28.04.2004
On olemassa muutamia levyjä, joista ei löydä yhtä ainoaa keskinkertaista kappaletta. Levyjä, joita kuunneltuaan löytää itsensä aina aurinkoisista mietteistä. Levyjä, jotka kerta kerran jälkeen kuulostavat tuoreilta kuin viheriöivä ruohomatto kevätaikaan. Yksi tällainen albumi on vuonna 1992 perustetun voimapopin kruunaamattoman kuninkaan Weezerin sininen debyyttialbumi. Vuoden 1994 Nirvanan ja kumppaneiden hallitseman synkistelyrockin tummissa aalloissa Weezerin leikittelevän iloinen voimapaahto loisti kuin appelsiininvärinen surffilauta, välkehtien auringossa.
Esikuviaan Pixiesiä ja Cheap Trickiä muutaman asteen nörtimpi ja sympaattisella huuli poskessa –asenteella kappaleitaan rakentava Weezer perustettiin Los Angelesissä laulaja-kitaristi, primus motor Rivers Cuomon, basisti Matt Sharpin ja rumpali Patrick Wilsonin toimesta. Alkuperäiseen kokoonpanoon kuului myös Jason Cropper, joka kuitenkin antoi tilaa kitaristi Brian Bellille kolme päivää ennen esikoisalbumin äänitysten alkamista. Tuottaja Ric Ocasekin johdolla New Yorkissa Electric Lady -studioilla nauhoitettu plätty sisältää 10 kappaletta, joiden tueksi bändi rakensi useita näyttäviä videoita. Hittibiisi Buddy Holly sijoitettiin klassisen Happy Days -teeveesarjan kahvilaan, Spike Jonzen ohjaama Undone - The Sweater Song- sekä Say It Ain’t So -videot pyörivät myös MTV:llä, joskaan eivät lähellekään Buddy Hollyn mittakaavassa. BH:n suosion näyttämällä tiellä jatkettiin muun muassa Muppets -maailmassa sekoilevalla Keep Fishin’ -videolla vuoden 2002 Maladroit -albumilta.
Harvardissa opiskellut Cuomo vietti esikoisalbumia seuranneiden kiertueiden jälkeen paljon aikaa opintojensa parissa ja yhtye palasi toden teolla yhteen vasta kakkosalbumi Pinkertonin rakentamisen aikoihin. Syyskuussa 1996 julkaistu albumi ei saavuttanut edeltäjänsä kaltaisia myyntilukuja, vaikka moni pitääkin levyä Weezerin parhaana albumikokonaisuutena El Scorchoineen. Aurinkoista debyyttiä synkempi ja brutaalimpi soundi ei kuitenkaan ollut syynä pieniin myyntilukuihin, ennemminkin syynä oli Cuomon päätös olla enää myymättä Weezeriä nerokkailla videoilla. Cuomo näet halusi päästä eroon bändin niskaan rakennetusta yhden hitin ihmeen statuksesta, joka Buddy Hollyä seurasi. Pinkertonia seurasi pitkä hiljaiselo, jonka aikana bändin jäsenet keskittyivät moninaisiin sivuprojekteihinsa. Basisti Sharp jopa jätti yhtyeen keskittyäkseen The Rentals -yhtyeeseensä. Vasta vuonna 2000 Weezer palasi parrasvaloihin, ensin menestyskiertueella uuden basistin Mikey Welshin kera, sitten yleisesti Green Album -nimellä tunnetun levyn kanssa vuonna 2001. Saman vuoden kesällä Welsh vaihtui toiseen nelikielisen taitajaan, Scott Shrineriin. Vuonna 2002 julkaistiin edellä mainittu Maladroit, jonka jälkeen yhtye on keskittynyt viidennen levynsä työstämiseen. Mutta palataanpa vielä siihen debyyttiin.
Sininen albumi alkaa hellyttävän helisevästä alusta voimakkaaseen riffittelyyn purskahtavalla My Name Is Jonasilla, jonka iloisesti kiertelevät sointukulut ja hersyvä paahto-ote huuliharppuineen nostaa heti hymyn huulille. Tasaisemmin surffaava No One Else toivetyttöystävä-kuvailuineen johtaa melankolisen melodiseen näppäilykaunokaiseen The World Has Turned And Left Me Here. Uneliaampaa ja herkempää. Uhkaavasti polkukäynnistyvä Buddy Holly on edelleen Weezerin suurin hitti ultratarttuvine kertoineen, molliulisevine välisoittoineen ja yleisesti vastustamattoman hillittömänä menorykäyksenä. BH aloittaakin sellaisen hittikimaran, että suurin osa musiikkia luovista artisteista jää kateellisena kuuntelemaan: höpinäosuuksilla starttaava kaheli Undone – The Sweater Song, vauhdikas lainelautailuralli Surf Wax America, rauhallisen keinuvasta säkeestä liiman lailla tarttuvaan kertoon nouseva Say It Ain’t So sekä huuliharpulla starttaileva autotallitreenauksen ylistys, rauhallisesti junnaileva In The Garage, yhtyeen kumarrus KISSin suuntaan. Iloisesti rullaava Holiday toimii oivallisesti virittäytyessä lomafiiliksiin. Kappaleen pom-po-pom –väliosa jaksaa aina hymyilyttää meikäläistä. Levyn päättävä suht rauhallinen Only In Dreams jättää kuulijan haaveileva hymy huulilla iloisiin mietteisiin, ja saa ainakin meikäläisen helposti pyöräyttämään kiekon uudestaan soimaan.
Klassikkoalbumi arkeen ja juhlaan, tuo kesän jopa suomalaisen talven keskelle!
Ilkka Valpasvuo, kuva Weezer/Jeffrey Mayer 2002
