Pienet

Sinkut III - Syyskuu 2020

30.09.2020


Beyond Awareness: Resonance Beyond Awareness: Resonance


Beyond Awareness oli viimeksi esillä Desibeli.netin sivuilla vuoden alussa, kun Dissonance-EP kokeili ja tutkiskeli useampia modernin metallin linjastoja. Kuten silloin niin myös nyt suorat pop-koukut saavat upota metallin sekaan, eikä mikään ole ns. kielletyllä listalla. Resonance onkin biisinä runsas ja rajojaan kokeileva, mutta mennäänkö plus viidessä minuutissa jo liiankin pitkälle?

Yhtye kieltämättä tanssii veitsen terällä, sillä etenkin muutamalla ensimmäisellä kuuntelukerralla Resonance aiheutti lievää iskuhumalaa. Biisi on lähellä metalcorea, kuulumatta kuitenkaan selvästi mihinkään metallin alalajiin, siinä määrin elektroniset elementit, rock ja pop sotkevat vain entisestään kuvioita. Ja pitkässä juoksussa on hyvä näin, sillä nyt parin minuutin kohdilla iskevä raskaampi mättökohta todella tuntuu, kuten myös melodisemmat kohottelut mäiskeen ja mätkeen takana. Tässä taitaa olla pari viimeistä kauhallista jo liikaa, mutta samaan aikaan en voi olla ihailematta bändin kykyä pitää äänisirkuksensa kasassa.

Mika Roth


Eerie Deer: Lights Eerie Deer: Lights

Haikeus on siitä vaarallinen ainesosa musiikissa, että matka haikeista tunnelmista loputtoman lohduttomiin syvänteisiin on joskus yllättävänkin lyhyt. Eerie Deer luo mitä haikeinta folkpoppia, jossa valot tahtovat olla himmeämmän puoleisia ja ilta lähellä loppuaan. Onneksi ainakin Lights-sinkku osaa kuitenkin pitää myös valoaan yllä, vaikka biisin syntyhistoria juontaakin hautausmaalla tapahtuneeseen yölliseen kävelyreissuun.

Lights on hädin tuskin kolmen minuutin mittainen pop-kaunokainen, joka saatetaan maailmaan lähinnä vähäeleisten vokaalien ja yhtä hillitysti käsitellyn kitaran voimin. Toki taustalla on pientä, mahdollisesti koskettimilla, luotua soundimaalailua, mutta avainsana tässä työssä on ’pientä’. Puolivälissään kappale nousee herkille siivilleen sen verran, että jalat irtoavat hetkeksi maasta ja loppuliito vaikuttaa kaikin tavoin luonnolliselta. Ei mitään maata mullistavaa, mutta sydämeen tulee lämmin olo – eikä enempää juuri nyt tarvita.

Mika Roth


Grus Paridae: Urge for the Gray Rainbow Grus Paridae: Urge for the Gray Rainbow

Grus Paridae, eli Petteri Kurki, Rami Turtiainen ja Jarno Koivunen ovat hitaasti mutta varmasti raivanneet tietään kohti omaa paratiisiaan. Trion musiikkia on kuultu yli 150 radio-ohjelmassa ja yli kahdessa tusinassa eri maassa. Ei hullummin rajojaan alati kokeilevalta, progehtavaltakin pop-musiikilta, jonka yhteydessä tulee herkästi käytettyä termiä ’kokeellinen’.

Urge for the Gray Rainbow on jälleen yllättävä sinkkubiisi, sillä tämä verkkaisesti etenevä ja runsaaksi veistetty teos ei varsinaisesti ottaen koskaan nouse sen suuremmin siivilleen. Kuulija vain napataan vauhdissa kyytiin ja äänten ihmemaan maisemat vaihtuvat ikkunoiden takana taianomaisesti, lohduttavan rauhallisuuden huokuessa kaikkialta. Neljän ja puolen minuutin jälkeen koetaan rockimpi finaalinousu, jonka käynnistyessä huomaan toistuvasti pohtivani Queenin ja Arcade Firen tekemisiä. Uneliaan popin valioyksilö kuuluu yhdeltä puolen barokkipopin piiriin, mutta pystyy välttämään kaikenlaisen negatiivisen massiivisuuden.

Mika Roth


Icons of Elegance: What Are You Waiting For Icons of Elegance: What Are You Waiting For

Anssi ja Henri Växbyn muodostama popduo Icons of Elegance luo musiikkia elon varjopuolista, mutta kuinka ollakaan, osaa pakata viestinsä popin heleisiin kankaisiin. Jostain syystä jo useamman pitkäsoitonkin pitkällä urallaan julkaissut yhtye on jotenkin onnistunut väistämään Desibeli.netin tutkaruudut tähän asti, mutta onneksi tilanne korjaantui edes nyt.

Jos maailma olisi jaettu poppiin ja rokkiin, kokisin olevani kiistatta rokin puolella, mutta ensiluokkainen pop-biisi on hyvä siinä missä muutkin mielihyvää tuottavat viisut. Ja mielihyvää tuottaa myös tämä reiluun kahteen ja puoleen minuuttiin kiteytetty helmi. What Are You Waiting For soi kuin pehmein Travis ja paineettomin Pet Shop Boys, tosin kumpaakin orkesteria ei voi pitää mitenkään suorana verrokkina. Hyvää fiilistä, pehmeitä soundeja ja siinä kyljessä, miltei huomaamatta kerrotaan totuuksia elämän kaltaisesta seikkailusta. Nopeasti vilkaistuna simppeliä poppia, mutta tarkempi tutustuminen paljastaa oman, rikkaan universuminsa.

Mika Roth


Jontti: Trauma Jontti: Trauma
3rd Rail Music

Voiko olla vastavallankumousta tai -kaappausta, jos sitä alkuperäistäkään kumousta tai kaappausta ei koskaan oikein tapahtunut? Vai onko valta keikahtanut siten, että kukaan meistä ei oikein huomannut isoa keikahdusta ja vallankaappausta? En tarjoa suoria vastauksia, tai lähde edes sen kummemmin pohtimaan salaliittoja. Sen sijaan Jontti katkaisee muutaman vuoden mittaiseksi venähtäneen vastavallankaappaus-sarjansa, julkaisemalla uuden biisin.

Trauma sohaisee kipeään pisteeseen, viittaamalla pandemiaan ja sen takana mahdollisesti vaikuttaviin salaliittorakenteluihin. Onko valta tosiaan livahtanut vääriin käsiin ja kuinka tilanne voitaisiin kaapata takaisin haltuun? Tylyä tekstiä tippuu rivi toisensa jälkeen, eivätkä kolkot sounditkaan päästä kuulijaa sitä vähemmällä, kun myrkkyvesien pinta vain nousee ja nousee ja nousee… Sanat ovat voimaa ja oikeilla sanoilla voi saada koko todellisuuden värähtelemään, väittävät jotkut. Tätä traumaattista hiphop-vyörytystä kuunnellessa ei ole vaikea uskoa moista.

Mika Roth


Juho Salmi & Suuri Voima: Haavojemme kanssa Juho Salmi & Suuri Voima: Haavojemme kanssa
Punos Sound

Juho Salmi & Suuri Voima napsauttaa poikki kolmen vuoden mittaiseksi venähtäneen putken, sillä Haavojemme kanssa -sinkku on ensimmäinen uusi kappale vähään aikaan. Biisin pohjat ladottiin kuuleman mukaan kasaan jo vuoden 2012 tienoilla, mutta vasta viime keväänä siivu sai viimeisen silauksensa. Avainkysymys kuuluukin: kannattiko kaikki tämä työstö?

Rokkaavan popin ja popahtavan kitararockin taiten hallitseva bändi on kiistatta luonut tarttuvan siivun, joka kykenee vajaassa kolmessa ja puolessa minuutissa kertomaan pitkän ja vaiherikkaan tarinan. Meistä jokainen ottaa elon myllyssä osumaa, toiset enemmän, toiset vähemmän, mutta vastoinkäymiset ovat myös elintärkeitä osia kasvutarinoissamme. Kitaravoittoinen rock raikuu elon iloa ja koskettimet antavat tahollaan tukea vokaaleille, joita tulee tällä erää todella kuunneltua. Aikuista rockia, mutta hyvällä tavalla, sillä ei sitä tarvitse silti vanha olla, eli kyllä se kaikki työ mielestäni sittenkin kannatti.

Mika Roth


Jutta Rahmel: Ghost Jutta Rahmel: Ghost

En tiedä koska maailmanloppu tulee, mutta kuuleman mukaan Jutta Rahmelin uusin sinkku saattaa soida tuolloin maailmanlopun diskossa. Tarina ei kerro viitataanko tällä kenties Douglas Adamsin kirjasta löytyvään pytinkiin, mutta yhtä kaikki Ghost on kiistatta tanssittava haamupala. Aiheensa puolesta Ghost on kuitenkin pistävämpi, sillä biisissä puidaan myrkyllisen kitkerän ihmissuhteen vaikutuksia vielä kauan senkin jälkeen, kun kaikki on periaatteessa ollut jo ohitse. Jotkin myrkyt eivät vain haivu edes ajan myötä pois mielen sopukoista.

Rahmel jatkaa tutun elektronisissa maisemissa, joissa on ehkä hiukan 80-luvun tiettyjen leffojen ääniraitojakin mukana. Futuristiset soundit, alla vellova vahva rytmipumppaus ja pastellimaiset taustalaulutapetit ovat kaikki erikseen vaikeita palasia, mutta juuri näin yhteen liitettyinä kaikki tuntuu toimivan kuten pitääkin. Tällä erää otti aikansa päästä uuden biisin sisään, mutta hieman pidempi totuttautumiskausi palkittiin sitäkin vahvemmalla kappaleella.

Mika Roth


Katri O: Spell Katri O: Spell
Musakonttori

Katri O:n sinkku on niitä biisejä, jotka saavat hengästymään jo silkalla energisyydellään. Yli vuosikymmen kotiäitinä on saanut paineen kasvamaan, joten lieneekö tuo ihme, kun Katri Oikarinen päästelee höyryjä oikein kunnolla svengaavan popin kautta. Nyt on ulkona sinkku ja ensi kuussa ilmestyy Brave New World -pitkäsoitto, eli kaikki on menossa hilpeästi uusiksi useammallakin tasolla. Eikä tässä kaadeta mitään pilvenpiirtäjiä, vaan riemuitaan elon mausteisessa väkevyydessä.

Sinkun saatesanoissa korostetaan luovuuden patotumista ja purkautumista, joka on saanut soittamaan rytmejä mm. keittiövälineillä – onhan biisin kotiäiti pimahtamassa arjen myllytyksessä. Pitkään lopullista muotoaan hakenut Spell-kappalekin oli jo jäämässä pois pitkäsoitolta, mutta onneksi energinen paketti on saatu purkitettua, sillä Spell räiskyy, paukkuu ja ravistelee, kuten parhaan popin kuuluukin. Ihmeellistä on myös se, että biisille ei kerry mittaa neljääkään minuuttia, vaikka hypnoottisen tarttuva kuvio vie kuulijaa kuin kuuluisaa pässiä narusta. Näin riemuisa ja juureva pop nappaa väkisinkin kainaloonsa, joten jään innolla odottamaan loppulevyä.

Mika Roth


Kelja: Kiertoradalla Kelja: Kiertoradalla
Music Production Alliance

Joensuusta länsirannikolle päätynyt Kelja on laulaja-lauluntekijä, mutta myös samanniminen bändi, joka toivottavasti saa näyttää voimansa riittävän usein lähiaikoina kiekoillakin. Keljan tuore digisinkku esittelee vastikään turkulaistuneen säveltäjän uutta puolta, tosin menneitäkään piirteitä, käännöksiä ja muotoja ei ole lähdetty sen kummemmin hylkäämään.

Rikollisen tarttuvaan pop-folk koukkuun perustuva Kiertoradalla sinkoutuu terhakasti liikkeelle, eikä raidalle kerry mittaa kuin juuri ja juuri kolme minuuttia. Tuttuun tapaan kertojan trubaduurimainen tyyli saa lyyrisen sarjatulen mahtumaan pieniinkin tiloihin, tarkkojen sanojen piirrellessä mielikuvien vyöryä kuulijoiden vastaanottimiin. Keljan merkittävin ongelma onkin saada kaikki sanottua annetussa ajassa, mutta silti loppuun on kyetty ymppäämään jopa ympäristöön verrattuna rauhallinen osuus, jonka myötä Kiertoradalla haipuu ikuisuuteen. Huh-huh, tässä vasta maukas folk/pop-piiras, vaikka otsa hikeentyykin.

Mika Roth


Markiisi Ahonen: Hiljaa kuva meistä katoaa Markiisi Ahonen: Hiljaa kuva meistä katoaa

Markiisi Ahonen tuskaili viimeksi reilu vuosi sitten Desibeli.netin sivuilla, kun En kaipaa pois EP synkisti ilmavan folkin periaatteessa kepeitä taivaita. Hiljaa kuva meistä katoaa -sinkku on ensimmäinen maistiainen Markiisi Ahosen toiselta pitkäsoitolta, jonka näillä näkymin pitäisi ilmestyvä ensi vuoden alkupuolella.

Jälleen äänessä ovat lähinnä mies ja kitara, mutta taustalla tapahtuu silti huomattavasti enemmänkin, kun vain kuuntelee tarkkaan ja ajatuksella. Artisti itsekin on huomioinut muuntumisen ja historian hämäristä nostetaan esiin Kurt Cobainin nimi, kun tulee aika pohtia perimmäisiä vaikutteita. Ja kyllä – onhan tässä selvää sukulaisuutta havaittavissa, vaikka uusi biisi kulkeekin vaitonaisin askelin folkin ja suomalaisugrilaisen iskelmän korpisissa välimaastoissa. Komea kappale olisi saattanut hyötyä melkoisesti saatesanoissa mainituista särökitaroista ja isoista rummuista, joita pitäisi löytyä tulevalta albumilta. No, hyvä tämä on jo näinkin, vaikka fyysinen on vaihtunut julkaisussa digitaaliseen.

Mika Roth


Nikolas: Olla ku me Nikolas: Olla ku me
Kaiku Recordings

Nikolas on 18-vuotias poplupaus, jonka aiemmat kaksi singleä ovat olleet suurilla tunteilla ja akustisilla soittimilla työstettyjä balladeja. Kolmannen sinkun kohdalla suoritetaan ainakin hetkellinen suunnanmuutos, sillä nyt groove on hypännyt kuskin paikalle, ja jokainen muikean g-sanan kirjain kannattaisi kirjoittaa vielä isolla. Tuottajaksi on kiinnitetty Leo Jupiter ja kappaleen toinen kirjoittaja on Kyösti Salokorpi, joten uskoa nuoreen tähteen selvästi löytyy.

Olla ku me -sinkulla kertoja on kohdannut kenties sen juuri oikean – ainakin tähän hetkeen. Kemioiden toimiessa tunnelmat voivat kääntyä nopeasti räiskyviksi, joten mennään sitten vaikka katonharjalle kävelylle tai uimaan vaatteet päällä – tai valitaan kummatkin sopivassa järjestyksessä. Svengaava ja rytmivetoinen pop säteilee latino-energioita ja kun kertosäkeeseen päästään, niin moderni kyyti vain paranee. Harmi että kaikki loppuu kuin seinään kolmen minuutin jälkeen, sillä tätä vuoristorataa olisi voinut vallan mainiosti soida vielä toinen moinen, mikä on aina hyvä merkki.

Mika Roth


Radio Supernova: Väkivaltaa Radio Supernova: Väkivaltaa
Soit Se Silti

Ylpeänä mansegazen lippua liehuttava Radio Supernova osasi löytää alternativen ja ysärikitararockin sfääreistä joitain kelpo numeroita Tähtiin debyyttialbumilleen. Esikoinen kärsi lievästä diskantti-tyranniasta, mutta ryhmä osoitti samalla hallitsevansa tarttuvien biisien työstön. Väkivaltaa-sinkku on ensimmäinen näyte tulevalta toiselta pitkäsoitolta, jota lupaillaan ensi vuodeksi, ja jonka otsikkona toimii Takaisin.

Vahvasti kaiutettua ja diskanttisesti möyryävää kitaravallia on tarjolla myös uudemmalla kierroksella, kuinkas muutenkaan. Naisvokalistin laulu on menneeseen verrattuna asteen selvemmin esillä, eli ei tässä nyt takaisin täsmälleen samoihin maisemiin enää pakiteta, vaikka meininki tuttua onkin. Lähes viiden minuutin mittainen vyörytys on jälleen kestoltaan optimaalinen, sillä kitaroiden kirmatessa aika kuluu kuin huomaamatta. Eikä Väkivaltaa ole onneksi tarpeettoman väkivaltainen kuuntelukokemus, vaikka lyriikat voimankäyttöön kantaa ottavatkin.

Mika Roth


Sixgun Renegades: Push Sixgun Renegades: Push
V.R. Label Finland

Napakkaa hard rockia 70- ja 80-lukujen tyylillä. Siinä osapuilleen Sixgun Renegadesin kaava, mutta ryhmän itsensä mukaan nimetty debyyttialbumi kiistatta toimi reilu kaksi ja puoli vuotta sitten. Ja toimii tietysti edelleen. Toinen pitkäsoitto ilmestyy kuuleman mukaan vielä tämän vuoden puolella ja ensimmäinen sinkku on tietysti paljon vartijana, kun stadionrockin konkareita kunnioittava yhtye pyrkii murtautumaan karmit kaulassa seuraavalle tasolle.

Eikä ponnistus ole lainkaan heikko, sillä vajaan neljän minuutin mittainen onnistuu kuulostamaan samaan aikaan amerikkalaiselta ja nuorelta Judas Priestiltä. Väliosan melodiavaihetta olisi kannattanut puskea rohkeammin ja syvemmälle Def Leppardin syliin, enkä ole aivan varma nuoren Savatagen mieleen tuovista kurveista, mutta ehkä tämäkin toteamus on Sixgun Renegadesin herroille rakas kehu. Yhtä kaikki rock jytisee ja paukkuu, joten nähtäväksi jää kuinka toinen albumi jyrähtää – työntövoimaa ainakin löytyy.

Mika Roth


Slow Fall: Under This Corroded Sky Slow Fall: Under This Corroded Sky

Oululainen metallipartio Slow Fall kuuluu siihen sankkaan joukkoon, joka on julkaisemassa uuden pitkäsoiton vielä kuluvan vuoden lopulla. Beneath the Endless Rains ilmestyy lokakuun jälkimmäisellä puoliskolla ja Under This Corroded Sky on kuuleman mukaan viimeinen siivu, joka sävellettiin tuolle albumille. Tekijät ovat aistivinaan biisistä muinaisia Amorphis-viboja, eivätkä antennit vallan pieleen ole suunnattu mielestäni.

Death on siis metallin nimi, eikä Slow Fall jää ainakaan hitaudesta kiinni, on orkesterin nimi sitten mikä tahansa. Melodisuus ja brutaali raakuus käyvät käsi kädessä, kun ilkeät kitarat pistelevät nuottejaan terävästi maisemaan. Todellinen piece de resistance on kuitenkin herkullinen kitarasoolo, joka vasta nitoo kaiken oleellisen pakettiin kunnolla. Tuohon päälle vielä matalasta murinasta puhtaaseen lauluun yltävät vokaalit ja ei tässä tarvitsekaan enää kuin odottaa synkän lokakuun loppupuolta.

Mika Roth


Tahtoisin kertoa sinulle tarinan: Meri, ota minut! Tahtoisin kertoa sinulle tarinan: Meri, ota minut!

Tahtoisin kertoa sinulle tarinan - siinäpä vasta loistava nimi yhtyeelle. Etenkin kun kyseessä on runollista ja rauhallista poppia luova ryhmä, jonka luomissa kappaleissa on vahva elokuvallinen fiilis. Eikä nyt puhuta mistään action-pläjäyksistä, sillä mihinkään ei ole kiire ja jokainen rönsy voi johtaa yllättäviin suuntiin. Eli kuten kerrotut tarinat poukkoilevat, kääntyilevät ja elävät, niin tekee myös tämän projektin/yhtyeen sinkku.

Meri, ota minut! -kappale paljastaa tietysti jo nimellään sen mielentilan, jonka vallassa kertoja harhailee elonsa labyrintissa. Jotenkin näen mielessäni ranskalaisten uuden aallon elokuvien mustavalkoisia pätkiä, juuri niitä, joissa tiedät päähenkilöiden olevan tuhoon tuomittuja – mutta silti jännität heidän puolestaan. Mira Kankkusen pienimuotoinen laulutyyli, arasti svengaava soitto, jossa pääpaino on akustisilla soittimilla, sekä tietysti itse teksti, muodostavat yhdessä vahvan kokonaisuuden. Kuka on kertoja? Mistä tässä on oikein kyse? Kertokaa minulle enemmän tarinoita, kiitos, jotta voin nauttia kohtalokkaasta popista täysin rinnoin.

Mika Roth


Tatu & Tutkimusmatkailijat feat. Jarkka Rissanen: Lonkat Tatu & Tutkimusmatkailijat feat. Jarkka Rissanen: Lonkat

Tatu & Tutkimusmatkailijat järjesti keväästä aikamoiset pirskeet, kun progehtavan rockin ja vapaan rootsin pientareilla etsittiin Muutosta. Nyt mukaan menoon on liittynyt Jarkka Rissanen slide-kitaransa kera, ja instrumentaali-ilotulitushan johtaa loputtoman herkullisiin soolotaistoihin, kun kielisoittimet kirmaavat kilvan toistensa kanssa.

Ajantajuhan tällaisessa piehtaroinnissa tuppaa katoamaan ja näin sinkkubiisille kertyy mittaa lähemmäs kuusi minuuttia, mutta uskallan väittää joka sekunnin seisovan paikoillaan. Lonkat lepäävät rullaavan rytmipuolensa varassa, joka toimii vankkana perustana sooloiluille. Rytmissä on myös juurevaa svengiä, joka nostattaa koko biisin reippaasti maanpinnan yläpuolelle. Kitarat korvaavatkin sanat kuin tuosta vaan ja veikeät rytmipuolen kuviot pitävät mielen taatusti virkeänä, joten ei muuta kuin syvemmälle musiikin tutkimusmatkailun ihmeellisiin maailmoihin. Mainittakoon myös tässä yhteydessä, että marraskuussa on tulossa kokonainen pitkäsoitollinen tätä samaa herkkua.

Mika Roth


Verhot: Tänä iltana me ei olla yksin Verhot: Tänä iltana me ei olla yksin

Helsinkiläinen dramaattista kitarapoppia ja postpunkin pehmeämpiä kankaita hyväilevä Verhot oli viime vuonna esillä peräti kolmesti Desibeli.netin sivuilla. Voinkin todeta jopa pienen ikävän iskeneen, sillä kohtalokkaan eeppistä poppia ei ole koskaan liikaa. Olemmehan me Suomessa, murtuneiden sydämien ja pitkien varjojen maassa, jossa verhot tahdotaan kiskoa ikkunoiden eteen jopa keskikesällä.

Hallitseva tilanne voi kuitenkin muuttua, kuten sinkun nimikin paljastaa: Tänä iltana me ei olla yksin. Nimi on kieltämättä klisheinen, mutta yksi rajoituksia ja esteitä tuonut pandemia myöhemmin ne osuvat yllättävänkin moneen sydämeen haavoittaen. Verhot osaa maalata murskaavan kauniita ja hitaasti päälle vyöryviä pilvilinnoja, joissa voi velloa periaatteessa loputtomiin. Biisiä uhkaa tarpeetonkin tasaisuus, mutta huippukohta tempoo sentään sen verran, etteivät Verhot juutu kiskoilleen. Juuri ja juuri.

Mika Roth


Verna Viento: Metsän laulu Verna Viento: Metsän laulu
V.R. Label Finland

Verna Viento hämmensi tavalla ja ilahdutti hyvällä viime vuonna, kun luonnonhengetär-trilogian sinkkuja päätyi myös Desibeli.netin koosteisiin. Folkin, kansanmusiikin ja jopa progerockin sumuisia rantoja tutkineet kappaleet esittivät kuin oman osansa isommasta kuvasta, joka saa nyt epilogin. Eikä Metsän laulu ole mikään vaan jatko-osa, sillä rauhaisa raita pistää jälleen kerran kaiken uusiksi ja kestää lähemmäs kahdeksan minuuttia.

Kappaleen kaikki rakenteet on luotu akustisella ja sähköisellä kanteleella, jonka päälle on vain lausuttu lyriikkaa. Yhtymäkohdat loitsu- ja runonlausuntaperinteeseen ovat ilmeisiä, mutta siltikään Metsän laulu ei vaikuta mitenkään muinaiselta, tai edes vanhalta. Moderni kieli, rakenteet ja äärimmilleen yksinkertaistettu äänimaisema tekevätkin yhdessä taikojaan ja Metsän laulu -sinkku johdatti ainakin allekirjoittaneen kerran toisensa jälkeen jonnekin syvemmällä uivien ajatusten syövereihin. Me tulemme metsästä ja sieltä saatamme ehkä todellakin löytää ikuisen viisauden ja voiman, kunhan vain osaamme kysyä oikeita asioita ja oikeasti kuunnella.

Mika Roth


Yoki: Perjantai Yoki: Perjantai

Oululainen popahtavaa ja perinteistä rockia luova Yoki ehti julkaista koronakesänä debyyttialbuminsa, jolle tuottajaksi oli kiinnitetty itsensä Edu Kettunen. Uusi sinkku, Perjantai, ei kuitenkaan lämmittele menneen kesän hehkussa, vaan kyseessä on täysin uusi biisi, joka avaa näköaloja tulevaan.

Perjantai saattaa olla tiukan duuniviikon sulkeva minijuhlapäivä, mutta laulaja-lauluntekijä Elisa Koivupuron tarinassa hilpeys on kertojalla kaukana. Ainakin positiivinen sellainen. Rakkauteen on näet tullut sen verran syvältä uurtavia ryppyjä, että lusikat ovat menossa pian jakoon. Eikä tässä nyt volloteta menneen rakkauden perään, sillä maailman ei tarvitse pyöriä yhden, itserakkauteen taipuvaisen navan ympärillä. Ilmassa onkin enemmän sellaista kirpsakkaa kostonhimoa, joka ilmenee vessanlaattojen putsauksena – ex-siipan hammasharjalla. Kirpsakka on myös pop-koukku, jonka varassa biisi kasvaa, kehittyy ja ottaa lisävauhtia yllättävän freesistä väliosasta. Tämähän oli positiivinen yllätys, joten seurataan tarkemmin Yokin tekemisiä tulevaisuudessa.

Mika Roth




Lukukertoja: 3063
Facebook
Artistihaku
Pieniss� my�s