lähellä. Aina on toivoa, aina on elämää.

Mika Roth


Sirkkeli Explosion: Juostaan käärmekylään Sirkkeli Explosion: Juostaan käärmekylään

Sirkkeli Explosion herättelee nimellään assosiaatioita moneenkin suuntaan, mutta ei tässä mitään metalliräjähdystä tapahdu tai leikata örkkejä poikki & pinoon. Useammassa sopassa karaistuneen tamperelaiskitaristi Risto Pajarin sooloprojekti onkin sellainen, jonka terissä pyörivät poprockin perinteisemmät hampaat. Myöhemmin tässä kuussa ilmoille on tulossa kokonainen pitkäsoitto, jonka ensimmäinen maistiainen on kerrassaan makoisa.

Melodisesti soivan sähkökitaran, sopivasti pomppailevan basson ja taloudellisesti soitettujen rumpujen voimin on luotu rennon svengaava numero, eikä saatesanoissa suotta mainita Rättö & Lehtisalo -duon nimeä. Eihän tässä rockin murikoista uusia puolia halota esiin, mutta ennakkoluulottoman veikeästi harppova ralli omaa uniikkia vetovoimaa, johon on aina ilahduttavaa törmätä. Debyyttisinkuksi melkoinen svengikäärmestely, kuinkahan homma toimii albumin mitassa – pitänee ottaa selvää.

Mika Roth


Soosi: Kuuma yö Soosi: Kuuma yö

Menneen kesän takavalot alkavat jo painua mutkan taakse, mutta rockyhtye Soosi manaa heinäkuun helteet vielä hetkeksi takaisin. Debyyttisinkulla kuuma yö on lemmen todellinen yö, jossa rakkautta tehdään suomalaisessa kesäyössä. Ikää orkesterilla on peräti puolitoista vuosikymmentä, joten esikoista on kypsytelty pitkään ja hartaasti.

Eikä haudonta ole suinkaan ollut hedelmätöntä, sillä Kuuma yö -raidassa on rutkasti tarttumapintaa. Muunkinlaista kuin kosteaa ja nihkeää. Biisi laskettelee ladun liukkaampaa laitaa hymy suupielessään ja riffi edellä, enkä liene ainoa joka kuulee taustalla itsensä Popedan vaikutuksen. Eikä siinä mitään, sillä Soosi osaa jalostaa touhunsa riittävän omanlaisekseen ja vie pelinsä seuraavalle tasolle. Otetaan siis pois kaikki housut ja paidat ja lähdetään nyt jonnekin, jos se järvivesi onkin jo rahdun jäähtynyttä.

Mika Roth


Three Decades: No More Three Decades: No More
Alba Records

Three Decades on saatesanoja suoraan lainatakseni kolmen naisen harmonialaulu- ja soitinyhtye. Mittavan sinkkuketjun julkaissut trio on luottanut vuoroin suomen ja englannin kieleen, samoin kuin omiin ja lainabiiseihin. Trio esittää musiikkia pääosin kultaisiksi kokemiltaan vuosikymmeniltä, eli 1920-1950-luvuilta, mihin myös uusin biisi tunnelmansa puolesta solahtaa kuin Humphrey Bogart poplariin. No More on omaa tuotantoa ja lupaillaanpa saatesanoissa mahdollista pitkäsoittoakin tulevaksi.

Rakkaus on jälleen kerran kohdellut kertojaa kaltoin, mutta nyt vastoinkäymiset ovat taaksejäänyttä elämää. Hämyisen jazzahtava siivu uuttaa voimaa kolmiäänisestä vokalisoinnista, jossa päävokalisti vie tarinaa keikkuen eteenpäin ja kaksi muuta jäsentä ovat tavallaan kuin osallistuva taustakuoro. Voisihan tästä löytää yhtymäkohtia 60-luvun alun Motown-soundiinkin, vaikka perustat ovat aiempien vuosikymmenten pohjalla. Kaihoisa saksofoni ja sielukas piano käyvät vuoropuhelua, jossa hienot hipaisut ja kapeat väliköt ovat taiten rakennettua äänisokkeloa. Nyt puristaa rinnasta ja ahdistaa sydäntä – kuten pitääkin.

Mika Roth
Tuomas Hirvonen: Guldstadeniin Tuomas Hirvonen: Guldstadeniin

Helsinkiläinen laulaja/laulutekijä Tuomas Hirvonen vilahti jo taannoin Desibeli.netissä, kun kävin läpi Maaseutumusiikkia vol. III -kokoelman antia. Kantrirockin ja nostalgian sekoitus on tietysti räjähdysaltista monellakin tavalla, mutta Hirvosta ei pääse syyttämään ainakaan rohkeuden puutteesta. Kaupan päälle kyseessä on vielä debyyttisinkku, joten stetsonia päästä.

Guldstadeniin on aikamatka 60-luvun Suomeen, jossa Ruotsi näyttäytyi mahdollisuuksien ihmemaana. Sinne lähdettiin tekemään isoa tiliä ja hakemaan Volvoa, johon kiteytyi takaisin jaloilleen kampeavan maan katajaisen kansan tunnoista niin kovin, kovin paljon. Hirvonen on valinnut biisinsä muodoksi jenkkihenkisen kantrirockin, jossa on kuitenkin sen verran härmäläisyyttä, ettei totuus pääse unohtumaan. Teksti taiteilee klisheiden kanssa, mutta jää mielestäni pinnalle. Ja pääkoukkuhan nappaa kiinni kuin nälkäinen hauki.

Mika Roth




Lukukertoja: 2047
Facebook
Artistihaku
Pieniss� my�s