Klassikko

Ghost in the Machine: Broken from Binary, 2015

27.03.2023



Isossa firmassa joku olisi taatusti jyrännyt duon mielipiteet myyntilukujen nimissä, mutta jälleen kerran asiat tehtiin juuri kuten Face ja C4 halusivat, oli se sitten kuinka viisasta/outoa tahansa. Voin vain arvella halvalla tehdyn videon ja simppelin rakkauslaulun olleen tärkeä tekijöilleen – kaupallisesti siirto oli luokkaa järjetön.

15 raidan ja reilusti päälle tunnin mittainen möhkäle industrialin, elektrorockin ja jenkkimetallin erilaisia juonteita pistettiin siis pienin juhlallisuuksin kuulijoiden ihmeteltäväksi. Tarina ei vieläkään kerro, miksi duo näin toimi, mutta aiempia julkaisuja vaivanneiden loputtomien remix-versioiden puuttuminen viesti ainakin siitä, että biiseihin luotettiin kerrankin sellaisina kuin ne olivat.

Ghost in the Machine: Broken from Binary Ja mikäpäs tuossa oli luottaessa, sillä musiikillisesti Broken from Binary on yhtenäisin ja tasaisin duon tuotoksista. En lähde väittämään kyseessä olevan minkäänlaisen teema-albumin, mutta yhtä kaikki 68 minuuttia ja noin 22 sekuntia muodostavat kiistattoman kokonaisuuden. Hallitsevia teemoja ovat vieraantuneisuus, negatiivisten tuntojen aiheuttamat sisäiset myrskyt, sekä tietysti parisuhteita riivaavat ongelmat ja omat konfliktinsa. Toisinaan on vaikea tulkita, onko kyse suuremmista ryhmistä ja kokonaisuuksista, tulkinnanvaraisuuden sumentaessa sopivasti näkökenttää.

Huomionarvoista on kuitenkin positiivisuuden orastaminen monesta rakosesta, mikä ei tarkoita automaattisesti pinkkejä auringonlaskuja jokaisessa taivaanrannassa. Kertoja kuitenkin ymmärtää usein myös oman voimansa, omien mahdollisuuksiensa olemassaolon, jolloin kaikki se mitä elo silmille viskoo on voitettavissa – tai ainakin mahkut kunnon tasuriin ovat olemassa.

Tanssittavampaa laitaa komeasti edustava What It Is summaa bändin plussat ansiokkaasti, ollen samaan aikaan vetävä, nopea ja kuitenkin riittävän junttaava siivu. Samurai pystyy leikkaamaan nimensä siteet auki, aasialaisuuden toimiessa kerrankin vain korostavana mausteena. Crazy ei ole lainkaan hullumpi taklaus raskaampaan kulmaan, vaikka NIN-sukuiset kitarat ja vanhan kunnon tukkametallin hybridi väistääkin ovelana kettuna kaikki suorat genretys-yritykset.

Saatesanoissa mainitaan myös KMFDM, jonka merkitys ison veden tuolla puolen on selvästi suurempi kuin vanhalla mantereella. American Hero, Hammers ja Perfection operoivat noilla linjoilla selvemmin, mutta jälleen kerran GITM on samaan aikaan täysin oma ilmentymänsä, eri sääntökirjoin samoja asioita lähestyvä ilmiö.

Törmäsin Ghost in the Machineen aikoinaan nimenomaan Broken from Binary -albumin myötä, enkä tiennyt heidän aiemmista tuotoksistansa tuossa vaiheessa mitään. Levy kuulosti jopa hivenen ikääntyneeltä ilmestyessään, etenkin kun genren suurista nimistä suurin osa oli viettänyt enemmän ja vähemmän hiljaisempia vuosia. Sittemmin kiekko on kuitenkin aivan kuin luonut nahkansa ja lähes kahdeksan vuotta myöhemmin Broken from Binary tuntuu suorastaan raikkaalta.



Bändin tarina ei sittenkään päättynyt tähän levyyn, sillä reilu vuosi sitten julkaistu Journey to the Otherwise päivitti duon soundin 20-luvulle. Ihan kiva levy sekin on, mutten lämmennyt kehittyneelle GITM-soundille enää entiseen tapaan. Broken from Binary on siis edelleen allekirjoittaneelle se suurin saavutus, jonka ainoa huti tuntuu olevan Billy Joel -laina Pressure. Coverille lienee näissä kohdin aivan omat syynsä, joita en lähde edes arvailemaan, mutta pitäähän jokaisessa mestariteoksessa olla se yksi virhe. Yksi koneistoa asuttavan haamun aiheuttama kummallisuus.

Mika Roth




Lukukertoja: 1283
Facebook
Artistihaku
Klassikoissa my�s