Liekki: Paimen

Universal

Ensin hyv�t uutiset: Liekki on saanut rivins� kuntoon. Edellisen Hy�nteinen-levyn kiertue jouduttiin perumaan sairastapauksen vuoksi, eik� b�ndi� n�hty lavalla ennakkopuheista huolimatta melkein kahteen vuoteen. Oli taustalla mit� tahansa, on kunnioitettavaa, ett� orkesteri on s�ilynyt t�m�n kaiken j�lkeen samassa kokoonpanossa. Sitten hyv�t uutiset: Liekki loimuaa tauon j�lkeen sangen raikkaasti. Hyv� Paimen ottaa toivottua et�isyytt� kvartetin pariin aiempaan julkaisuun.

Paimenen edelt�jist� Kalliot leikkaa oli ylipitk� mutta mielest�ni aliarvostettu hard-proge-pl�j�ys ja Hy�nteinen ep�tasainen v�lity�. Nyt on kuitenkin helppo sanoa, ett� ilman tuota v�lipys�hdyst� b�ndi ei olisi t�ss�; samalla tavalla Lapin kauneimpaan er�maahan p��st�kseen pit�� tankata jossain jumalan tai alkur�j�hdyksen hylk��m�ll� huoltoasemalla, jossa c-kasettien p��ll� on punainen uutuustarra ja hinnat markoissa. Kone piiputti, mutta nyt on taas bensaa.

Levy-yhti� haluaa kovasti toitottaa sit� perinteist�, useamman levyn julkaisseen b�ndin markkinointikliseet� juurille paluusta. Vaikka Paimenta kuunnellessa onkin vaikea k�sitt��, ett� Liekki on viel� suhteellisen hiljattain kuulostanut h�iritsevyyteen asti Absoluuttiselta nollapisteelt�, ei albumi my�sk��n tarjoa takavuosien tappohittej� vaihtoehtodiskojen tanssilattioille. Paimenella soittaa itsetietoinen, tilanteeseensa ja tekemisiins� tyytyv�inen �veteraani�, jolla on viel� annettavaa.

Vaikka laulaja-kitaristi Janne Kuuselan suullisesta ilmaisusta saa nyky��n paremmin selv��, h�n kuulostaa edelleen l��kkeens� itselt��n piilottaneelta Baddingilta. Onneksi n�in. V�lill� kitarankin hylk��v�n miehen banjo soi rennosti eik� taustalle tarvita edes ruoansulatuksen j�lkituotteen railakasta od��ri�. Juha Kulmala ja Teemu Soininen t�ydent�v�t rytmiryhm�ss� toisiaan moitteettomasti ja �Tampereen Bittan� Okke Komulainen on tunnetusti pudonnut pienen� tyylikkyysjuomapataan.

Karkealla siivil�innill� albumin voi jakaa herkkiin mutta j�m�kkiin pop-lauluihin ja lempeisiin proge-eepoksiin. Taso pysyy molemmissa tyylilajeissa h�mm�stytt�v�n kovana melkein koko levyn. Ainoastaan l�hes seitsenminuuttisten teosten lopetustrilogian aloittava Y�n syke hapuilee pime�ss�: L�hemm�s tunnin mittainen albumi p�rj�isi paremmin ilmankin. Mutta niin kauan kuin on parannettavaa, on my�s tavoitteita ja syit� kurkottaa niit� kohti. Tervetuloa takaisin.