06.10.2012
Gloria/Helsinki
Toinen festivaalip�iv� oli k�ynnistynyt jo puoli yhdeks�lt� New Generation Superstarsin voimin, mutta saavuin paikalle vasta kun illan toinen ryhm� aloitteli osuuttaan. Saksalainen Lord of the Lost julkaisi juuri kolmannen albuminsa ja tahti on ollut kova, sill� esikoiskiekko Fears n�ki p�iv�nvalon vasta vuonna 2010. En ollut aiemmin n�hnyt n�it� uutteria teutoneja estradilla, joten odotin innolla mit� tuleman pit��, sill� viidakkorummun mukaan yhtye on melkoinen voimanpes�.
Saksalaisten musiikki on persoonallinen ja ovela sekoitus eri tyylej� ja livetilanteessa monia biisej� oli muokattu melkoisesti. Yhtyeen yhteydess� on mainittu usein termit dark metal ja dark rock, mutta itse sijoittaisin kadonneiden herrat enemm�nkin sinne rosoisen goottimetallin puolelle. Joissain menevimmiss� biiseiss� oli mukana my�s pient� kauhupunkin otetta maustetta antamassa ja hetkitt�in m�tke l�henteli jo uudemman Combichristin maailmaa, joten setiss� piisasi vaihtelua ja yll�tyksi�. Kahdella kitaralla saatiin aikaiseksi melkoinen riffivalli ja kiippari/lis�perkussionisti pystyi puolestaan kulloisellakin soitinvalinnallaan muokkaamaan melkoisesti yleissoundia.
Lord of the Lost oli selv�sti pidetty ja odotettu esiintyj�, jonka onnistui vaivatta t�ytt�� lavan edusta ja l�hitienoot yleis�ll�. Tilannetta auttoi my�s todella fyysinen esiintyminen, jossa hiki kirjaimellisesti virtasi ja yhtye olikin taatusti viikonlopun ahkerin ryhm�, mik�li tehot laskettaisiin nimenomaan estradille j��neiss� hikilitroissa.
Kakkosalbumi Antagonylta l�ytyv� Prison sai aikaiseksi ��nek�st� yhteislaulua ja muutenkin lyriikat tuntuivat olevan yleisesti hallussa. Yhtye olisi selvinnyt mainiosti ihan omillaankin, mutta kielt�m�tt� Backstreet Boysin ikihirvitt�v�st� Everybody (Backstreet's Back) -hitist� esitetty hyyt�v� versio tyhjensi kaikki pajatsot ja hedelm�pelit. Eik� my�hemmin setiss� kuultu Lady Gagan Bad Romance tippunut ainakaan huonommin bilett�v��n yleis��n, joka otti tilanteesta kaiken mahdollisen irti. Olihan tuo hiukan perverssi�, mutta samalla aivan tuhottoman hauskaa.
P��lle tunnin mittaiseksi ven�ht�nyt keikka pisti aikataulua uusiksi, mutta turha sit� on valittaa, kun b�ndi vei yleis���n kuin p�ssi� narusta. P��dyin itsekin ostamaan orkesterin uusimman kiekon keikan j�lkeen, enk� ollut suinkaan ainoa paita/levytiskill� asioinut k��nnytetty, eli pisteet mainiosta startista Saksan suuntaan.
Kotoinen Private Line on esiintynyt jokaisessa Trash Festiss�, joten jo perinteiden velvoitteesta ryhm� oli mukana my�s nyt. Viime vuoden lopulla julkaistu Dead Decade katkaisi parin vuoden hiljaiselon, ja samalla b�ndi vahvisti omaa soundiaan ottaen et�isyytt� niihin uran alkupuolen selkeisiin pastisseihin.
Lauantai-ilta oli t�ss� vaiheessa edennyt sopivasti siihen pisteeseen, jossa juuri t�m�nkaltainen r�yh�kk� katurock istui kuin tuoppi kouraan, joten yleis�menestys oli taattu. Ik�v� kyll� soundit olivat halki setin pahasti hakusessa. Diskantit olivat aivan liian pinnassa ja soundit olivat sanalla sanoen siiderinkuivat, lis�ksi koko tila kumisi hetkitt�in soitosta, joten volakkanuppia oli ruuvattu taaskin liikaa sinne kaakon suuntaan.
N�m� pikkumurheet eiv�t kuitenkaan n�ytt�neet latistavan yleis�n fiilist� ja b�ndi esitti kaikki ne numerot joita silt� odotettiinkin. Pient� miinusta on annettava siit�, ett� yhtyeen ajatukset eiv�t olleet aivan t�ysin t�ss� hetkess� vaan tulevassa � aikataulu oli jo my�h�ss� vartin verran ja hyv�� soittoaikaa haaskattiin viel� t�ss� vaiheessa tulevien b�kk�ribileiden hehkuttamiseen, asiaan joka kiinnosti luultavasti tavallista keikalla k�vij�� yht� paljon kuin Valko-Ven�j�n kansallisen velan m��r�. Setti oli silti selke�sti nousujohteinen, ja vaikka soundien jyrin�n saattoi tuntea rintalastassaan, niin b�ndi k��nsi t�st� puhtaan voiton itselleen.
Seuraavan roudaustauon aikana koppalakkien tiheys yleis�ss� oli kasvamaan p�in, mik� enteili ruotsalaisen Deathstarsin nousua lavalle. Toisen festivaalip�iv�n p��esiintyj� olikin monelle selv�sti koko tapahtuman t�rkein akti ja t�m� oli hetki jota oli odotettu pitk��n ja hartaasti.
T�lt� pohjalta b�ndin ei tarvinnut muuta kuin ilmesty� lavalle ja ilta oli jo voitettu. Yhtyeen viimeisimm�n pitk�soiton starttaava Chertograd avasi portit joista virtasi toinen toistaan iskev�mpi� industrial/glam metal siivuja. Vokalisti Whiplasher Bernadotte oli todellinen seremoniamestari, joka kertoi liev�sti arrogantilla tyylill��n yleis�lle koska tuli huutaa ja koska ei, ja jonka eleit� v�ki my�s kuuliaisesti seurasi. T�m� ei kuitenkaan tarkoittanut sit�, ett� muu ryhm� olisi seissyt taustalla tumput suorina, kaikkea muuta. Etenkin basisti Skinny Disco antoi pitkien rastojensa py�ri� hurjasti ja kitaristit Nightmare Industries sek� Cat Casino pistiv�t my�s parastaan, vaikka j�iv�tkin hiukan tehokaksikon taakse.
Monet yhtyeet olivat sortuneet pitkin viikonloppua liiallisen ��nenpaineen ansaan, mutta my�s n�iss� kohdin tukholmalaiset vetiv�t pisimm�n korren. ��nentaso oli optimaalinen mink� ansiosta Tonguesin sek� Blitzkrieg Boomin kaltaiset pommit r�j�htiv�t juuri niin kuin pitikin. Edes Metalin raskasta runttausta ei vedetty yli, jolloin teatraalisuuteen taipuvaisten siivujen voima saavutti maksimitason. Keikan suurin hetki oli luonnollisesti kuuden vuoden takainen Cyanide, jonka aikana yleis�n metakka koetteli jo tilan kest�vyytt�.
Deathstarsin vet�ydytty� estradilta pidettiin vain minuutin mittainen tauko, jonka j�lkeen Mama Trash All Star Jam saattoi alkaa. Ennakkoon en tiennyt mit� oikein odottaa � olisiko luvassa k�nnisten muusikoiden matalaotsaista �rd��mist� vai kenties ihka oikeaa esiintymist�? Pelot osoittautuivat pian onneksi t�ysin turhiksi, sill� ohjelmassa oli ihan oikeaa musiikkia ja hyv�� meininki�.
Ideana oli, ett� kokoonpano vaihtui enemm�n tai v�hemm�n jokaisen biisin j�lkeen ja n�in estradilla n�htiin j�seni� l�hes kaikista kahden p�iv�n aikana esiintyneist� yhtyeist�. N�it� ekstranumeroita oli my�s selv�sti mietitty ajatuksella, vaikka touhussa oli mukana my�s runsaasti puhdasta ilonpitoa. Todellinen pankinr�j�ytt�j� oli AC/DC:n klassinen Whole Lotta Rosie, jonka lauloi n�ytt�v��n drag-asustukseen ujuttautunut Whiplasher Bernadotte. Biisiss�h�n piisaa jo alkujaan energiaa kuin pieness� voimalassa ja All Star kokoonpano otti siit� Glorian kosteilla lauteilla melkoiset tehot irti.
Selkeisiin onnistumisiin on laskettava my�s korkeaoktaaninen n�kemys M�tley Cr�en Kickstart My Heart klassikosta, jonka aikana Private Linen Sammy osoitti olevansa melkoinen Vince Neil impersonaattori. Ehdoton huipentuma oli kuitenkin Nine Inch Nailsin upea Hurt, josta esitettiin hyvin l�helle Johnny Cashin n�kemyst� osunut versio. Juhlat jatkuivat viel� t�m�nkin j�lkeen, mutta allekirjoittanut p��tti poistua n�iss� kohdin paikalta, sill� en olisi voinut kuvitella upeampaa tapaa sulkea kaksip�iv�iset juhlat.
Kiitokset j�lleen Mama Trashin ja t�m�n suurperheen suuntaan, ensi vuonna taas uudelleen!
Trash Festin perjantai
Teksti ja kuvat: Mika Roth
