Private Line: Evel Knievel Factor

Bad Habits

Suomalaista glamrock vaikutteista tehonsa imev�� musiikkia miettiess� saan yleens� kylmi� v�reit�, n�in ainakin jos kyse ei ole mist��n Hanoi Rocksin kaltaisesta turhan ulkokultaisuuden pois karsivasta ryskeest�, jossa on aistittavissa jopa jotain makuakin.

Uudemmista yhtyeist� vain Private Line on onnistunut yll�tt�m��n minut sopivuudellaan soittimeeni. Sik�li mik�li uudemmasta voidaan Private Linen kohdalla siis puhua. Yhtye on toiminut sent��n jo 10 vuotta. Ehk� juuri jonkinlaisesta kokemuksen tuomasta harkinnankyvyst� on kyse juuri Evil Knievel Factorin kohdalla. Nimitt�in jo ensimm�isest� introraidasta l�htien mieleeni tuli se, ett� nyt on l�hdetty tekem��n levy�, joka ei halua sitoutua yhteen suuntaan, vaan l�htee uskaliaasti sekoittamaan aineksia kesken��n. Onhan tuollainen ts�k�ts�k�-intro toki moneen otteeseen koettu juttu rockissa, mutta nyt tuli ensimm�ist� kertaa pitkiin aikoihin tunne, ett� sill� on jokin merkitys ja ett� se on todella s�velletty.

Ja t�st� sitten siirryt��nkin suoraan nimibiisiin, jonka �Woh woh woah, yeah yeah yeah!� �huudatus kertos�keess� on luonnollisesti pirun tyhm��, mutta kuka sit� rockiin �ly� aina haluaakaan? Erityisesti, kun se toteutetaan n�in vastustamattoman r�yhke�sti. Samaa pokkana vedetty� revittely� on mukavasti joka puolella levy�. Ilke�sti lyriikallisesti sivaltava Prozac Nation viel�p� sis�lt�� kunnon sankariheviurut! Tilulilulii! Muutenkin kyseinen raita on levyn ehdotonta parhaimmistoa.

My�s hitaampi puoli toimii. Sound Advice juuri oikeanlaisilla kitaravedoillaan on oikeasti jopa herkk� kappale, mik� on hyvin. Usein t�m�n puolen balladit tuppaavat menem��n korvasta sis��n, toisesta ulos ja suoraan l�himp��n viem�riin. Ongelmaksi levyll� kohoavat balladimaisempien ja nopeampien vetojen v�liin putoavat kappaleet. Broken Promised Land on ihan mainio kipale, mutta sen kohdalla menn��n jo vaarallisen l�hell� stadionrocknumeroa, josta puuttuu vain �Kaikki k�det ilmaan!� �huudatusta. Siis Voice-kanavan k�sityst� rockista. Toinen vastaava huti on toiseksi viimeinen Anyway, jonka aikana kiinnostus alkaa jo herpaantua. Onkin sit� my�ten my�s onni, ett� albumi on pakattu tiukaksi kokonaisuudeksi. 11 kappaletta ja 40 minuuttia on juuri sopiva m��r� t�t� rypistyst�, jotta sen jaksaa kuunnella viel� my�hemminkin ja useampaan otteeseen.