Can You Festival?: Eels (Usa) ym.
31.08.2001
VR-makasiinit / Helsinki
Odotettu iltapäivä kukoisti aurinkoisena. Tutustuimme nettilehtemme iskujoukon (=Che Jokelainen, The W ja allekirjoittanut) kanssa alueen geografiaan jo hyvissä ajoin. Tämä toiminta rajoittui pääasiallisesti halvan espanjalaisen punaviiniin kittaamiseen Kiasman nurmikolla, mutta ennusmerkit olivat otolliset hienolle rock-illalle.
Tapahtuman erikoinen alkamisaika (17.00!) tosin hämmästytti itse kutakin ja ihmisten vähyydestä huolimatta Paleface oli jo kivunnut lavalle laahustaessamme paikalle. Rehellisen arvion mukaan miehen keikkaa seurasi noin 10-20 maksanutta! Kesän aikana rutinoitunut bändi hoiti settinsä mallikkaasti, vaikka selkeää pakkopullan makua leijuikin ilmassa. Eipä ihme jos katsomossa ja lavalla on yhtä paljon ihmisiä...
Väliajalla ärsytystä aiheutti todella mielikuvitukseton levyjenpyöritys. Illan DJ:n mielestä oli ihan OK soittaa Anttilan, sinänsä ansiokas, kahdenkympin funk-kokoelma Stone Cold Funk alusta loppuun sen kummempia miettimättä. Ruoskaa ansaitsisit, mokoma...
Pistepirkkojen tullessa lavalle porukkaa oli kasautunut mukavasti. Muutaman vuoden keikkatauon jäljiltä Pirkkojen soitannossa oli pientä jännitystä, mutta helvetin hyvältä ne biisit kuulostavat. Aloittivatkin Birdyllä! Eelsiä odotinkin jo vesi kielellä. Kuuluvathan bändin kaksi ensimmäistä (Beautiful Freak, Electro-Shock Blues) harvoihin 90-luvun klassikoihin ja niistä varsinkin jälkimmäistä tulee kuunneltua erittäin tiheästi. Lähes zztop-maisen parran kasvattanut Mark "E" Everett johdatti esiin yhtyeen, johon kitaristiksi oli ilokseni liittynyt mm. P.J. Harveyn kanssa aiemmin puuhaillut John Parish. Vihaisella kädellä versioidut biisit eivät aivan täysillä uponneet, varsinkin kun uutta Souljacker -levyä ei ole vielä kuullut tahtiakaan. Ekalta pitkäsoitolta ei muistaakseni (viini alkoi jo vaikuttaa) kuultu kappalettakaan, mutta tokalta niitä onneksi piisasi. Eipä silti, kyllä bändin keikka varmasti vuoden parhaisiin lukeutuu, sen verran originaalista ryhmittymästä on kyse.
Jari Jokirinne, kuva Ilkka Valpasvuo
